Kansainvälinen Marja Kurki juhlii 40 vuotta rohkealla muotinäytöksellä

Report this content

Marja Kurjen kansainvälisen menestyksen takana on hullun rohkea yrittäjätarina, joka on kuin startup-yrityksen käsikirjasta. Syntymäpäivää juhlitaan 17.8. muotinäytöksellä, joka pöllyttää käsityksiä huiveista.

Alussa oli nainen, joka ei saanut palkankorotusta. Hän päätti, että oli aika ryhtyä yrittäjäksi. Alkuvaiheessa Marja Kurki yritti myydä ranskalaisille huippumuotitaloille kuten Lanvinille suomalaista käsityötä. Kiinnostusta ei ollut. Piti ajatella uudella tavalla. Sitten leimahti. Marja Kurki luki lehdestä pienen ilmoituksen, jossa kerrottiin Kiinan ja Suomen välillä solmitusta tullivapaudesta. Marja Kurki matkusti heti Kiinaan. Matkan jälkeen hän tilasi 1800 silkkihuivia Kiinasta ja myi ne yhdellä kertaa. Globalisaatio avasi ovet menestystarinalle, joka on nyt kestänyt 40 vuotta.

Takana on yli viisi miljoonaa myytyä huivia. Laukkumallisto on noussut bloggarien suosioon. Marja Kurjella on Kiinassa 60 shop-in- shopia ja myyntipaikat Korean isoimmissa tavarataloissa italialaisten ja ranskalaisten muotijättien kainalossa. Liikevaihdosta 70%  tulee tänä päivänä kansainvälisiltä markkinoilta.

“Äitini oli oman aikansa peloton yrittäjä, joka ei jäänyt Suomeen ihmettelemään, vaan suuntasi heti kansainvälisille markkinoille”, toteaa toimitusjohtaja Tapani Kurki, perheyrityksen toisen sukupolven vetäjä.

Kansainväliset asiakkaat ovat löytäneet myös kolme vuotta sitten avatun Marja Kurki Flagship Storen Helsingin Eteläesplanadilla. Liikkeen asiakkaista valtaosa on matkailijoita. “Matkailijat ostavat usein useamman laukun kerralla ja sen jälkeen tilaavat vielä laukkuja netistä.”  

Kontakteillaan Marja Kurki pyrkii auttamaan myös muita suomalaisia tekstiilialan yrityksiä kansainvälistymään.

“Me haluamme, että suomalaiset brändit menestyvät maailmalla. Suomessa on upeita nuoria tekijöitä. Tottakai me olemme avuksi, kun kerran voimme”, sanoo markkinointijohtaja Satu Kurki.

Menestystarinaa juhlitaan 17.8. Helsingin Musiikkitalossa. Uuden polven suunnittelijat Laura Juslin, Lilli Maunula ja Ines Kalliala ovat luoneet muotinäytöksen, joka tulee ravistelemaan suomalaisen yleisön käsityksiä huiveista ja niiden käytöstä.

“Huivi suojaa, lämmittää ja korostaa pukeutumista. Mutta se voi myös rohkaista ja ilahduttaa. Luottohuivi on kuin paras ystävä”, kuvailee markkinointijohtaja Satu Kurki.

LISÄTIETOJA: Satu Kurki, puh +358 570 5558 satu.kurki@marjakurki.com

Marja Kurki on vuonna 1976 perustettu perheyritys. Liikevaihto on 8 miljoonaa euroa (2015). Yritys työllistää 150 henkilöä. Päämarkkina-alueita ovat Kiina ja Korea. Tuotevalikomaan kuuluu silkkituotteiden lisäksi nahkalaukkuja, villahuiveja ja koruja.

Multimedia

Multimedia