Nuoren kuvataiteen kilpailun voitto tamperelaiselle Viljami Heinoselle

14.5.2013 - Tamperelainen Viljami Heinonen on voittanut neljännentoista nuorille kuvataiteilijoille suunnatun Art Of Basware -taidekilpailun. 26-vuotias Heinonen vei voiton akryyli-spray-teoksellaan Scarecrows. Heinonen kuittasi voitostaan 4000 euroa. Valtakunnalliseen kuvataidekilpailuun osallistui lähes kaksisataa taitelijaa yhteensä 429 teoksella. Voittajatyön lisäksi kilpailun parhaimmisto on ihailtavissa Helsingin Musiikkitalon näyttelyssä 15.5.- 5.6.2013.

Nuorille, alle 30-vuotiaille tarkoitetun ja jo perinteeksi muodostuneen taidekilpailun tämän vuoden teemana oli Network. Teeman tarkoituksena oli haastaa taiteilijoita tutkimaan vuorovaikutusta, verkostoitumista sekä yhteistyötä; tärkeitä ja ajankohtaisia nykypäivän työelämän aiheita. Kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimi jälleen Taidemaalariliiton asiantuntija Paula Holopainen.

”Heinosen teoksissa on vahva kuvarakenne, konstruktiivisia elementtejä ja sitten jotakin yllättävää ja selittämätöntä, joka herättää kysymyksiä ja viehättää. Valintaraadin jäsenet näkivät voittajateoksessa ”Scarecrows” scifi-aineksia, tähtien sotaa ja vaikutteita Francis Baconin maalauksista. Siinä missä Francis Bacon vääntää ja kääntää mallinsa vereslihalle paljastaen ihmisen raadollisuuden, Viljami Heinonen nostaa maalaukseensa arvottomaksi koetun kohteen liittäen siihen outoa kauneutta tai riemastuttavaa hässäkkää. Voittajateoksen värimaailma on hillitty; ruskeaa, harmaata sekä syvää mustaa. Tunnelma on hieman alakuloinen, kuten variksenpelättimillä sopiikin olla”, Holopainen kuvailee.

Heinonen valmistui Kankaanpään taidekoulusta viime vuoden keväällä. Hän osallistui kilpailuun nyt neljännen kerran ja hänen teoksiaan on ollut aikaisemmin esillä kilpailun näyttelyssä kaksi kertaa. Maalaaminen on hänen pääasiallisin ilmaisutapansa, mutta hän tekee jonkin verran myös piirrostöitä.

”Maalaaminen on kaikista taidemuodoista ehdottomasti minulle mieluisin ilmaisutapa. Minulle maalaaminen on elämäntapa; se mahdollistaa itsensä ilmaisun, omien tuntemuksien ja ympäröivän maailman heijastamisen. Kankaalle voi impulsiivisesti tehdä mitä vain ja on mielenkiintoista, että maalaamisessa kaiken voi muuttaa yhdessä hetkessä. Maalaaminen täytyykin osata lopettaa juuri oikeassa kohdassa”, Heinonen kertoo.

Vuosittain vaihtuvan teeman käsittely- ja toteutustapaa ei ole rajoitettu, vaan taiteilijat voivat tulkita aihetta vapaasti oman näkemyksensä mukaan.

”Tämä voitto on erittäin hieno huomionosoitus, joka mahdollistaa minulle taiteen tekemisen myös jatkossa. On todella tärkeää, että nuorille on tilaisuuksia, joissa he saavat työnsä esiin ja pääsevät kehittämään omaa ilmaisuaan ja identiteettiään. Taidekoulutusta on viime vuosina ajettu säästösyistä alas ja tämänlaiset kilpailut ovat aloitteleville taiteilijoille oleellisen tärkeitä”, Heinonen toteaa. 

Basware lunastaa voittajateoksen jo varsin kunnioitettavaan, noin 80 teoksen kokoelmaansa 4000 eurolla. Kokoelma kasvaa vuosittain paitsi kilpailun voittajateoksella, myös muutamilla muilla teoksilla.

”On ilo huomata, että jo 14. kerran järjestetty kilpailumme alkaa olla jo eräänlainen instituutio, joka jatkuu vuodesta toiseen vahvana ja korkealaatuisena. Kilpailun tavoitteena on tukea nuoria taiteilijoita ja tuoda heitä esille, ja se on osa meidän laajempaa yhteiskuntavastuutamme”, toteaa Baswaren johtaja Jukka Virkkunen.

Kilpailun työt ovat esillä ja lunastettavissa Musiikkitalon näyttelyssä 15.5.-5.6.2013.  Viime vuonna kilpailun voitti helsinkiläinen Henna Jula teoksellaan Organic relationship. Baswaren vuosien varrelta kerätty taidekokoelma on nähtävillä http://www.basware.fi/miksi-basware/the-art-of-basware/taidekokoelma-2012. Lisää kilpailusta www.222.basware.fi/art

Lisätietoja:

Jukka Virkkunen, johtaja, Basware

puh. 050 670 47

jukka.virkkunen@basware.com

Paula Holopainen, näyttelytoimikunnan puheenjohtaja, Taidemaalariliitto

puh. 040 719 4790

Basware

Basware tarjoaa avoimia, turvallisia, pilvipalveluihin perustuvia ratkaisuja kaikenkokoisille organisaatioille. Ratkaisujen avulla organisaatiot voivat tehostaa hankinta-, ostoreskontra-, laskutus-, maksuliikenne- ja talousohjausprosessejaan.

Eri toimialojen yritykset, pienistä suuryhtiöihin, käyttävät Baswaren ratkaisuja saavuttaakseen huomattavia kustannussäästöjä, parantaakseen rahavirran ennustettavuutta ja tiivistääkseen asiakas-toimittajasuhteita. Basware Commerce -verkoston perustana on avoimuus, joka mahdollistaa erilaisten organisaatioiden välisen kaupankäynnin sähköisen asioinnin ja tekee verkostosta maailman kattavimman. Verkosto yhdistää miljoonia käyttäjiä yli 100 maassa ja 900 000 organisaatiossa.

Basware on maailman johtava helpomman ostamisen ja paremman myymisen ratkaisujen toimittaja.
Lue lisää Baswaren tavasta tehostaa talousprosesseja ja kannattavuutta verkkosivuiltamme www.basware.fi.

Yrityksestä

Manifesto on vuonna 2000 perustettu viestintätoimisto. Autamme viestimään tuloksellisesti ja luovasti. Palvelujemme avulla viestit ovat selkeitä ja ne menevät tehokkaasti perille kohderyhmät tavoittavissa kanavissa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit