Suomelle huikea mitalisaalis MM-kilpailuista

Report this content

Suomi saavutti kaksi kultaa, yhden hopean ja kaksi pronssia eilen päättyneissä nuorten ammattitaidon MM-kilpailuissa Kanadan Calgaryssa. Kirkkaimman, maailman parhaalle ojennettavan mitalin toivat kuopiolainen muurari Ville Rämö ja pirkkalalainen hiusmuotoilija Elina Salminen.

Suomi pärjäsi WorldSkills 2009 -kisoissa tasaisesti kaikilla rintamilla. Hopeaa toi tamperelainen Marianna Luoma muoti- ja vaatetuslajissa ja pronssia vantaalainen Harri Jalonen automaalauksessa sekä iiläinen Jaana Pakanen ja oululainen Tiina Ahola lähihoitajalajissa. Hiusmuotoilija Elina Salminen valittiin kultamitalinsa lisäksi Suomen joukkueen parhaaksi kisojen "Best of Nation" -listaukseen. Tampereen ammattiopistosta valmistunut 19-vuotias nuori nainen kilpaili ahkerasti jo kouluaikoina ja on työskennellyt monikertaisen kampaaja-suomenmestarin Petri Sipiläisen luotsaamassa PS-hiusstudiossa vuodesta 2006. Elinan valmennusyksikköinä ovat olleet Kouvolan seudun ammattiopisto, Porvoon ammattiopisto ja Tampereen ammattiopisto. Savon ammatti- ja aikuisopistosta valmistunut muurari Ville Rämö kävi kovan taiston mitaleista muun muassa korealaisen, italialaisen ja australialaisen muurarin kanssa. - Olen kyllä tyytyväinen suoritukseen. Olisi voinut huonomminkin mennä, kommentoi hyvin hermonsa hallinnut savolaismies heti suorituksen jälkeen. Lopputuloksissa hän jakoi ykkössijan korealaisen kilpakumppanin kanssa. Villen valmennusyksikköinä ovat olleet Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda, Keuda Mäntsälä, Keuda Oppisopimuskeskus ja Savon koulutuskuntayhtymä. Diplomitason suoritukseen ylsivät lisäksi mekatroniikassa Ville Arffman Kajaanista ja Jarno Martiskainen Joensuusta, laatoittaja Timo Huhtasalo Ikaalisista, putkiasentaja Pasi Tahkola Kemistä, web design-lajin Sam Stenvall Helsingistä, sähköasentaja Taneli Kolppanen Kokkolasta, automaatioasentaja Mika Tuomala Kotkasta, maalaus ja tapetointi -lajin Katja Jaatinen Seinäjoelta, huonekalupuuseppä Anssi Nikku Lappeenrannasta, kultaseppä Maria Suikkanen Hattulasta, floristi Tuulikki Mattila Turusta, kondiittori Linda Nummelin Espoosta, kokki Eric Räty Helsingistä, ravintolapalveluiden Joonas Heino Helsingistä, sekä tietokone ja verkot -lajin Matti Neuvonen Espoosta. Joka toinen vuosi käytävät ammattitaidon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin nyt jo 40. kerran. Suomen joukkueeseen Team Finlandiin kuului 45 nuorta huippuosaajaa, jotka kilpailivat 39:ssä lajissa. Kaikkiaan kisoihin osallistui noin 900 kilpailijaa 51 maasta. Järjestelyitä hoiti 3000-päinen toimitsija- ja avustajajoukko. Kävijöitä tapahtumassa oli neljän päivän aikana noin 150 000. Suomen joukkue palaa kotimaahan keskiviikkona 9.9. klo 12.35. Lisätietoja: ● Joukkueenjohtaja Immo Pylvänen, puh. +358 40 845 9996 (kilpailupaikalla Calgaryssa, aikaero -9 h) ● Joukkueen kokoonpano, kuvia, videoita ja uutisia kilpailuista: www.skillsfinland.fi ● Haastattelupyynnöt ja lisätiedot Suomessa Viisikko-Communica VCA, p. 050 381 6151, hanna.wallden@vca.fi ● Kilpailujen virallinen tuloslista http://www.worldskills.org/index.php?option=com_results&task=show&Itemid=633&comp=40CA09 Liitteenä kuvat kultamitalisteista median vapaaseen käyttöön: ● elina_salminen_2_kultaaWSC2009_0309_kuva_skills.jpge ● elina_salminen_kultaa_WSC2009_kuva_timo_virolainen.jpg ● ville_ramo__2_kultaa_ WSC2009 _kuva_timo_virolainen.jpg ● ville_ramo_kultaa_ WSC2009 y_kuva_timo_virolainen.jpg

Multimedia

Multimedia