Yli 55 000 suomalaista osallistui radioalan parhaimmiston valintaan

Report this content

Yhteensä 55 393 suomalaista on antanut äänensä vuoden 2012 parhaimmille radiojuontajille ja -ohjelmille. Suomalaisten suosikit julkistetaan 14 muun voittajan ohella 13.2.2013 järjestettävässä RadioGaalassa, jossa jaetaan RadioAwards-palkinnot radio- ja musiikkialan parhaimmistolle. 

Yleisö valitsee vuoden 2012 radio-ohjelman, radiojuontajan ja radiobiisin. Suomalaisten lisäksi ehdokkaita ja voittajia ovat olleet valitsemassa asiantuntijatuomaristo sekä radiokanavat.

”Yksityinen radio tuntuu kiinnostavan suomalaisia enemmän kuin koskaan. Radioasemien suosikkiäänet ovat kuulijoilleen läheisiä ja parhaat radiosisällöt muistetaan pitkään. RadioAwards-yleisöäänestyksemme on yksi Suomen suurimmista nettiäänestyksistä – nyt tehtiin uusi ennätys osallistujamäärän noustessa 10 % viime vuodesta”, sanoo RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller.

Vuoden 2012 radiojuontajan tittelistä shortlistalla kilpailevat Radio Rockin Jussi Heikelä, Radio Porin Julle Kallio, Radio Rockin Harri Moisio, NRJ:n Tuija Pehkonen sekä Radio Aallon Kimmo Vehviläinen.

Parhaan radio-ohjelman tunnustuksesta shortlistalla kamppailevat Radio Aallon Dynastia, Radio Rockin Heikelä Korporaatio, Radio Novan Konttori, NRJ:n Aamupojat ja Basson Truths & Rights.

Vuoden radiobiisiksi viiden parhaan joukossa ovat ehdolla Cheekin Sokka irti, Jesse Kaikurannan Vie mut kotiin, JVG & Raappanan Kran Turismo, Kotiteollisuuden Haltin häät, sekä Mariskan & Pahojen Susien Kukkurukuu.

RadioGaalan järjestää yksityisen radioalan kattojärjestö RadioMedia ry. RadioGaalan televisiointi nähdään Nelosella lauantaina 16.2.2013. RadioGaalan yhteistyökumppaneina toimivat Digita, Gramex ja Fintoto.


RadioAwards 2012 -asiantuntijatuomaristo:

Puheenjohtaja Tomi Hilvo, CEO, Management Events

Petri Karppinen, Media Director, Omnicom Media Group Finland Oy

Kimmo Kivisilta, markkinointijohtaja, Sonera

Esa Lahdenpää, tuotepäällikkö, Cosmos Music Group

Jussi Pekkala, Copywriter, Bob Helsinki Oy

Kristiina Petälä, Digital Director, OMD Finland  Oy

Pasi Piipponen, Senior Vice President, Global Ad Sales, Sulake

Lauri Sipilä, toimitusjohtaja, Mark Suomen Markkinointiliitto r.y.

Mikko Siukosaari, CEO, Superlouder

Tina Terho, CEO, Happi Mindshare Oy

Kimmo Valtanen


RadioAwards 2012 -shortlista

Yleisöäänestyksessä shortlistalle päässeet:

Vuoden radio-ohjelma

Dynastia, Radio Aalto

Heikelä Korporaatio, Radio Rock

Konttori, Radio Nova

NRJ:n Aamupojat, NRJ

Truths & Rights, Basso


Vuoden radiojuontaja

Harri Moisio, Radio Rock

Julle Kallio, Radio Pori

Jussi Heikelä, Radio Rock

Kimmo Vehviläinen, Radio Aalto

Tuija Pehkonen, NRJ


Vuoden kotimainen radiobiisi

Cheek, Sokka irti

Jesse Kaikuranta, Vie mut kotiin

JVG & Raappana, Kran Turismo

Kotiteollisuus, Haltin häät

Mariska & Pahat Sudet, Kukkurukuu


Asiantuntijatuomariston valitsemat ehdokkaat shortlistalle:

Vuoden radio

Basso

Iskelmä Rex

Radio Aalto

Radio Nostalgia

Radio NRJ


Vuoden myyntitiimi

Nelonen Media Radiomyynti

Radio Nostalgia

Radio Nova OHY-tiimi

SBS Media - Helsingin paikallismyyntitiimi


Vuoden radiotoimittaja

Eeva Rajala, The Voice

Jyrki "Njassa" Jantunen, Radio Helsinki

Laura Vähähyyppä, Radio Rock


Vuoden radioammattilainen

Tommi Partanen, Basso

Jarmo Multanen, Radio SuomiPOP

Juha Ourila, The Voice

Mika Laiti, Iskelmä


Vuoden musiikkipäällikkö

Marcus  Sjöström, Radio NRJ

Matti Välisalo, Radio SuomiPOP

Mikko Harjunpää, Radio Nova

Mikko Koivusipilä, Radio Rock ja Radio Aalto


Vuoden ohjelmapäällikkö

Ari Ojala, Iskelmä

Jani Jääskeläinen, Radio NRJ

Sami Tenkanen, Radio Rock


Vuoden promootio

ELC - aamushown lanseeraus, Radio Nova

Jone ja Tiernapojat (& Gigantti), Radio Rock

The Voice Kesähitti 2012


Vuoden radiotapahtuma

Iskelmä Gaala 2012

Radio Aallon kesäkonsertti

Radio Rock risteilyt


Vuoden äänituotanto

Henkilökuntakuulutukset, Radio Rock

Marcelino Maustemakkara, Radio Rock

Nova Stage, Radio Nova

Radio Nova kuunnelmat - Kuukan harrastajateatteri


Vuoden verkkototeutus

Adidas All Originals Represent, Basso

Biisipajatso, Basso

Hannun Konttorin Sinun valintasi, Iskelmä

Kuurojen päivä, Radio Nova

NRJ:n ja Rajala Pro Shopin valokuvakilpailu


Radiokanavien valitsemat ehdokkaat shortlistalle:

Vuoden kotimainen artisti/yhtye

Chisu

Jesse Kaikuranta

Samuli Putro


Vuoden levy-yhtiöpromoottori

Katja Vauhkonen, Sony Music Entertainment Finland

Ramona Forström, Warner Music Finland

Taija Holm, ProPromotion


Vuoden levy-yhtiö

Sony Music Entertainment Finland

Universal Music

Warner Music Finland

Lisätiedot:                      

Riina Aho, RadioMedia

riina.aho@radiomedia.fi, p. 0400 621 134

RadioMedia on yksityisten radioiden kattojärjestö, johon kuuluvat lähes kaikki suomalaiset yksityiset radioasemat. RadioMedia vastaa radiotoimialan edunvalvonnasta, tutkimus- ja tietopalveluista, koulutuksesta sekä markkinoinnista. Se järjestää Kaiku- ja Raiku-radiomainoskilpailut sekä RadioGaalan, jossa palkitaan alan parhaat ammattilaiset. RadioMedian toiminta rahoitetaan pääasiassa yhteiskunnallisilla tietoiskukampanjoilla. Vuonna 2011 radiomainontaa ostettiin 57,2 miljoonalla eurolla. Yksityisiä radiokanavia kuuntelee viikoittain 3,6 miljoonaa suomalaista.

Lisätietoja: www.radiomedia.fi

Avainsanat: