Tv-maksuja maksettiin kiitettävästi vielä v. 2012

Report this content

Suomalaisten halukkuus maksaa tv-maksua säilyi kiitettävällä tasolla loppuun saakka. Viestintävirasto keräsi vuonna 2012 tv-maksuja jopa ennakoitua enemmän, yhteensä 377 miljoonaa euroa. Määrä on 21 miljoonaa euroa Viestintävirastolle asetettua tavoitetta suurempi.

Tv-maksujen määrä oli viimeisen toimintavuoden 2012 lopussa 1 852 624, mikä on vain noin 1,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Määrä laski vuoden 2012 aikana 29 695 ilmoituksella.

Tv-maksujen palautukset jatkuvat kevääseen asti

Viestintävirastossa jatketaan edelleen vuodelle 2013 kohdistettujen tv-maksujen palautuksia. Vuodelle 2013 ulottuvia tv-maksuja ehdittiin laskuttaa osalta asiakkaita ennen uuden yle-veron hyväksymistä eduskunnassa kesäkuussa 2012. Palautettavia maksuja maksetaan noin 260 000 asiakkaalle. Palautettavien maksujen suuresta määrästä johtuen työ tehdään vaiheittain ja se jatkuu toukokuuhun 2013 asti. Tähän mennessä palautuksia on tehty noin 80 000 asiakkaalle. Viestintävirastossa jatketaan maksujen palautustehtävien lisäksi myös maksamattomien maksujen perintää.

Yleisradiovero tuli voimaan 1.1.2013

Yleisradion julkisen palvelun kustannukset katetaan 1.1.2013 lukien uudella yleisradioverolla, jonka perii Verohallinto. Lisätietoja yleisradioverosta saa Verohallinnon internetsivuilta www.vero.fi.

Viestintäviraston tehtävänä on edelleen jatkossa valvoa tehostetusti julkisen palvelun varojen käyttöä.

Radiolupamaksuja, tv-lupamaksuja ja myöhemmin tv-maksuja kerättiin vuodesta 1927 lähtien yhteensä 85 vuoden ajan.

Lisätietoja antavat:

Johtaja Anssi Laakso, p. 09 6966 301, 040 500 5549

Kehityspäällikkö Aulikki Behm, p. 09 6966 255, 040 770 0788