Teleyritysten investoinnit edelleen kasvussa

Report this content

Suomessa toimivat teleyritykset investoivat vuonna 2011 yhteensä 670 miljoonaa euroa, joka on noin 40 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Investoinneista valtaosa kohdistui teletoimintaan, ja yli puolet teletoiminnan investoinneista kohdistui kiinteään televerkkoon.

Teleyritysten investointiaste eli investointien osuus liikevaihdosta on ollut jo muutaman viime vuoden ajan kasvussa. Vuonna 2011 investointiaste nousi 13,7 prosenttiin. Kasvua edellisestä vuodesta oli 0,6 prosenttiyksikköä.

Suomessa toimivien teleyritysten kokonaisliikevaihto oli viime vuonna yhteensä noin 4,9 miljardia euroa. Teleyritysten kokonaisliikevaihto pysyi kutakuinkin edellisen vuoden tasolla. Teletoiminnan osuus teleyritysten liikevaihdosta oli noin 80 prosenttia.

Matkaviestinverkoista tulee suurin osa teletoiminnan liikevaihdosta

Teletoiminnan liikevaihdosta yli puolet tuli vuonna 2011 matkaviestinverkosta, loput kiinteästä verkosta ja tv- ja radiotoiminnasta. Edelliseen vuoteen verrattuna koko teletoiminnan liikevaihto laski reilun prosentin. Tv- ja radiotoiminnan, kuten sisältö-, IPTV- ja lähetyspalveluiden, liikevaihto kuitenkin kasvoi yhteensä noin 10 prosenttia.

Tiedot ilmenevät Viestintäviraston julkaisemasta markkinakatsauksesta, joka käsittelee teleyritysten tuloja ja investointeja vuonna 2011.

Markkinakatsaus on luettavissa Viestintäviraston internetsivuilla.

Lisätiedot:
Viestintämarkkina-asiantuntija Joonas Orkola, p. 09 6966 734, 040 486 6018
Viestintämarkkina-asiantuntija Tuukka Lehtiniemi, p. 09 6966 625, 040 687 0359