Somevaikuttaja 2020 -barometri: Somevaikuttajat osallistuneet ahkerasti koronatalkoisiin – TikTokin ja podcastien merkitys kasvussa

Report this content

Yli puolet somevaikuttajista on osallistunut koronatalkoisiin mm. ylläpitämällä myönteistä ilmapiiriä ja jakamalla faktatietoa. Instagramin suosio on edelleen kasvussa, lisäksi erityisesti TikTokin ja podcastien merkityksen uskotaan kasvavan. Lähes jokainen somevaikuttaja on jossain vaiheessa kieltäytynyt kaupallisesta yhteistyöstä ja yhä useampi tavoittelee somevaikuttamisesta kokopäiväistä ammattia.

Tiedot käyvät ilmi Viestintätoimisto Manifeston julkaisemasta 12. somevaikuttamista syväluotaavasta barometrista. Verkkopohjaiseen kyselytutkimukseen vastasi 100 sosiaalisen median vaikuttajaa touko-kesäkuussa 2020. Vastaajiksi kutsuttiin bloggaajia, tubettajia ja Instagram-vaikuttajia sekä muita suosittujen somekanavien sisällöntuottajia.

Yli puolet somevaikuttajista on osallistunut koronatalkoisiin

Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot ovat vaikuttaneet somevaikuttajien käsittelemiin aiheisiin kuluneen vuoden aikana. Yli puolet barometriin vastanneista somevaikuttajista (55 %) on käsitellyt koronavirukseen liittyvää sisältöä kanavallaan. Näistä yli 91 prosenttia kertoi tavoitelleensa julkaisujensa avulla positiivista ilmapiiriä. Lähes kaksi kolmasosaa vastaajista (64 %) pyrki vetoamaan ihmisiin, jotta mahdollisimman moni pysyisi kotona.

Yli puolet (53 %) on jakanut faktatietoa koronavirukseen liittyen. Lisäksi yli kolmannes (34 %) on jakanut median tuottamaa aiheeseen liittyvää sisältöä ja joka viides (20 %) on jakanut muiden somevaikuttajien tuottamaa sisältöä. Somevaikuttajabarometrin avoimissa vastauksissa korostuu vaikuttajien kokema vastuullisuus; suuri osa somevaikuttajista on etsinyt luotettavaa viranomaistietoa jaettavaksi omalla kanavallaan.

– Valtioneuvoston kanslia kutsui viime keväänä sosiaalisen median vaikuttajat mukaan yhteistyöhön tiedottamaan koronaviruksesta kansalaisille. Kutsuun vastattiin ja somevaikuttajien kautta toteutettu yhteiskunnallinen kampanjointi toimi hyvin erityisesti nuorempien kohderyhmien keskuudessa, kertoo Viestintätoimisto Manifeston partneri Jonna Varhama.

Instagram on edelleen suosituin media – TikTokin ja podcastien merkitys kasvussa

Instagram on somevaikuttajien keskuudessa suosituin kanava jo kolmatta vuotta peräkkäin. Lähes kaikki somevaikuttajat hyödyntävät Instagramia. Instagram Feediä hyödynnetään jonkin verran enemmän kuin Instagram Storiesia.

Toiseksi suosituin kanava on blogi ja kolmanneksi suosituin on Facebook. Vaikka blogi ja Facebook ovat edelleen somevaikuttajien keskuudessa suosittuja medioita, on niiden merkitys vähentynyt vuosi vuodelta.

Instagramilla uskotaan olevan vahva asema myös jatkossa. Lisäksi 42 prosenttia vastaajista uskoo, että TikTokin merkitys kasvaa jatkossa, vaikka tällä hetkellä vain 13 prosenttia vastaajista hyödyntää TikTokia. Podcastien merkityksen kasvuun uskoo 29 prosenttia vastaajista. Nykyisin podcastia hyödyntää 15 prosenttia vastaajista.

