Norwegian leikkasi kuluja ja saavutti ennätystuloksen

Report this content

Norwegian (ASA) julkisti tänään runsaan miljardin Norjan kruunun suuruisen liiketuloksen vuoden kolmannella neljänneksellä. Kyseessä on yhtiön toistaiseksi paras neljännesvuositulos. Samalla yhtiö on leikannut kulujansa voimakkaasti 10 prosentilla. Uusien, vähemmän polttoainetta käyttävien lentokoneiden käyttöönoton myötä yhtiö on säästänyt polttoainekustannuksissa yhteensä 47 miljoonaa Norjan kruunua verrattuna viime vuoden vastaavaan vuosineljännekseen.

Norwegianin matkustajamäärä oli vuoden kolmannella neljänneksellä yhtiölle ennätyksellinen 4,6 miljoonaa, mikä on 21 prosenttia enemmän kuin vastaavalla tarkastelukaudella vuonna 2010. Yksikkökustannuksia, polttoainekulut pois lukien, leikattiin 10 prosentilla ja polttoainekulut mukaan lukien 2 prosentilla, huolimatta siitä, että polttoaineen hinnat olivat lähes 50 prosenttia aiempaa korkeammat. Kvartaalin aikana koneiden käyttöaste oli 84 prosenttia, mikä on 4 prosenttiyksikköä suurempi viime vuoteen verrattuna. Samalla käyttökapasiteetti on noussut 22 prosenttia. Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto oli 3,4 miljardia Norjan kruunua.

SAS maksoi Norwegianille teollisuusvakoilusta saamansa 175 Norjan kruunun suuruisen sakon vuoden 2010 kolmannella kvartaalilla.

Paras tähänastinen vuosineljännes

- Olemme erittäin tyytyväisiä tähän osavuositulokseen. Se on paras, jonka olemme koskaan saavuttaneet. Yksin tämän kvartaalin aikana olemme vähentäneet kokonaiskulujamme peräti 10 prosentin verran. Jopa korkeista polttoainekustannuksista huolimatta olemme onnistuneet pienentämään kulujamme, mikä on uuden ja polttoainetehokkaamman lentokalustomme ansiota. Nyt pystymme hyödyntämään uuden ympäristöystävällisemmän, kustannustehokkaamman ja yhtenäisemmän kalustomme etuja entistä paremmin. Suurempien ja suuritehoisempien lentokoneiden käyttöönotosta huolimatta käyttöasteemme nousi 4 prosenttiyksiköllä 84:n prosenttiin, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

3. vuosineljännes, avainluvut (heinäkuu-syyskuu 2011)

Matkustajamäärä: 4,6 miljoonaa (3,8 miljoonaa.)

Liikevaihto: 3,4 miljardia kruunua (2,8 miljardia kruunua)

Käyttöaste: 84 prosenttia (80 prosenttia)

EBITDAR: 1,206 miljoonaa kruunua (840)

EDITBA: 1,001 miljoonaa kruunua (624)

EBT: 686 miljoonaa kruunua (733)

Liikevoitto: 495 miljoonaa kruunua (528)

Vuoden 2010 liikevoittoon vaikuttivat liiketoiminnasta johtumattomat 172 miljoonan Norjan kruunun valuuttatuotot.

Yksityiskohtaisemmat tiedot oheisessa pdf-tiedostossa.

Yhteyshenkilöt:

Talousjohtaja Frode Foss, puh. +47 16 316 45

Viestintäpäällikkö Åsa Larsson, puh. + 46 735 22 22 44