Kysely: Suomalaiset ovat valmiita osallistumaan lääketutkimuksiin

Report this content

Suomalaiset suhtautuvat erittäin myönteisesti Suomessa tehtäviin lääketutkimuksiin.
Kotimaisia lääketutkimuksia pidetään korkeatasoisina ja turvallisina. Enemmistö
suomalaisista olisi myös itse valmis osallistumaan kliinisiin lääketutkimuksiin. Lasten
kohdalla ollaan varovaisempia: vain joka viides vanhempi antaisi lapsensa osallistua
lääketutkimukseen. Tulokset käyvät ilmi lääkeyhtiö MSD:n TNS Gallupilla teettämästä
kyselytutkimuksesta.

Suomi on ollut pitkään lääketutkimuksen mallimaa maailmassa. Suomessa on tehty lisäksi
huomattavan paljon kansainvälisestikin merkittävää lääketutkimusta. Viime vuosina kotimaisten
lääketutkimusten määrä on vähentynyt huomattavasti. Myös useat kansainväliset lääkeyritykset
ovat vetäneet tutkimuspanostuksiaan Suomesta pois.

– Lääketutkimusten menestyminen Suomessa edellyttää tutkimustoimintaa tukevaa ja
toimivaa terveydenhoitojärjestelmää, aktiivisia ja motivoituneita tutkijalääkäreitä ja tietysti
myös kansalaisia, jotka ovat halukkaita osallistumaan lääketutkimuksiin, kertoo MSD:n
tutkimusjohtaja Pekka Koskinen.

Kansalaisten tuki lääketutkimukselle vaikuttaa erittäin vahvalta, sillä kyselytutkimuksen perusteella lähes 90 prosenttia suomalaisista pitää Suomessa tehtävää lääketutkimusta tärkeänä asiana. Kuusikymmenestä suomalaisesta olisi valmis ryhtymään tutkimuspotilaaksi sairastamansa sairauden hoitoon kehitettävän lääkkeen tutkimuksessa. Vain 14 % suomalaista suhtautuu ajatukseen kielteisesti.

Kaikkein myönteisimmin lääketutkimuksiin suhtautuvat ne suomalaiset, jotka ovat itse joskus osallistuneet lääketutkimukseen tutkimuspotilaana. Suomalaisten selkeä enemmistö, lähes 80 prosenttia vastaajista, pitää lisäksi hyvänä, että Suomessa myyntiin tulevat lääkkeet tutkitaan myös suomalaisilla potilailla ennen niiden käyttöönottoa.

Kansalliseen rokotusohjelmaan suhtaudutaan myönteisesti - rokotetutkimukseen osallistumista epäröidään

Selkeä enemmistö eli 77 % suomalaisista suhtautuu kyselyn perusteella myös rokotteisiin ja kansalliseen rokotusohjelmaan myönteisesti. Uusien rokotteiden testaamiseen ei kuitenkaan olla omakohtaisesti yhtä halukkaita kuin lääkkeiden: vain kolmannes vastaajista kertoo olevansa itse valmis osallistumaan rokotteiden testaamiseen.

Suomen lääketurvallisuutta pidetään kaiken kaikkiaan varsin hyvänä. Lähes 80 % pitää Suomessa tehtäviä lääketutkimuksia korkeatasoisina ja turvallisina. Vain 13 % suomalaisista epäilee, että uudet lääkkeet saavat Suomessa myyntiluvan liian helposti.

Lääketutkimus on kallis ja pitkäaikainen hanke

Lääketutkimus on erittäin pitkäjänteistä ja kallista toimintaa. Yhden lääkkeen kehittäminen molekyylistä myyntiluvan ja korvattavuuden saaneeksi lääkkeeksi maksaa noin miljardi euroa ja kestää keskimäärin 12 vuotta.

Lääketutkimukset ovat usein kansainvälisten lääkeyritysten rahoittamia ja niitä toteutetaan yhteistyössä yliopistojen, keskussairaaloiden, yksityisten terveydenhuollon yksiköiden, tutkijalääkäreiden ja innovaatioyritysten kanssa.

– MSD:n lääketutkimuksista todella suuri osa ulottuu Suomeen. Tällä hetkellä kehitteillä olevista lääkkeestämme 90 prosenttia tutkitaan myös Suomessa. Suurimmissa tutkimushankkeissa suomalaisia potilaita on ollut mukana yli 20 000. Suomi onkin MSD:lle merkittävä tutkimusmaa, mutta aseman säilyttämiseksi on tehtävä myös paljon töitä, Koskinen painottaa.

