EmCellä erikoinen vuosi 2012: Liikevaihto pieneni mutta parani

Report this content

19.3.2013 – Taloushallinnon ja toiminnanohjauksen sovelluksia pk-yrityksille toimittava EmCe Solution Partner Oy ilmoitti vuoden 2012 talouslukunsa: konsernin liikevaihto ylsi lähes budjettiin ollen  6 792 000€. Liikevaihto laski hieman edellisestä vuodesta, jolloin se oli 6 926 000€. Lasku johtui EmCe Palkkapalvelut Oy:n liiketoiminnan myynnistä.  Palkkapalveluiden myymisestä johtuvan kokonaisliikevaihdon pienenemisestä huolimatta jäljelle jääneiden liiketoimintojen liikevaihto oli edellistä vuotta suurempi.

EmCe Palkkapalveluiden liikevaihto oli EmCen kokonaistuloksessa mukana ainoastaan neljältä ensimmäiseltä kuulta. Palkkapalveluiden liikevaihto on ollut noin 600 000€ vuodessa. Vuoden 2012 kokonaistulos siis osoittaa, että liikevaihto hieman kasvoi muiden EmCen liiketoimintojen osalta.

Konsernin kustannusrakenne on viime vuosina kehittynyt edulliseen suuntaan muun muassa päättyneiden poistojen muodossa. Koko konsernin toiminnallinen tulos vuodelta 2012 oli 409 000€. Tulos verojen jälkeen oli 637 000€.

”Viime vuotta voisi luonnehtia kaikin puolin tasaiseksi: kasvu oli hillittyä ja samantyyppistä kaikilla liiketoiminta-alueillamme. Alan näkymät näyttävät nyt varovaisen positiivisilta. Viime vuonna yritykset olivat investoinneissaan varovaisia, nyt toiminta näyttää rohkeammalta ja se näkyy jo nyt tarjouskannassamme”, kertoo EmCe Solution Partner Oy:n toimitusjohtaja Markus Backlund.

Vuoden 2012 pääasiallinen kasvu syntyi hyvistä jo olemassa olevista asiakassuhteista uusasiakashankinnan ollessa viime vuonna melko hidasta. Tulevan vuoden kasvun oletetaan kertyvän myös uusien asiakkuuksien kautta. EmCe Solution Partner Oy toimittaa suomalaisille pk-yrityksille talous- ja palkkahallinnon ratkaisuja sekä toiminnanohjauksen sovelluksia ja asiantuntijapalveluita. Yhtiöllä on myös omaa tuotekehitystä.

Lisätietoja:

EmCe Solution Partner Oy, toimitusjohtaja Markus Backlund, markus.backlund@emce.fi, puh. +358 405520900

EmCe Solution Partner Oy

Vuonna 1980 perustettu EmCe Solution Partner Oy toimittaa talous- ja palkkahallinnon ratkaisuja sekä toiminnanohjauksen sovelluksia pk-yrityksille. Lisäksi se tarjoaa asiakkailleen monipuolisia asiantuntija-, konesali-, koulutus- ja tukipalveluita. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2012 6,8 miljoonaa euroa. EmCe Solution Partner Oy työllistää noin 50 työntekijää ja sillä on toimipisteet Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Lahdessa.

Liitteet & linkit