Somevaikuttaja vaalii brändiään ja valitsee yhteistyökumppaninsa entistä tarkemmin

Barometriin vastanneista vaikuttajista peräti 95 prosenttia on kieltäytynyt kaupallisesta yhteistyöstä. Yleisimmäksi syyksi kieltäytymiselle on, että tarjottu tuote tai palvelu ei sovi somevaikuttajan brändiin. Myös vähäiseksi koettu korvaus on ollut keskeinen syy yhteistyöstä kieltäytymiselle.

– Vaikka somevaikuttaminen ei ole enää uusi ilmiö, on useiden kaupallisten toimijoiden edelleen hankala hahmottaa vaikuttajien paikka markkinointiviestinnän kentässä. Valitettavan usein yritysten edustajat eivät edelleenkään mieti riittävästi kuinka hyvin tarjottava tuote tai palvelu sopii somevaikuttajan aihepiiriin, sisältöön, tyyliin tai arvomaailmaan. Myös vaikuttajat itse ovat nykyään entistä tarkempia brändistään ja siitä, miten ehdotettu kaupallinen yhteistyö sopii, Varhama sanoo.

Yhä useammalle somevaikuttamisen tavoitteena on täysipäiväinen ammatti

Somevaikuttamisen kehitys ammattimaisempaan suuntaan jatkuu edelleen ja moni vastaajista uskoo kehityksen jatkuvan tulevaisuudessakin. Tänä vuonna vastaajista lähes neljännes (23 %) tavoittelee somevaikuttamisesta kokopäiväistä ammattia, kun viime vuonna tätä tavoitteli ainoastaan 14 prosenttia vastaajista.

Viime vuonna vastaajista 81 prosenttia ansaitsi säännöllistä tai epäsäännöllistä tuloa somevaikuttamisen avulla, kun tänä vuonna somevaikuttamisella tienaavien määrä on 87 prosenttia. Viime vuoteen verrattuna säännöllistä tuloa ansaitsevien määrä on laskenut jonkin verran.

– Koronavirusepidemialla on voinut olla vaikutusta säännöllistä tuloa saavien osuuden vähentymiseen, sillä useat yritykset ovat tehneet erilaisia säästötoimenpiteitä kuluneen vuoden aikana, Varhama arvioi.

Tutkimukseen vastanneista noin puolet (53 %) tienaa enintään 1 000 euroa kuukaudessa. Toisaalta, vastaajista 14 prosenttia tienaa vähintään 4 500 euroa kuukaudessa. Rahapalkan lisäksi useimmat somevaikuttajat saavat kutsuja tilaisuuksiin sekä erilaisia tuotteita ja palveluita omaan käyttöön.

Somevaikuttajat uskovat, että alan kehittyminen ammattimaisempaan suuntaan tulee jatkossa tarkoittamaan parempia tuloja vaikuttajana ammatikseen toimiville, mutta myös alalle pääsemisen vaikeutumista ja alalla toimivien vähentymistä. Yritykset kiinnittävät yhä enemmän huomiota somevaikuttajan ammattimaisuuteen.

Viestintätoimisto Manifesto on seurannut somevaikuttajabarometrin avulla suomalaisen somevaikuttajakentän kehittymistä, trendejä ja muutosta jo vuodesta 2009 lähtien. Tutkimus on kasvanut lifestyleblogeista kattamaan yhä laajemmin eri somekanavien kategorioita. Vuoden 2020 somevaikuttajabarometri toteutettiin touko-kesäkuussa 2020 ja siihen vastasi 100 somevaikuttajaa.

Lisätietoja:

Jonna Varhama, partneri, Viestintätoimisto Manifesto, jonna.varhama@manifesto.fi, puh. +358 50 543 2926.

Markus Hilden, Viestintäkonsultti, Viestintätoimisto Manifesto, markus.hilden@manifesto.fi, +358 44 363 9961.

Multimedia

Multimedia