Lääketutkimuksella on myös kansantaloudellista merkitystä: parhaimpina vuosina lääketutkimuksiin on investoitu Suomessa satoja miljoonia euroja. Vielä viime vuonnakin summa oli 114 miljoonaa euroa. Kuitenkin mm. lääkevaihto ja viitehintajärjestelmä kaventavat lääkeyhtiöiden liikevaihtoa, mikä vaikuttaa myös niiden resursseihin toteuttaa monipuolista lääketutkimusta ja uutta lääkemolekyyli-innovointia.

Lisätietoja: Tutkimusjohtaja Pekka Koskinen, MSD, p. (09) 804 65 275
sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@merck.com

LÄÄKETUTKIMUSKYSELYN TULOKSIA

Tuloksia lääketutkimukseen liittyen
• Neljä viidestä suomalaisesta on sitä mieltä, että Suomessa tehdään korkeatasoista ja turvallista lääketutkimusta. Peräti 31 % vastaajista on täysin samaa mieltä tämän väitteen kanssa. Vain 6 % on eri mieltä.
• Yhdeksän kymmenestä pitää tärkeänä, että Suomessa on hyvät mahdollisuudet tehdä lääketutkimusta.
• 11 % vastaajista on joskus osallistunut lääketutkimukseen. Nämä vastaajat suhtautuivat lääketutkimuksiin kaikkein myönteisimmin.
• Sairastumisen riski vaikuttaa muuttavan tätä mielipidettä, sillä 60 % vastaajista olisi sairastuessaan valmis osallistumaan tämän sairauden hoitoon tarkoitetun lääkkeen tutkimukseen tutkimuspotilaana. Kielteisesti ajatukseen suhtautuu vain 14 % ja 26 %:lla ei ole asiasta mielipidettä.
• Jos kyseiseen sairauteen ei olisi olemassa muita lääkehoitoja, jopa 78 % vastaajista olisi valmis osallistumaan uuden lääkkeen lääketutkimukseen.
• Oman lapsen osallistumiseen lääketutkimukseen suhtaudutaan selvästi varovaisemmin: vain 20 prosenttia vanhemmista sanoo olevansa tähän valmis.
• Suomalaiset uskovat lääketutkimukseen osallistuvien potilaiden saavan ensiluokkaista hoitoa sairauteensa: 78 prosenttia vastaajista on tätä mieltä.

Tuloksia lääkkeisiin liittyen
• Suomalaisista 88 % pitää hyvänä, että kansainvälisten lääkeyhtiöiden kehittämät uudet lääkkeet tulevat myös suomalaisten saataville.
• Neljä viidestä pitää hyvänä, että uudet lääkkeet tutkitaan suomalaisilla ennen niiden laajaa käyttöönottoa.
• Vain 7 % on sitä mieltä, että erilaisia lääkkeitä on jo riittävästi eikä uusia tarvita.
• Vastaajista 13 % on sitä mieltä, että uudet lääkkeet saavat myyntiluvan Suomessa liian helposti. Näistäkin 10 % on vain jossain määrin tätä mieltä.

Tuloksia rokotteisiin liittyen
• Suomalaisista 77 % suhtautuu rokotteisiin ja suomalaiseen rokotusohjelmaan myönteisesti. Vain 3 % suhtautuu näihin täysin kielteisesti.
• Noin kolmannes suomalaisista olisi valmis itse osallistumaan uuden rokotteen testaamiseen, 20 % ei osaa ottaa tähän kantaa. Kielteisesti suhtautuu 26 %.

* * *

Lääketutkimuskysely tehtiin toukokuussa 2012 lääkeyhtiö MSD:n toimeksiannosta TNS Gallupilla käyttäen TNS Gallup Kanavaa, internet-pohjaista viikkopaneelia. Tutkimukseen osallistui yhteensä 1035 vastaajaa, iältään 15-74-vuotiasta suomalaista. Valtakunnallisesti toteutetun kyselyn vastaajista puolet oli miehiä ja puolet naisia.

MSD toimii paremman elämän puolesta 140 maassa. Pääyhtiömme Merck & Co., Inc:in pääkonttori sijaitsee Whitehouse Stationissa New Jerseyssä, Yhdysvaltojen itärannikolla. Yhdysvalloissa ja Kanadassa meidät tunnetaan nimellä Merck, muualla maailmassa MSD. Resepti- ja itsehoitolääkkeemme, rokotteemme, biologiset hoitomuotomme ja eläinlääkkeemme ovat potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten käytössä kaikkialla maailmassa. Työskentelemme asiakkaidemme kanssa päivittäin, jotta löydämme uusia tapoja ratkaista terveydenhuollon haasteita. Lukuisat yhteyskuntavastuu- ja kumppanuusohjelmamme osoittavat, että olemme omalta osaltamme sitoutuneet tuomaan terveydenhuollon palvelut kaikkien ulottuville.
MSD. Paremman elämän puolesta.

Lisätietoa: www.msd.fi, www.merck.com ja www.parempaaelamaa.fi

NOND-1041480-0001

Avainsanat: