Parma Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Murtonen: Tuulivoiman rakentaminen tuo potentiaalista liiketoimintaa myös betoniteollisuudelle

Report this content

Parma Oy on osa eurooppalaista Consolis-konsernia, jonka oma kehitystyö ja sisäinen synergia tuottavat sekä uusia toimintamalleja että tuotteita. Yhtenä esimerkkinä voi olla betonisten valmisosien käyttö tuulivoimaloiden tornien rakentamisessa.
– Consolis ja Parma ovat selvittäneet asiaa. Betonisiin valmisosiin perustuva järjestelmä on jo valmiiksi suunniteltu ja ensimmäiset projektit on aloitettu Euroopassa Consoliksen nimissä, Parman toimitusjohtaja Jarmo Murtonen kertoo.
Suomessakin tullaan panostamaan uusiutuvien energiamuotojen käytön lisäämiseen. Valtioneuvoston hyväksymän ilmasto- ja energiastrategian mukaan Suomessa tulee olla vuoteen 2020 mennessä tuulienergiaa valjastettuna noin 6 TWh.
– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vuosina 2010-2020 Suomeen pitäisi rakentaa lisää noin 700 kappaletta kolmen MW:n tuulivoimalaa, siis noin 70 vuodessa. Niiden perustusten ja tornien rakentamisen arvo olisi jo vuodessa 50-60 miljoonaa euroa, tehtiinpä ne sitten betonisista valmisosista tai muista materiaaleista, Jarmo Murtonen toteaa.
– Kansainvälisesti tuulivoiman tuotannon ennustetaan synnyttävän satojen miljoonien eurojen markkinat rakennusalalla. Kasvava liiketoiminta-alue on tällä hetkellä rakennusalalla harvinaista, hän lisää.
Taloudellisen taantuman aikana valtiovalta panostaa rakentamisessa infra- ja korjausrakentamiseen.
– Näilläkin alueilla olemme tehneet konsernin sisäistä kehitystyötä jo useampia vuosia. Viime vuonna lanseerattu sekä korjaus- että uudisrakentamiseen soveltuva sooloparveke on yksi hyvä esimerkki tuloksellisesta kehitystyöstä. Uskallankin luvata lisää uusia, käyttökelpoisia tuotteita myös jatkossa.

Kaiken osaavia ei ole

Jarmo Murtonen on huolissaan siitä, että uudisrakentamisesta vapautuvan kapasiteetin kuvitellaan siirtyvän ongelmitta korjausrakentamiseen.
– Moni korjausrakentamisen projekti pitää aloittaa tänä vuonna, jotta siihen saa avustusta. Korjausrakentamiseen erikoistuneiden suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden resurssit eivät riitä, vaan uudisrakentamisen puolelta otetaan lisää tekijöitä. Kuvitellaan, että ikänsä uudisrakennuksia suunnitellut hallitsee myös korjausrakentamisen, mutta eihän se niin ole! Töitä aletaan vaan tehdä, vaikka ei osatakaan. Tilanne houkuttelee alalle myös uusia yrityksiä, jotka ilman omaa ammattitaitoa tekevät töitä jopa epämääräisten alihankkijoiden avulla.
– Taas tullaan tilanteeseen, jossa ei rakentajille kiitosta heru ja ihmetellään rakentamisen laadun puutetta, Murtonen varoittaa.


Parman tunnusluvut vuonna 2008
Liikevaihto 200,6 miljoonaa euroa (211,4 milj. euroa vuonna 2007), EBITDA/käyttökate 23,0 (30,5), liikevoitto 21,7 (23,8), sijoitetun pääoman tuottoprosentti 77,2 (77), taseen loppusumma 78,3 (108,1), toiminnan kassavirta 37,3 (30,2), investoinnit 3,8 (12,5) ja henkilöstö keskimäärin 1 017 (998).


Lisätietoja: Toimitusjohtaja Jarmo Murtonen
puh. 020 577 5510
gsm 0400 915 955 www.parma.fi
jarmo.murtonen@parma.fi www.consolis.com


Parma Oy on betonisen valmisosarakentamisen markkinajohtaja Suomessa. Yhtiö toimii 12 paikkakunnalla, vuoden 2008 liikevaihto oli 201 miljoonaa euroa ja henkilökuntaa nopin 900. Parma kuuluu Consolis-konserniin, joka on Euroopan suurin betonitekniikkaan perustuvien ratkaisujen tuottaja ja betonisten valmisosien valmistaja. Consolis toimii 23 maassa, liikevaihto on 1,7 miljardia euroa ja henkilökuntaa noin 9 500.