Nuoret näyttävät ammatillisen osaamisensa Taitaja-suurtapahtumassa

Report this content

Jyväskylään odotetaan huhtikuussa kymmeniä tuhansia vieraita, jotka tulevat seuraamaan 400 nuoren ammattitaidon SM-kilpailua. Jokavuotisessa Taitaja-tapahtumassa alle 20-vuotiaat ammatillisessa koulutuksessa olevat nuoret kilpailevat yli 40 lajissa, puhdistuspalvelusta viherrakentamiseen, CAD-suunnittelusta yrittäjyyteen. Ympäri Suomea alkuvuonna järjestetyissä semifinaaleissa finaalipaikkaa tavoitteli 1800 opiskelijaa. Jokaisesta lajista valittiin kahdeksan parhaiten menestynyttä kilpailijaa tai joukkuetta.

Finaaliin päässeet nuoret ovat jo nyt oman alansa huippuosaajia. Heillä on edessään vielä parin kuukauden jännittävä jakso, jonka aikana hiotaan finaalissa tarvittavia taitoja. Finalistit saavat tietää osan tehtävästä jo etukäteen, joten he voivat vielä viilata taitojaan.

– Mitään ammattimaista valmentautumista ei Taitajaan kuitenkaan tarvita, vaan finaalistehtävästä pitää pystyä suoriutumaan koulussa saatujen oppien pohjalta. Tasokas suomalainen ammattiopetus antaa tähän hyvän pohjan, toteaa Taitaja-kilpailun kehittämisestä vastaava Pekka Matikainen.

Tänä vuonna Taitaja-kilpailussa on uusina lajeina muun muassa eläintenhoitaja, artesaani ja metsuri/metsäpalvelujen tuottaja. Kilpailu pidetään Jyväskylässä 24.−26.4.

Liitteenä olevasta finalistiluettelosta käyvät ilmi kilpailijoiden oppilaitokset ja kotipaikkakunnat sekä heidän opettajiensa yhteystiedot. Kysy kiinnostavan kilpailijan opettajalta mahdollisuutta päästä seuraamaan kilpailijan harjoittelua tai haastattelemaan näitä tulevaisuuden ammattiosaajia.

Lisätietoja:
Kilpailunjohtaja Esko Junttila, Taitaja2012-tapahtuma, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5603.
Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen, Skills Finland ry, puh. 050 532 2765

Liite: Taitaja-finalistit

-------------

Taitaja2012 on suurin koulutusalan vuosittainen tapahtuma Suomessa. Jyväskylään odotetaan 30 000 kävijää. Ammattitaidon SM-kilpailussa oman alansa suomenmestaruudesta kilpailee 400 nuorta 42 alalta. Tapahtuman yhteydessä järjestetään erityistä tukea tarvitsevien TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailut sekä Taitaja9-kilpailu, jossa sata peruskoulun yhdeksäsluokkalaista kilpailee kädentaidoissa.

Taitaja2012 Jyväskylä -tapahtuman järjestää Jyväskylän koulutuskuntayhtymä yhteistyössä Keski-Suomen elinkeinoelämän ja oppilaitosten kanssa. Taitajan taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

 

 

Multimedia

Multimedia