Kissojen maailmannäyttelyyn Tampereelle on ilmoittautunut yli 1 500 kissaa 27 eri maasta
Tampereella 27.–28. lokakuuta järjestettävässä kissojen maailmannäyttelyssä nähdään yli 1 500 kissaa eri puolilta maailmaa. Valtaosa kisaan ilmoitetuista kissoista tulee Euroopasta, ja kaukaisimmat jopa Meksikosta, Brasiliasta, Indonesiastaja Kiinasta saakka. Näyttelyssä on edustettuna yhteensä 42 kissarotua tutuista ragdolleista ja maine cooneista harvinaisempiin rotuihin kuten selkirk rex ja la perm. Fédération Internationale Félinen (FIFe) vuosittaisen maailmannäyttelyn järjestää tänä vuonna Suomen Kissaliitto ry yhdessä jäsenyhdistystensä noin 200 vapaaehtoisen voimin. Näyttely on avoin yleisölle molempina päivinä.
Kissojen maailmannäyttely järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa (TESC) lokakuun viimeisenä viikonloppuna 27.–28.10.2018. Maailmannäyttely on suurin Suomessa järjestetty kissanäyttely koskaan, sillä näyttelyyn on ilmoitettu yhteensä 1 555 kissaa 27 maasta.
– On aivan huikeata, että Suomen Tampereelle kerääntyy lokakuussa näin monta superkaunista kissaa kilpailemaan maailman kauneimman kissan voittajatitteleistä! Kissojen lukumäärä, rotujen kirjo ja maat, joista kauimpaa tulevat kissavaljakot matkustavat, ovat yllättäneet meidät positiivisesti, kertoo kissojen maailmannäyttelyn viestinnästä vastaava Katerina Leino.
– Kauimpaa Tampereelle matkustavat kissat tulevat Meksikosta, Brasiliasta, Indonesiasta ja Kiinasta, ja harvinaisimmat maailmannäyttelyssä esillä olevat uudet kissarodut ovat esimerkiksi kiharakarvaiset selkirk rex ja la perm. Toki tuttujakin kissarotuja on nähtävillä, kuten persialaisia, itämaisia kissoja ja Suomen suosituinta kissarotua ragdolleja, lupaa Leino.
Maailmannäyttelyssä läsnä olevat kissarodut sekä maat, joista kissat omistajineen matkustavat, on lueteltu tarkemmin liitteenä olevassa taulukossa.
Maailmannäyttely on auki yleisölle
Näyttelyyn odotetaan myös runsaasti yleisöä, sillä Tampereen sijainti on keskeinen ja kissanäyttely edullinen retkikohde koko perheelle.
– Maailmannäyttely tarjoaa yleisölle harvinaisen tilaisuuden tutustua laajasti erilaisiin kissoihin ja rekisteröityneisiin kissakasvattajiin. Paikalla on neuvoja antamassa rotuyhdistyksiä sekä kissatarvikkeiden myyjiä. Tavoitteenamme on maailmannäyttelyn kautta edistää kissojen arvostusta ja parempaa kohtelua sekä edistää kissaharrastuksen leviämistä Suomessa, kertoo Leino.
Näyttely on auki yleisölle sekä lauantaina että sunnuntaina kello 10–18. Yleisölippujen hinnat ovat lapsilta (alle 16-vuotiaat) 5 ja aikuisilta 10 euroa. Kahden päivän lippu maksaa 15 euroa. Lippuja voi ostaa myös ennakkoon Tiketin kautta osoitteessa: https://bit.ly/2Oq8cYW (palvelumaksu +1,5 euroa).
Kissojen maailmannäyttely järjestettiin Suomessa edellisen kerran vuonna 2002.
Kuvia median käyttöön: https://bit.ly/2O08Aw8
Median akkreditoituminen tapahtumaan: https://bit.ly/2w2EPEr
Lisätietoja medialle:
Katerina Leino, p. 050 466 0370
Outi Vallenius, p. 045 138 2336
Sähköposti: ws18.info@kissaliitto.fi
Suomen Kissaliitto ry
Kissaliiton tarkoituksena on yhdistää, edistää ja valvoa rotukissojen kasvatustoimintaa ja ylläpitää yhtenäistä koko maan kattavaa rekisteriä rotukissoista. Toiminnan tavoitteena on edistää kissojen arvostusta ja parempaa kohtelua sekä edistää kissaharrastuksen leviämistä Suomessa. Vuonna 1975 perustettu liitto koostuu 13 rekisteröidystä rotukissayhdistyksestä, joissa on yli 7 000 jäsentä. Kissaliitto rekisteröi vuosittain lähes 5 000 rotukissaa ja lähes 100 uutta kasvattajanimeä. Kissaliitto edustaa suomalaista rotukissatoimintaa maailmalla ja kuuluu äänivaltaisena jäsenenä kansainväliseen kissaliittoon FIFeen.
FIFe World Winner Show 2018
Suomen Kissaliitto ry järjestää 27.–28.10.2018 Tampereella FIFen (Fédération Internationale Féline) vuosittaisen kissojen maailmannäyttelyn. Maailmannäyttelyyn saapuu maailman kauneimman kissan tittelistä kilpaileman yli 1 500 kissaa 27 eri maasta. Maailmannäyttely on avoinna yleisölle sekä lauantaina että sunnuntaina. Viime vuonna maailmannäyttely järjestettiin Hollannin Haagissa, jossa maailman kauneimman kissan palkinnon toi kotiin kolme suomalaista kissa. Kissojen maailmannäyttely järjestettiin Suomessa edellisen kerran vuonna 2002.