Rakentamisen sähköinen lupa-asiointi käynnistyy pilottikunnissa

Report this content

Ympäristöministeriö ja Solita tiedottavat

20.3.2013

Rakentamisen lupakäsittelyjä tehostavan sähköisen asiointipalvelun Lupapiste.fi:n pilotointi alkaa kunnissa maaliskuun lopussa. Ensimmäisenä palvelun ottaa käyttöön Järvenpää.

Lupapiste on sähköinen palvelu, jossa rakentamisen lupiin liittyvät hakemukset ja aineistot välittyvät kunnan järjestelmiin sähköisessä muodossa. Ensimmäisessä vaiheessa Lupapiste kattaa rakennus- ja toimenpidelupien, toimenpideilmoitusten sekä poikkeamislupien hakemisen. Vuoden 2013 lopussa palvelu laajenee kattamaan kuntien ympäristölupien, sijoitus- ja kaivulupien sekä yleisten alueiden käytön lupien hakemisen. Palvelu mahdollistaa koko lupaprosessin hoitamisen sähköisesti.

”On hienoa, että meillä on mukana jo noin kaksikymmentä pilottikuntaa, joiden kanssa voimme kehittää Lupapistettä. Kuntien rakennusvalvonnoista ja heidän asiakkailtaan suoraan saatava käytännön palaute ohjaa palvelun kehittämistä”, kertoo projektipäällikkö Pirjo Saksa ympäristöministeriöstä.

Palvelun tilaaja on ympäristöministeriö, ja sen toteuttaa digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys Solita. Kevään aikana käyttäjiksi liittyvät Järvenpään lisäksi Naantali ja Sipoo. Loppuvuoden aikana Lupapiste otetaan käyttöön myös hankkeen muissa noin kahdessakymmenessä pilottikunnassa, joihin kuuluvat esimerkiksi Kirkkonummi, Kuopio ja Mikkeli. Palvelu valmistuu vuonna 2014. Lupapiste -palvelu on osa valtiovarainministeriön koordinoimaa sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmaa (SADe).

Asiointi sujuvammaksi hankkeen alusta loppuun saakka

Lupapiste-palvelussa kansalaiset, yritykset ja yhteisöt voivat hoitaa ja jakaa lupa- ja ilmoitusasiansa viranomaisten sekä projektin muiden osapuolten kanssa. Palvelu sähköistää koko asiointiprosessin lomakkeista neuvontaan, seurantaan ja päätöksiin saakka sekä vähentää virastoissa asioinnin tarvetta. Siihen kuuluu myös neuvontapalvelu, jossa kansalaiset voivat saada tietoja luvan tarpeesta, myöntämisestä vastaavasta viranomaisesta ja luvan hakemisen vaatimuksista. Uuden kanavan toivotaan olevan myös hyvä työkalu neuvonnan ja asiakaspalvelun kehittämisessä.

”Palvelu kattaa koko hankkeen elinkaaren ensimmäisestä kontaktista hankkeen valmistumiseen saakka, olipa kyseessä sitten parvekkeen lasitus tai uuden ostoskeskuksen rakentaminen”, kertoo Lupapiste-palvelusta vastaava Ilkka Mattila Solitasta. Solita vastaa palvelun kehittämisestä, käyttöönotosta ja tuottamisesta.

Hankkeen pääsuunnittelija ja rakennusvalvonta voivat keskustella palvelussa keskenään ja rakennuttajalla on mahdollisuus seurata käsittelyn etenemistä. Palvelu voi nopeuttaa lupakäsittelyä sekä vähentää paperin määrää, kun piirroksista ja muista asiakirjoista otetaan tulosteet vasta sitten, kun kaikki tarvittavat korjauskierrokset on tehty. Tulevaisuudessa myös asiakirjojen ja dokumenttien arkistointi muuttuu sähköiseksi.

”Toivomme sähköisen palvelun helpottavan sähköpostiruuhkaa sekä puhelinneuvonnan tarvetta. Tällä hetkellä suuret kuvatiedostot kuormittavat usein lupakäsittelijöiden sähköposteja. Lupapiste-palvelun avulla luonnosvaiheen keskustelut ja tiedostojen vaihto voidaan käydä sähköisellä, ympäri vuorokauden käytössä olevalla alustalla”, kertoo Järvenpään johtava rakennustarkastaja Jouni Vastamäki.

Lupapiste-palvelu julkistetaan Oulussa rakennustarkastuspäivillä 20.3.2013.

Lisätietoja:

Palveluvastaava Ilkka Mattila, Solita Oy, puh. 044 5582 494, ilkka.mattila@solita.fi

Projektipäällikkö Pirjo Saksa, ympäristöministeriö, puh. 040 1472 488, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Johtava rakennustarkastaja Jouni Vastamäki, Järvenpään kaupunki, puh. 040 3152581, jouni.vastamaki@jarvenpaa.fi

Solita Oy

Solita on digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys. Kehitämme uutta liiketoimintaa ja palveluja yrityksille ja julkishallinnon kautta kaikille suomalaisille. Yhdistämme liiketoimintaprosessit, sisällöt ja teknologiat asiakkaidemme toimintaa mullistavalla tavalla. Tavoitteemme on toimia asiakkaidemme matkaoppaina muutosmatkalla. Luomme digitaalisia ratkaisuja ja verkkopalveluita sähköiseen liiketoimintaan sekä tiedolla johtamiseen. Suomalaiset kohtaavat meidät päivittäin esimerkiksi vähittäiskaupan verkkopalveluiden tai julkishallinnon sähköisten palveluiden kautta. Uskomme, että kaikki mikä voi, digitalisoituu.

Olemme jo vuonna 1996 perustettu kasvuyritys. Liikevaihtomme vuonna 2012 oli 27 miljoona euroa ja meillä työskentelee yli 220 digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijaa. Olemme ylpeitä avoimesta ja vuorovaikutteisesta yrityskulttuurista, josta osoituksena on 7. sija vuoden 2013 Great Place to Work -listauksessa. www.solita.fi

Liitteet & linkit