Betonikeskus ry vaatii ripeitä toimenpiteitä: Asuntojen uudistuotanto on saatava nousuun

Report this content

Betoniteollisuutta edustava Betonikeskus ry vaatii valtiovaltaa ja rahoituslaitoksia nopeasti tekemään kaiken voitavansa, jotta asuntojen uudistuotanto saataisiin käyntiin. Jos nykyisen tilanteen annetaan jatkua, tulokset tulevat olemaan katastrofaaliset.

Talonrakentaminen työllistää nyt reilut 120 000 työntekijää, joista puolet uudis- ja puolet korjausrakentamisessa. Jos uudisrakentamisen määrä puolittuu, se merkitsee noin 30 000 työtöntä pelkästään talonrakennusalalle.
Edellisen laman aikana tuotannon pohjalukema oli 19 000 aloitusta vuodessa. Tänä vuonna ennustetaan aloitettavan 16 000-18 000 asunnon rakentaminen. Muun muassa betonielementtien tilauskantoihin ja keskusteluihin rakennuttajien kanssa perustuen oikeampi luku näyttää olevan 12 000-16 000. Tähän ei saa tyytyä, vaan asiaan on vaikutettava nopeilla, elvyttävillä ratkaisuilla.

Valtiovallan tulee edistää hintasäännöstellyn ARA-tuotannon lisäämistä. Lainaehtojen tulee olla sellaiset, että asuntotuottajat pystyvät nostamaan lainoja. Nyt ARA:lla tuntuu olevan lainavaltuuksia, mutta jostakin syystä lainoja ei nosteta.
On myös erittäin tärkeää sopeuttaa asuntotuotanto kysyntään ja tarpeeseen. Pienistä asunnoista on pulaa, mutta paikoin kaavoitus pakottaa rakentamaan keskipinta-alaltaan vähintään 75-neliöisiä asuntoja. Pinta-alan kasvaessa sekä myyntihinta että vuokra lisääntyvät ja ylittävät monen asunnon ostajan tai vuokralaisen maksukyvyn rajan.

Järjestäytyneen betoniteollisuuden palveluksessa on noin 3 500 työntekijää, joista lomautettuina noin 1 500. Lomautukset ovat edelleen kasvussa. Maamme 73 betonielementtitehtaasta on tällä hetkellä suljettuna 21. Lisäksi kaksi betonituotetehdasta on suljettuna.

Tilanne on todella huolestuttava. Jos valtiovalta ja rahoituslaitokset eivät toimi heti vahvemmin ja vakavammin asuntojen uudistuotannon elvyttämiseksi, asuntorakentamisen ja sitä kautta myös betoniteollisuuden tilanne muuttuu kestämättömäksi. Kun nousukausi aikanaan tulee, toiminnan uudelleen käynnistäminen on hyvin vaikeaa ja hintaheilahtelut muodostuvat hallitsemattomiksi.

Rakennusalan työttömyyden kasvaessa noin 30 000 alan ammattilaista joko vaihtaa alaa tai siirtyy ennenaikaiselle eläkkeelle. Työvoiman uudelleen kouluttaminen ja eläkkeiden maksaminen on tässä tapauksessa yhteiskunnalle täysin tarpeeton, ylimääräinen kuluerä. Oikeilla päätöksillä tämäkin kulu saataisiin pidettyä kurissa.

• Betonikeskus ry muodostaa Rakennustuoteteollisuus RTT:n Betoniteollisuustoimialan ja sen jäseninä ovat maamme kaikki alan merkittävät yritykset, yhteensä 46 kappaletta.

Lisätietoja Betonikeskus ry:
Toimitusjohtaja Olli Hämäläinen Hallituksen puheenjohtaja Jarmo Murtonen
puh. (09) 6962 3625 puh. 020 577 5510
gsm 050 1513 gsm 0400 915 955
olli.hamalainen@betoni.com jarmo.murtonen@parma.fi