Helsingin Pantti viettää 130. juhlavuottaan – Porin toimipisteessä syntymäpäiviä juhlitaan kahvitarjoilun merkeissä

Report this content

Liike-elämä alkoi vilkastua Helsingissä 1880-luvulla, jolloin kaupungin asukasluku oli noin 45 000. Alempien yhteiskuntakerrosten lainamarkkinat toimivat hämäräperäisten koronkiskureiden voimin, kunnes ensimmäinen panttilainaamo avattiin Helenankadulle vuonna 1882. Ensimmäinen laillinen panttilaina oli suuruudeltaan 35 markkaa, ja se myönnettiin nimettömälle lainaajalle kuuden kyynärän kangaspakkaa vastaan. Siitä asti Helsingin Pantti on ollut mukana asiakkaidensa arjessa. Pantin toiminnan ydin on edelleen se, ettei pieni summa saa muuttua asiakkaalle suureksi esteeksi.

Tulevana lauantaina, 1. syyskuuta, Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva panttilainaamo, Helsingin Pantti, täyttää 130 vuotta. Yhteiskunnalliset olosuhteet ovat vaihdelleet suuresti, ja samalla on tarve lyhytaikaiselle lainalle elänyt ajan mukaan.

– 130 vuoden historiamme kertoo vakaasta toiminnasta, jolle on edelleen kysyntää. Perustamisestamme saakka, vuodesta 1882, olemme vastanneet suomalaisten arkisiin rahahuoliin tarjoamalla lyhytaikaisia lainoja tavarapanttia vastaan. Panttaus on myös vaihtoehto esimerkiksi romukullan myymiselle. Asioidessaan panttilainaamossa luottotiedot eivät koskaan ole vaarassa, eikä kultaesineistään tarvitse luopua lopullisesti rahareiän sattuessa, kertoo Helsingin Pantin toimitusjohtaja Ritva Kuntonen.

Ritva Kuntonen aloitti Helsingin Pantin toimitusjohtajana huhtikuussa 2012. Hän on työskennellyt Helsingin Pantissa yli 15 vuoden ajan.

– Tämän päivän suosituimpia vakuuksia ovat kulta- ja hopeaesineet, rannekellot, soittimet, keräilyrahat, taide-esineet ja viihde-elektroniikasta esimerkiksi uudehkot kännykät ja kamerat, Ritva Kuntonen listaa.

Helsingin Pantilla on seitsemän konttoria pääkaupunkiseudulla sekä konttorit Porissa, Jyväskylässä, Hämeenlinnassa, Turussa (Turun Pantti), Tampereella (Tampereen Pantti) sekä Oulussa (Oulun Pantti). Helsingin Pantin konttoreissa ympäri maan on koko ensi viikon ajan kahvitarjoilua asiakkaille.

– Tervetuloa tutustumaan tämän päivän panttitoimintaan ja nauttimaan kanssamme synttärikahvit konttoriimme Antinkatu 18:ssa. Konttorissa palvellaan niin laina-asiakkaita kuin Vintage-myymälän ja huutokauppojen ostajia. Samalla voi kätevästi arvioittaa esimerkiksi kulta- ja hopeaesineittensä nykyarvon, sanoo Porin konttorinjohtaja Sami Heikkinen.


Helsingin Pantin historia pähkinänkuoressa

Vuosi 1882
Liike-elämä vilkastuu Helsingissä, jonka asukasluku tuolloin oli 45 000. Alempien yhteiskuntakerrosten lainamarkkinat toimivat hämäräperäisten koronkiskureiden voimin. Helsingin Pantti Osakeyhtiö avasi ensimmäisen konttorinsa vuonna 1882 Helenankadulle. Ensimmäinen laillinen panttilaina, 35 markkaa, myönnettiin nimettömälle lainaajalle kuuden kyynärän kangaspakkaa vastaan. Kysyntä lailliselle panttilainalle oli voimakas. Kasvun tueksi Helsingin Pantti rakennutti uusia kiinteistöjä Helsingissä.

Sisällissota
Ensimmäisen maailmansodan syttyminen aiheutti huolta Helsingin Pantin toiminnan jatkuvuudesta. Sisällissodan osapuolet suhtautuivat kuitenkin panttilainakonttoreihin suojelevasti, ja kaupunkilaisten tarpeisiin pystyttiin vastaamaan myös hankalina aikoina.

Itsenäisyys
Itsenäisyyden alkua rasitti inflaatio. Ostovoima heikkeni ja kansa oli kasvavassa määrin panttilainaamon luukulla. Kaupungin väkiluku ylitti jo neljännesmiljoonan ja myös uudenlainen kohderyhmä – keskiluokka – löysi tiensä pantin asiakkaiksi.

Sota ja jälleenrakennus
1930-luvun lopussa Suomikin joutui mukaan toiseen maailmansotaan. Sota verotti yhtiön henkilökuntaa ja rajoitti konttorien aukioloaikoja. Sodan jälkeen Suomen talouselämä oli lamaantunut. Yhtiö auttoi kansalaisia myöntämällä nopeasti pieniä lainasummia, jotta pienet laskut eivät kasvaisi suureksi ongelmaksi suomalaisten elämässä.

1960-luvulla Suomessa rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa. Kansalaisten aineellisen omaisuuden määrä kasvoi, ja lainatun rahan määrä lisääntyi. Kehitys jatkui läpi 1970-luvun.

1980-luvun alussa yhtiölle saatu uusi omistaja, merkittävä rakennusalan konserni, kasvatti lainapääomaa niin, että vuonna 1982 saatiin aikaan miltei 80 prosentin kasvu. Yhtiö siirsi toimintaa pois vanhoista kiinteistöistä uusiin moderneihin konttoreihin, jotka lisäsivät toiminnan avoimuutta ja houkuttelevuutta. Toiminta laajeni myös Turkuun. Jalometallit ja arvopaperit lisääntyivät lainojen pantteina.

1990-luvulla kulutusmarkkinat ylikuumenivat, ja vuonna 1995 kaksi suurta liikepankkia fuusioitui. Uuden Merita-konsernin tytäryhtiönä Helsingin Pantti osti oman kilpailijansa Helsingistä. Ennen vuosituhannen vaihtumista Helsingin Pantti hankki myös Tampereen Pantin liiketoiminnan.

2000-luvulla panttilainan kilpailijoiksi ilmestyivät lukuisat pikavippiyhtiöt. Pienlainat tulivat sähköisen markkinoinnin keinoin voimakkaasti kuluttajien elämään. Helsingin Pantti laajensi toimintaansa valtakunnalliseksi. Suosituimmiksi panttausesineiksi nousevat jalometallit ja korut, joista voidaan tarjota jopa parempia hintoja panttaamalla kuin myymällä.

Lisätietoja:
Ritva Kuntonen, toimitusjohtaja, p. 09 2705 3022, sähköposti: ritva.kuntonen@helsinginpantti.fi
Sami Heikkinen, Porin konttorinjohtaja p. 040 572 1139, sähköposti: sami.heikkinen@helsinginpantti.fi

Helsingin Pantti on vuonna 1882 perustettu panttilainaukseen erikoistunut yritys. Yrityksellä on eri puolilla Suomea 13 toimipistettä, joista 12:ssa on myös vintage-korujen myyntiin erikoistunut myymälä. Vintage-koruja voi myös ostaa verkkokaupan kautta. Helsingin Pantin tavoitteena on laajentaa toimintaansa avaamalla uusia toimipisteitä Suomessa. Helsingin Pantti on osa Sefina Groupia, joka on Pohjoismaiden suurin panttialan konserni. Sefina Groupin omistaa yhdysvaltalainen kuluttajarahoitukseen erikoistunut Dollar Financial Group. Lisätietoja osoitteesta www.pantti.fi.

Liitteet & linkit