Tutkimus selvitti: Ilmastonmuutos mahdollisuus pk-yritysten liiketoiminnalle, ongelmana osaamisen ja tiedon puute
Ilmastonmuutos vaikuttaa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä eniten viestintään, tuotekehitykseen sekä markkinointiin. Näin ilmeni Mainostoimisto Taskun ja Viestintätoimisto Povitaskun Digitieto Oy:llä tänä keväänä teettämässä tutkimuksessa.
Vaikka ilmastonmuutoksen ei tutkituissa yrityksissä koettu vielä vaikuttavan merkittävällä tavalla omaan liiketoimintaan, valtaosassa on jo tehty joitain toimenpiteitä muutokseen sopeutumiseksi.
Yli 40 % vastanneista pk-yrityksistä kertoi arvioineensa ilmastonmuutoksen vaikutuksia markkinoidensa kehitykseen. Yrityksen strategiaan ilmastonmuutos oli vaikuttanut vain noin 20 %:ssa ja johtanut kasvihuonepäästöjen vähentämistavoitteisiin noin 10 %:ssa tutkituista yrityksistä.
Vastanneista yrityksistä 85 % oli tehnyt vähintään yhden tutkituista ympäriystävälliseksi mielletyistä toimenpiteistä. Eniten suositaan uusiutuvia energialähteitä sekä materiaalien ja energian tehokkaampaa käyttöä, jota puoltavat ympäristökuormituksen vähentämisen lisäksi todennäköisesti myös kustannussyyt.
Muutos on mahdollisuus
Enemmistö tutkimukseen vastanneista pk-yrityksistä katsoi ilmastonmuutoksen olevan liiketoiminnalle pikemminkin mahdollisuus kuin riski yrityskuvallisissa, tuotekehityksellisissä sekä viestintään liittyvissä asioissa. Eniten riskejä löydettiin yrityksen talouden ja logistiikan alueelta.
– Pienissä yksiköissä muutokset on ehkä helpompi kääntää mahdollisuuksiksi ja ympäristömyönteiset asenteet teoiksi. Pelkästä ekoleimasta tuskin saa kilpailuetua, mutta todelliset ympäristöteot ovat merkittävä kilpailutekijä. Tulevaisuudessa pienissäkin yrityksissä tehdään ilmastostrategioita ja taloustaantuman alta kuoriutuvat vihreämmät markkinat, Mainostoimisto Taskun kehitys- ja strategiajohtaja Antti Leskinen uskoo.
Yksityiset valinnat ohjaavat myös yrityksiä
Tutkimukseen vastanneista pk-yritysten johtajista 68 % on kiinnostunut asiakkaidensa ympäristöasenteista. Kuitenkin vain alle puolessa tutkituista yrityksistä asiakkaiden ekologiset arvot ja suhtautuminen ilmastonmuutokseen huomioidaan yrityksen toiminnassa, päätöksissä tai viestinnässä.
– Markkinatalouteen kytkeytynyt globaali ilmastonmuutos vaikuttaa myös pienten yritysten liiketoimintaan. Kuluttajat ovat hereillä ja tunnustavat ympäristöä säästävät arvot omikseen. Seuraavaksi yksityiset valinnat siirtyvät väistämättä myös yritysten toimintaan ja alihankintaketjujen kilpailutekijäksi, Antti Leskinen sanoo.
– Britanniassa vähittäiskaupat ovat jo kilpailleet näyttävästi päästöjen vähentämisessä ja maahan on luotu ilmastolaki takaamaan päästöjen vähentämisen jatkuvuutta, ympäristö- ja ilmastoaiheisen markkinatiedon asiantuntijan, Natural Interest Oy:n toimitusjohtaja Jonne Hellgren kertoo.
Myös työntekijöiden asenteet vaikuttavat yritysten toimintaan. Arvomaailmat siirtyvät yksilöiltä yrityskansalaisille ja toisinpäin: työnantajalla on mahdollisuus vaikuttaa työntekijöidensä asenteisiin ja tekoihin ympäristövaikutusten vähentämisessä.
– Keskimääräisen suomalaisen toimistotyöntekijäin hiilijalanjälki on vuodessa noin
7 000 kg CO2. Tämän lisäksi suomalainen aiheuttaa työajan ulkopuolella keskimäärin 8 000 kg:n kasvihuonekaasupäästöt, Jonne Hellgren kertoo.
– Kun ympäristöarvot siirtyvät työntekijöiltä yrityksille, yksilön aktivismista tulee myös yritysaktivismia, Antti Leskinen muistuttaa.
Haasteena tieto
Tutkimukseen osallistuneissa pk-yrityksissä ympäristöasioihin liittyvän markkinointiviestinnän suurimpana haasteena pidettiin osaamisen ja tiedon puutetta. Vastanneissa yrityksissä kaivattiin ympäristöviestinnän tueksi ammattilaisten luomaa, tietopohjaista apua.
– Ympäristöasioihin liittyy paljon nopeasti päivittyvää tietoa, josta on vaikea seuloa omalle liiketoiminnalle olennaisin informaatio. Viestien seuraaminen vaatii keskittymistä, Antti Leskinen sanoo.
Tutkimus tehtiin sähköisesti ja se suunnattiin pk-yritysten johdolle. Tutkimukseen vastasi 100 kohderyhmään kuuluvaa. Tutkimuksen virhemarginaali 95 % luottamustasolla on suurimmillaan noin 10 % suuntaansa koko vastaajajoukosta.
Lisätietoja
Antti Leskinen, p. 09-5617 2856, gsm 050-555 99 66
antti.leskinen@taskut.fi
tai
Lotta Suistoranta, p. 09-56 17 2881, gsm 040-527 35 06
lotta.suistoranta@taskut.fi
Avainsanat: