Byggmax mukana tukemassa Suomen mäkihyppääjiä

Report this content

Byggmax on ilmoittautunut mukaan Kansallistalkoot-kampanjaan tukemaan suomalaista mäkihyppyä ja yhdistetyn A-maajoukkuetta. Sponsoroinnilla pohjoismainen rakennustarvikekonserni Byggmax haluaa osoittaa tukensa suomalaisille tärkeälle urheilulajille. Byggmaxilla on Suomessa yhdeksän myymälää, ja tavoitteena on kasvattaa myymäläverkostoa merkittävästi lähivuosina.

– Suomi on mäkihypyn kultainen maa, mutta mäkihyppääjät elävät tällä hetkellä haastavia aikoja. Haluamme olla mukana tukemassa suomalaisille tärkeää ja perinteikästä urheilulajia, ja siksi olemme ryhtyneet Kansallistalkoot-tempauksen sponsoriksi, Byggmax-konsernin markkinointijohtaja Daniel Juhlin kertoo.

Kansallistalkoot on tempaus, jolla kerätään varoja suomalaisen mäkihypyn ja yhdistetyn kilpailu-, valmennus- ja junioritoiminnan rahoittamiseksi. Projekti on kaksivuotinen ja se pyrkii nostamaan suomalaisen mäkiurheilun takaisin huipulle takaamalla urheilijoille riittävät resurssit harjoitteluun ja kilpailemiseen.

Kansallistalkoot-tempauksen julkaisemien tietojen mukaan käytössä oleva toiminnallinen budjetti on puolittunut viimeisen 30 vuoden aikana. Samalla mäkihyppy on suomalaisten kolmanneksi seuratuin urheilulaji jääkiekon ja yleisurheilun jälkeen (lähde: TNS Gallup & Samla, Sponsorointitukimus 2011).

– Antamalla tukemme mäkihyppääjille haluamme osoittaa, että arvostamme suomalaista osaamista ja että olemme koko sydämellä mukana toiminnassamme eli rakentamassa edullisten rakennustarvikkeiden myymäläketjua Suomessa. Arvostamme paikallisuutta. Suomessa myytävät rakennustarvikkeet ovatkin pitkälti suomalaisia tai suomalaisten alihankkijoiden tuottamia, Juhlin jatkaa.

Byggmax myy rakennustarvikkeita kuten puutavaraa, lattioita, kipsiä, sementtiä, ikkunoita, ovia ja väriä sekä ammattilaisille että kotinikkareille. Byggmaxilla on myymälät Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Porissa, Porvoossa, Raisiossa, Turussa, Vaasassa ja Vantaalla. Pitkän tähtäimen tavoitteena on 20–25 myymälän valtakunnallinen verkosto Suomessa.


Lisätietoja:

Daniel Juhlin, markkinointijohtaja, Byggmax-konserni,
puh. +46 76 119 0030, sähköposti:
daniel.juhlin@byggmax.se

Rainer Sundkvist, aluepäällikkö, Byggmax Suomi,
puh. 0400 104 122, sähköposti:
rainer.sundkvist@byggmax.fi

Byggmax lyhyesti

Vuonna 1993 perustettu rakennustarvikekauppaketju Byggmaxilla on 63 myymälää Ruotsissa, 22 Norjassa ja yhdeksän Suomessa. Byggmaxin liikevaihto vuonna 2011 oli noin 3 miljardia kruunua (SEK) ja konserni jatkaa vahvaa kasvuaan. Byggmaxin liikeideana on olla edullisin vaihtoehto laadukkaita rakennustarvikkeita ostaville kuluttajille. Kaikissa myymälöissä oleva ns. Drive In -kaista mahdollistaa erityisesti painavien tavaroiden lastaamisen suoraan autoon tai peräkärryyn, mikä tekee Byggmaxissa asioimisesta helppoa ja tehokasta. Byggmax listautui Tukholman pörssiin kesäkuussa 2010. Lisätietoja: www.byggmax.com