Sannan Ruokakassin liikevaihto kasvoi yli 500 prosenttia vuonna 2016

Report this content

Sannan Ruokakassi -ruokakassiyrityksen liikevaihto kasvoi vuonna 2016 yli 500 prosenttia ja oli 1,5 miljoonaa euroa. Valtavan kasvun taustalla on ruotsalaisen Linas Matkassen investointi, jonka avulla Sannan Ruokakassi pystyi laajentamaan toimintaansa merkittävästi. Ruokakassipalvelun laadukkuus ja helppous on löytänyt suomalaiset vakiotilaajansa, ja kasvun odotetaan jatkuvan voimakkaana myös alkaneella vuodella 2017.

Vuosi 2016 oli pienelle ruokakassiyritykselle valtavan harppauksen vuosi. Alkuvuodesta ruotsalainen Linas Matkasse investoi tuolloiseen Oy Keittiökaveri Ab:hen. Investoinnin myötä Keittiökaverin nimi muuttui Sannan Ruokakassiksi. Investoinnin avulla Sannan Ruokakassi pystyi panostamaan myyntiin ja markkinointiin entistä voimakkaammin.

Panostus kannatti: Syksyn aikana ruokakassin tilaajamäärät moninkertaistuivat ja Sannan Ruokakassin toimitusalue kasvoi. Tällä hetkellä Sannan Ruokakassi toimittaa ruokakasseja pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Riihimäellä, Lahdessa, Hämeenlinnassa, Seinäjoella, Vaasassa ja Oulussa.

– Viime vuosi oli huikea kokemus. Saimme kokea, että ruokakassille on aitoa kysyntää, vastaanotto on ollut iloista ja innostunutta. Saamme asiakkailtamme myös jatkuvasti hienoa palautetta, jonka avulla voimme edelleen kehittää tuotettamme ja palveluamme, sanoo Sannan Ruokakassin toimitusjohtaja Sanna Lindroos.

Sannan Ruokakassi suunnittelee ruokakasseja, joihin kuuluvat raaka-aineet ja reseptit. Ruokakassit toimitetaan asiakkaille maanantai-iltaisin. Asiakas tekee jatkuvan tilauksen, jota voi helposti hallita ja muunnella Sannan Ruokakassin asiakassivuilla.

Sannan Ruokakassi jatkaa vauhdikasta kasvuaan, eikä loppua kasvulle ole Lindroosin mukaan näköpiirissä.

– Tämä on vasta alkua. Uskomme, että ruokakassiliiketoiminnassa on valtavasti kasvupotentiaalia. Rohkaisevia esimerkkejä löytyy sekä Ruotsista että Norjasta, ja Suomenkin markkinoille mahtuu useampia toimijoita, Lindroos sanoo.

Sannan Ruokakassi lanseeraa tällä viikolla myös uuden ruokakassin, Sannan Vegekassin. Ensimmäiset Vegekassit toimitetaan 29.5.

– Vegekassia on kysytty ja pyydetty kauan, ja olemme todella iloisia voidessamme tuoda tämän kassin markkinoille. Vegekassi sopii sekä kasvissyöjille että heille, jotka haluavat lisätä kasvisruoan osuutta sekaruokavaliossaan, Lindroos kertoo.

Lisätietoja:

Sanna Lindroos, toimitusjohtaja

Puh. 040 534 8778, sähköposti: sanna@sannanruokakassi.fi

Vuonna 2011 perustettu ruokakassiyritys Sannan Ruokakassi tuo reseptit ja ruoka-aineet maukkaalle ja terveelliselle arkiruoalle asiakkaiden kotiovelle. Raaka-aineissa painotetaan puhtautta, kotimaisuutta ja sesongin parhaita makuja. Reseptit suunnitellaan ja testataan omassa testikeittiössä Helsingin Kalasatamassa. Tällä hetkellä Sannan Ruokakasseja on saatavilla pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Riihimäellä, Lahdessa, Hämeenlinnassa, Seinäjoella, Vaasassa ja Oulussa. Vuonna 2017 ruokakassipalvelu jatkaa voimakasta kasvuaan ja laajenee yhä uusille alueille. www.sannanruokakassi.fi  

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit