Viestintämarkkinoiden vuosikatsaus 2010: Mobiililaajakaistoja enemmän kuin muita laajakaistoja yhteensä

Report this content

Tiedonsiirto matkaviestinverkoissa kasvoi edelleen voimakkaasti vuonna 2010. Tämä näkyi sekä liittymä- että tiedonsiirtomäärissä. Erityisesti mobiililaajakaistaliittymien määrä kasvoi merkittävästi: Suomessa oli vuoden lopussa yli 1,6 miljoonaa mobiililaajakaistaliittymää, mikä on yli 730 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Toisaalta myös jo vähenemässä ollut kiinteiden laajakaistayhteyksien lukumäärä kääntyi vuoden toisella vuosipuoliskolla kasvuun. Kaikkiaan laajakaistaliittymiä oli vuoden lopussa lähes 3,2 miljoonaa. Liittymämäärä kasvoi vuoden 2010 aikana noin 29 prosentilla.

Kiihtyvällä vauhdilla kohti nopeampia laajakaistayhteyksiä

Siirtymä kohti nopeampia tiedonsiirtoluokkia kiihtyi vuonna 2010. Vuoden lopussa reilusti yli puolet kiinteistä laajakaistaliittymistä oli yhteysnopeudeltaan vähintään neljä megabittiä sekunnissa, kun vuotta aiemmin tällaisia yhteyksiä oli vain reilu kolmannes. Myös mobiililaajakaistaliittymissä siirryttiin nopeampiin nimellisnopeuksiin. Kaikista laajakaistaliittymistä 56 prosenttia oli yhteysnopeudeltaan vähintään kaksi megabittiä sekunnissa.


Television asema yhä vahva, vaikka nuoret katsovat ohjelmia paljon netistä

Perinteinen televisio säilytti vahvan asemansa vuonna 2010. Suoraan internetistä vastaanotettavat lähetykset eivät nuorimpia ikäryhmiä lukuun ottamatta ole yleistyneet ratkaisevasti. Televisiota myös katsottiin suomalaisissa kotitalouksissa lähes yhtä paljon vuonna 2010 kuin parina edellisenäkin vuotena eli keskimäärin liki kolme tuntia päivässä.

Nuoret ovat muuttaneet television katselutottumuksiaan eniten: he arvioivat katsovansa yhä enemmän ohjelmia netistä, ja samaan aikaan television katseluun käytetty aika on vähentynyt. Vanhemmissa ikäryhmissä katselutottumukset pysyivät kutakuinkin ennallaan.

Viestintämarkkinoiden vuosikatsaus 2010


Viestintävirasto julkaisee vuosittain edellistä vuotta koskevan markkinakatsauksen, joka sisältää muun muassa perustiedot matkaviestin- ja laajakaistaliittymistä sekä markkinatietoja tv-, radio- ja postitoiminnasta. Vuosikatsauksen lisäksi Viestintävirasto julkaisee vuosittain puolivuosikatsauksen sekä erikoiskatsauksia eri asiakokonaisuuksista. Seuraavassa, kesäkuussa julkaistavassa, markkinakatsauksessa tarkastellaan pääasiassa laajakaista- ja puhelinpalvelujen hintatasoa.

Vuosikatsaus 2010 on luettavissa Viestintäviraston internetsivuilla osoitteessa www.ficora.fi.

Lisätiedot:
Markkinaselvitysyksikön päällikkö, Liisa Räsänen, p. 09 6966 819, 040 846 9926
Viestintämarkkina-asiantuntija Joonas Orkola, p. 09 6966 734, 040 486 6018