Kansainvälinen palkinto Aivoliiton ja Yksi elämä -terveystalkoiden verenpainekampanjalle

Report this content

Maailman AVH-järjestö The World Stroke Organization (WSO) on julkistanut lokakuisen Maailman AVH-päivän parhaat kampanjat. Aivoliiton ja Yksi elämä - terveystalkoiden verenpainekampanja palkittiin parhaana korkean tulotason maiden sarjassa.

Korvaamaton kovalevy -kampanja toi esille verenpaineen merkitystä aivoterveydelle. Tärkeä aihe on suomalaisille tuntematon: vain 17 % kansalaisista tietää, että kohonnut verenpaine on haitallista myös aivoille, vaikka se on aivoverenkiertohäiriöiden (AVH) merkittävin riskitekijä.

- WSO oli vaikuttunut kampanjan laajuudesta, koska kyseessä oli kaikkien aikojen suurin Suomessa järjestetty verenpaineeseen liittyvä kampanja, ja siihen saatiin mukaan myös päättäjiä, toteaa maailmanjärjestön puheenjohtaja, professori Stephen Davis.

SUOMEN SUURIN VERENPAINEMITTAUS

Kampanja käynnistyi 21.10.2015 eduskunnan Pikkuparlamentissa verenpaineen mittauksena kansanedustajille, avustajille ja virkamiehille. Yhteensä runsaat 30 päättäjää istahti mittaustuoliin.

Lokakuun viimeisellä viikolla terveysjärjestöjen aktiivit sekä terveydenhuollon ammattilaiset mittasivat yli 6 000 suomalaisen verenpaineita yli 120 pop up -pisteessä ympäri maan. Mittauspisteitä nähtiin esimerkiksi apteekeissa, kauppakeskuksissa, uimahalleissa, palvelukeskuksissa ja VR:n junissa. Tämän lisäksi kampanja kuului mm. radiossa ja näkyi sosiaalisessa mediassa. Maailman AVH-päivää vietettiin 29. lokakuuta.

ENNALTAEHKÄISEVÄÄ TYÖTÄ

- Olemme tehneet pitkäjänteistä AVH-työtä jo vuodesta 1977, mutta vasta viime vuosina olemme voineet panostaa ennaltaehkäisevään työhön. Olemme kiitollisia, että toimintamme on huomattu myös maailmalla. Meille on myös tärkeää yhteistyö päättäjien kanssa. Eduskunnan AVH-ryhmä aloittikin toimintansa vuonna 2004, toteaa toiminnanjohtaja Tiina Viljanen Aivoliitosta.

- Tavoitteenamme on, että yhä harvempi henkilö sairastaa AVH:n. Aivoverenkiertohäiriöt ovat merkittävä kansansairaus kustannuksiltaan, mutta myös inhimillinen koettelemus sairastuneen ja läheisten elämässä. Jopa kahdeksan kymmenestä aivoverenkiertohäiriöstä olisi ehkäistävissä, toteaa Aivoliiton Yksi elämä -projektipäällikkö Marika Railila.

Aivojen terveyttä hoitavat samat hyvät elämäntavat, jotka hoitavat sydäntäkin: riittävä liikunta, vähäsuolainen ruoka, normaali paino ja tupakoimattomuus.

– Lisäksi aivosi haluavat nukkua, olla muiden seurassa ja oppia uusi asioita. Ne tarvitsevat hyvää ruokaa, värejä, elämyksiä, rutiineja ja yllätyksiä. Aivoterveys ansaitsee erityishuomiota myös siksi, että aivot ovat elin, jota emme voi vaihtaa. Varaosia ei ole tarjolla, kertovat kampanjan toteuttaneet projektisuunnittelija Ville Niemi ja tiedottaja Liisa Koivula Aivoliitosta.

WSO palkitsi lisäksi kiinalaisen The Chinese Stroke Associationin (CSA) matalan/keskimatalan tulotason maiden kategoriassa. Nigerialainen Rita Melifonwu ja intialainen professori Dipes Mandal saivat henkilökohtaiset palkinnot.

Maailman AVH-järjestö (World Stroke Organization) sekä Aivoliitto ry haluavat vaikuttaa siihen, että yhä harvempi sairastaa aivoverenkiertohäiriön ja kaikki AVH:n sairastaneet ovat laadukkaan ja ammattitaitoisen tuen piirissä.

Yksi elämän tavoitteena on terveempi Suomi. Aivoliiton, Diabetesliiton ja Sydänliiton yhteiset terveystalkoot edistävät ihmisten terveyttä ja hyvinvointia läpi elämän. Verenpainekampanja on Yksi elämä -terveystalkoita ja Aivoliiton Korvaamaton kovalevy -hanketta.

Lisätietoja:

toiminnanjohtaja Tiina Viljanen
Aivoliitto ry
p. 040 833 1511
tiina.viljanen@aivoliitto.fi

projektipäällikkö Marika Railila
Aivoliitto ry
p.040 543 7287
marika.railila@aivoliitto.fi

viestintäpäällikkö Päivi Seppä-Lassila
Aivoliitto ry
p. 040 715 5198
paivi.seppa-lassila@aivoliitto.fi

www.korvaamatonkovalevy.fi
www.aivoliitto.fi
www.yksielämä.fi
www.world-stroke.org/

Avainsanat: