Viestintäviraston riskienhallintapäällikkö Jani Arnell on nimetty Vuoden Tietoturvapäälliköksi

Report this content

Tietoturva ry on jakanut Vuoden Tietoturvapäällikkö -tunnustuksen Viestintäviraston Jani Arnellille ICTexpo Helsinki 2013 -tapahtumassa 20.3.2013. Palkinnon jaon jälkeen Arnell piti alustuksen tietoturvallisuuden hallinnasta.

Jani Arnell toimii Viestintävirastossa riskienhallintapäällikkönä, vastuualueenaan viraston sisäisen tietoturvallisuuden ohjaus ja kehittäminen. Lisäksi Arnell on ollut tiiviisti mukana kehittämässä tietoturvallisuutta valtionhallinnon tietoturvallisuuden johtoryhmässä (VAHTI) ja sen alaisissa työryhmissä, sekä toiminut kansainvälisessä ISF-järjestössä (Information Security Forum).

Nyt toista kertaa jaetun palkinnon kriteereissä peräänkuulutetaan tietoturvan huippuammattilaisuutta. Tietoturva ry:n mukaan tunnustus myönnetään henkilölle, joka on ennakkoluulottomasti ja esimerkillisesti kehittänyt tietoturvan toimintatapoja, tai edistänyt tietoturva-ammattilaisten verkostoitumista sekä tiedon jakoa yli organisaatiorajojen. Valinnan tehnyt Tietoturva ry:n hallitus kuvaili Arnellin tehneen ansiokasta työtä Viestintäviraston tietoturvallisuuden ja riskienhallinnan parissa, mutta toimineen aktiivisesti myös kansallisissa ja kansainvälisissä tietoturvallisuuden yhteistyöryhmissä.

Viestintäviraston oma tietoturva hyvissä käsissä

"Arvostan saamaani tunnustusta. Sen merkitystä edelleen nostaa se, että valintaan ovat vaikuttaneet tietoturvayhteisössä toimivat henkilöt. Saamani palkinto motivoi meitä jatkamaan tietoturvallisuutemme kehittämistä, mikä on yksi tietoturvallisuuden hallintajärjestelmämme keskeisistä periaatteista.", Arnell toteaa nimeämisestään.

Hänen mielestään tietoturvallisuus on elinehto Viestintäviraston toiminnalle ja yksi sen strategian kriittisistä menestystekijöistä, sillä hyvä tietoturvakulttuuri heijastaa ja vaikuttaa positiivisesti myös organisaation toimintaympäristöön. Tässä Viestintävirasto on Arnellin mukaan onnistunut ja samalla osoittanut toimivansa tietoturvallisuuspolitiikkansa mukaisesti.

Tietoturva ry

Lisätiedot:

Jani Arnell, riskienhallintapäällikkö, 09 6966 470, jani.arnell (at) ficora.fi