Byggmaxin suomalainen mies -mainoskampanja pokkasi kultaisen Effien

Report this content

Pohjoismainen rakennustarvikekauppaketju Byggmaxin vuodelle 2015 täysin uusittu mainoskonsepti palkittiin torstaina Finlandia-talossa pidettävässä tilaisuudessa mainonnan tuloksellisuutta mittaavassa kilpailussa kultaisella Effiellä. Mainoskampanjan ytimessä on televisiosta tuttu – sekä hilpeyttä että paheksuntaa – herättänyt suomalainen mies, joka kertoo suomalaisen suorasukaisesti Byggmaxin palvelukonseptin eduista. Mainoskonsepti on Folk Finlandin luovan johtajan Tommy Mäkisen käsialaa.

Folk Finlandin luovan johtajan Tommy Mäkisen mukaan rautakauppaketjut pyrkivät nykyään profiloitumaan koko perheen elämyskeitaina, mikä avasi Byggmaxille mainonnan pelikentän.

Byggmax on rehellinen rautakauppa, josta saa kaiken, mitä vaikkapa kokonaisen talon rakentamiseen tarvitaan ilman ylimääräistä hömpötystä. Kuten Byggmaxin slogankin sanoo, laatua järkevään hintaan. Mainonnan näkökulmasta oli herkullista lähteä kertomaan tätä tarinaa karikatyyrimäisen suorasukaisen suomalaismiehen äänellä, kertoo Mäkinen.

Mainoskampanja kasvatti myyntiä jopa 30 prosenttia

– Kampanjan alkaessa huhtikuun lopussa Byggmaxin spontaani tunnettuus oli erittäin alhainen, noin 2-3 prosentin tasoa. Luvut lähtivät rakettimaisesti nousuun ja olimme parhaan myyntikauden aikana spontaanissa tunnettuudessa jopa kärkisijalla jättäen taaksemme suuret suomalaiset kilpailijat. Korkeimmillaan spontaani tunnettuutemme oli jopa 25 prosentin paikkeilla, kommentoi Byggmaxin myynti- ja markkinointijohtaja Daniel Juhlin.

Kesäkuukausina, jotka ovat perinteisesti rautakauppa-alan myynnillisesti tärkeimpiä kuukausia, Byggmax paransi liikevaihdon kasvuaan jopa 30 prosentilla verrattuna vastaavaan aikaan edellisvuonna.

– Voimme rehellisesti sanoa, että uuden mainoskonseptin tulokset ylittivät parhaatkin odotuksemme moninkertaisesti, Juhlin sanoo.

Hyvä mainos herättää tunteita

Byggmaxin uusi tuleminen ei jäänyt suomalaisilta huomaamatta ja mainos herätti tunteita sekä puolesta että vastaan. Yhden mainoskampanjaan sisältyneen TV-mainoksen yhtä kohtausta puitiin myös Mainonnan eettisessä neuvostossa.

Tarkoituksenamme ei missään vaiheessa ollut loukata kenenkään tunteita, joten korjasimme mainoksen heti. Mainos korjattiin säilyttäen kampanjalle ominainen humoristinen sävy. Korjattu mainos kääntyikin pian radiossa ja TV:ssä pyöriväksi jatkokampanjaksi, jonka avulla saatiin yhä lisää virtaa mainontaamme, Juhlin kertoo.

Byggmaxin mainonnan linjaa on tarkoitus jatkaa ensi vuonna uusin radio- ja televisiomainoksin.

Byggmaxin mainos-, media- ja PR-tiimi Suomessa koostuu Folk Finlandista, Mediatoimisto Voitosta ja Viestintätoimisto Manifestosta.

Effie Awards Finland on markkinoinnin tuloksellisuutta mittaava kilpailu, jonka Suomessa järjestää Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL. Effie on Suomen ainoa markkinointiviestinnän tuloksellisuutta mittaava kilpailu ja kilpailutöiden määrällä mitattuna Effie on Suomen suurin mainoskilpailu.

Katso Byggmaxin televisiomainokset tästä: https://www.youtube.com/user/ByggmaxSuomi/videos

Byggmaxin Effie-palkintojenjaossa esitetty video löytyy tästä: https://youtu.be/gycM2YgNQ3c

Lisätietoja:

Byggmax lyhyesti

Vuonna 1993 perustettu rakennustarvikekauppaketju Byggmaxilla on 75 myymälää Ruotsissa, 30 Norjassa ja 13 Suomessa. Byggmaxin liikevaihto vuonna 2014 oli noin 3,5 miljardia kruunua (SEK) ja konserni jatkaa vahvaa kasvuaan. Byggmaxin liikeideana on tarjota laadukkaita rakennustarvikkeita järkevään hintaan. Kaikissa myymälöissä oleva ns. Drive In -kaista mahdollistaa erityisesti painavien tavaroiden lastaamisen suoraan autoon tai peräkärryyn, mikä tekee Byggmaxissa asioimisesta helppoa ja tehokasta. Byggmax on listautunut Tukholman pörssiin vuonna 2010. Lisätietoja: www.byggmax.fi

BYGGMAX – LAATUA JÄRKEVÄÄN HINTAAN

Avainsanat:

Liitteet & linkit