Hallitus linjasi yksityisen radion tulevaisuutta

Report this content

Hallitus on hyväksynyt eduskunnalle selontekona annettavan sähköisen median viestintäpoliittisen ohjelman, joka linjaa myös yksityisen radion tulevaisuutta. Radiotoimiluvat jaetaan jatkossakin ilman huutokauppaa tai korotettuja taajuusmaksuja. Mainonnan sääntelyssä on huomioitava, että mainonta on yksityisen radion ainoa tulonlähde, jolla ohjelmatarjonta rahoitetaan. Radion tulevaisuus perustuu monikanavajakeluun.

Viestintäpoliittinen ohjelma esittää, että radiotoimiluvat jaetaan jatkossakin ilman huutokauppaa tai korotettuja taajuusmaksuja.

”Tämä on erittäin tärkeää euroilla mitattuna pienelle radiotoimialalle. Huutokauppa tai korotetut taajuusmaksut vaarantaisivat radiotoiminnan elinvoimaisuuden ja monipuolisen radiotarjonnan. Radion toimilupapolitiikassa on keskityttävä riittävän ja toimivan kilpailun mahdollistamiseen”, sanoo yksityisiä radioita edustavan RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller.

Ohjelma linjaa, että radiotoimintaa koskevia menettelyjä yksinkertaistetaan. Toimiluvat myöntää jatkossa ensisijaisesti Viestintävirasto, jolle siirretään lisäksi nykyistä enemmän taajuuksien teknisiä ratkaisuja.

Mainonta takaa monipuolisen ohjelmatarjonnan

Viestintäpoliittisessa ohjelmassa tuodaan esille, että mainonta on radiotoimialan ainoa tulonlähde. Mainonta mahdollistaa radion monipuolisen ohjelmatarjonnan. Tämä tulee huomioida mainonnan sääntelyssä.

Radion tulevaisuus perustuu monikanavajakeluun

Viestintäpoliittisessa ohjelmassa tuodaan esille FM-radion merkitys toimialalle myös jatkossa. FM-kuuntelun rinnalla radiota kuunnellaan yhä enemmän myös verkossa ja mobiilisti. Radion monikanavajakelun kehitys tulee turvata järkevillä päätöksillä, jotta suomalaisilla on mahdollisuus radion kuunteluun helposti ja joustavasti myös tulevaisuudessa.

Radion mahdollista digitalisointia ei tässä vaiheessa käynnistetä.

Yksityisen radiotoimialan osalta tullaan laatimaan toimintasuunnitelma, jonka tarkoituksena on radiotoiminnan elinvoimaisuuden turvaaminen myös jatkossa.

Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma on luettavissa osoitteessa http://www.lvm.fi.

Lisätiedot:

Stefan Möller, RadioMedian toimitusjohtaja

p. 0400 508 877

Email: stefan.moller@radiomedia.fi

RadioMedia on yksityisten radioiden kattojärjestö, johon kuuluvat lähes kaikki suomalaiset yksityiset radioasemat. RadioMedia vastaa radiotoimialan edunvalvonnasta, tutkimus- ja tietopalveluista, koulutuksesta sekä markkinoinnista. Se järjestää Kaiku- ja Raiku-radiomainoskilpailut sekä RadioGaalan, jossa palkitaan alan parhaat ammattilaiset. RadioMedian toiminta rahoitetaan pääasiassa yhteiskunnallisilla tietoiskukampanjoilla. Vuonna 2011 radiomainontaa ostettiin 57,2 miljoonalla eurolla. Yksityisiä radiokanavia kuuntelee viikoittain 3,6 miljoonaa suomalaista.

Lisätietoja: www.radiomedia.fi

Avainsanat: