SAY kiittelee hallitusohjelmaan kirjattua asumisoikeusjärjestelmän uudistamista – uudistuotannon määrärahojen supistuminen on valitettavaa

Report this content

Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry (SAY) pitää hyvänä asiana, että vuosien 2015-2019 hallitusohjelmaan on kirjattu asumisoikeusjärjestelmän uudistaminen itsenäisenä hallintomuotona rahoituksen, asukasvalinnan ja hakuprosessin osalta. Sen sijaan uudistuotannon määrärahojen supistuminen kolmanneksella on valitettavaa.

Runsaat kaksikymmentä vuotta toiminnassa ollut asumisoikeusjärjestelmä on osoittautunut toimivaksi asumisen muodoksi. Järjestelmä kaipaa kuitenkin uudistamista, jotta se vastaisi entistä paremmin tämän päivän tarpeita. Asumisoikeusjärjestelmässä on paljon turhaa byrokratiaa, jota tulee karsia. Onkin hienoa, että Suomen uusi hallitus aikoo tarttua asumisoikeusasumisen kehittämiseen.

ARA-rahoitusta tulee kehittää

Korkeat pääomamenot ovat keskeinen asumisoikeusjärjestelmän kehityskohde. Asumisoikeusasuntojen korkotukilainojen omavastuukorot ja muut tuet tulisi saada asumisoikeudessa samalle tasolle kuin korkotuetussa vuokra-asuntotuotannossa. Olisi myös tärkeää voida neuvotella vanhat arava- ja korkotukilainat uudelleen ja lainoittaa kohteet uudella korkotukilainalla.

Lainoitusprosessit kaipaavat kehittämistä ja turhista työvaiheista luopumista,

esimerkiksi peruskorjaukseen tarvittavan korkotukilainotuksen hankkiminen menee saman monivaiheisen päätöksentekoprosessin mukaan kuin uudisrakentamisessa. Peruskorjaukset tulisi voida lainoittaa täytetakauslainalla.

SAY:n tavoitteena on, että asumisoikeusmaksun osuus lasketaan 10 prosenttiin nykyisestä 15 prosentista. Pudotus tarvitaan, jotta useammilla on mahdollisuus hankkia asumisoikeus. Asumisoikeustalojen hankintahinnat ovat nousseet alkuajoista, mikä on vastaavasti nostanut asumisoikeusmaksuja.

Asumisoikeusasunnot vastaamaan kysyntää

SAY:n jäsenyritysten keskuudessa on huomattu, että asuntojen uudelleen jyvittämisen pitäisi olla helpompaa tilanteissa, joissa olosuhteet ja asuntojen kysyntä on muuttunut alkuperäisestä ja asuntoja jää tästä johtuen tyhjiksi. Nykyinen malli jyvityksen muuttamiseksi on liian jäykkä, ja käytännössä lähes mahdoton toteuttaa.

Huoneistoja pitäisi voida muuttaa paremmin kysyntää vastaaviksi. Esimerkiksi tietyillä alueilla 1990-luvulla tehdyt isot, tilaratkaisuiltaan vanhahtavat perheasunnot tulisi voida jakaa pienemmiksi asunnoiksi. Näin saataisiin tyhjillään olevia asuntoja haluttaviksi ja pienille perheille sopiviksi.

Asuntojen hakeminen helpommaksi

Asumisoikeusasuntojen hakuprosessia tulisi nopeuttaa siten, että yleinen hakunumero poistetaan ja asunnonhaku tapahtuu suoraan halutusta asumisoikeusyhteisöstä. Viranomainen voi tarkastaa asukashyväksynnän edellytykset niin sanottuna jälkiseurantana.

Nyt erilaisissa tarjouskierroksissa saattaa mennä viikkoja ja jopa kuukausia,

ja koko tämän ajan potentiaalinen asukas odottaa päätöstä ja muuttoa uuteen kotiin. Tämäkin hidastaa tyhjillään olevien asuntojen täyttöä ja haluttavuutta.

Uudistuotannon määrärahojen väheneminen valitettavaa

Asumisoikeusjärjestelmän uudistamisen myötä siitä on mahdollista kehittää koko yhteiskuntaa palveleva, kustannustehokas asumisen hallintamuoto. Uudistaminen tulee toteuttaa laajana kokonaisuutena ja uudistustyöhön tulee ryhtyä ripeästi.

Onkin valitettavaa, että hallitus aikoo vähentää uudistuotannon määrärahoja kolmanneksella. Asumisoikeusasuntoja on valmistumassa tänä vuonna selvästi enemmän kuin aiempina vuosina ja SAY:n jäsenyhteisöillä olisi valmiudet lisätä uudistuotantoa vielä entisestään.

Lisätietoja:

Marko Pyykkönen, Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n puheenjohtaja
puh. 0400 426 666, marko.pyykkonen@asokodit.fi

Maarit Toveri, Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n varapuheenjohtaja
puh. 0500 103 888, maarit.toveri@avainasumisoikeus.fi

Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry (SAY) edustaa asumisoikeusasuntoja omistavia yhteisöjä. SAY:n tarkoituksena on edistää asumisoikeusasumista. Yhdistys tuottaa ja levittää ajantasaista ja puolueetonta tietoa sekä edistää asumisoikeusasuntojen omistajien, asukkaiden ja viranomaisten välistä yhteistyötä. SAY:n jäsenyhteisöt omistavat yli 97 prosenttia Suomen noin 40 500 asumisoikeusasunnosta, joissa asuu noin 80 000 asukasta. www.asumisoikeus.fi

Avainsanat:

Liitteet & linkit