Merenkulun turvallisuuspalkinto Viking Linen M/S Amorellan miehistölle

Report this content

Viking Linen M/S Amorellan miehistö on saanut arvostetun Sea Sunday -tunnustuksen ammattitaitoisesta toiminnastaan vuosi sitten Ahvenanmaalla sattuneessa karilleajossa. ”Yllättäviin tilanteisiin voi varautua vain harjoittelemalla”, laivan päällikkö Rune Fellman sanoo.

EMBARGO 20.9.21 KLO 11.00

Viking Linen matkustaja-alus M/S Amorella sai pohjakosketuksen 20.9.2020 Ahvenanmaalla Långnäsin kaakkoispuolella. Pohjakosketus aiheutti vuodon aluksen keulaan. Onnettomuudelta vältyttiin, koska laivan miehistö navigoi aluksen onnistuneesti Järsön saaren rantaan. Aluksella oli tapahtumahetkellä 281 ihmistä.

”Olen erityisen tyytyväinen siitä, että pystyimme välttämään toisen pohjakosketuksen väylän toisella reunalla. Ajoimme aluksen hallitusti rantaan ja vältimme lisävauriot. Tällaisissa tilanteissa koetellaan miehistön kykyä toimia yhdessä tiiminä. Tässä me onnistuimme erinomaisesti”, laivan päällikkö Rune Fellman sanoo.

”Me Viking Linella olemme vuosien varrella panostaneet paljon laivojemme turvajärjestelmiin ja säännöllisiin turvallisuusharjoituksiin. Yllättäviin tilanteisiin voi varautua vain harjoittelemalla.”

M/S Amorellan miehistö saa 20. syyskuuta Merenkulun turvallisuuspalkinnon Sea Sundayn ammattitaitoisesta toiminnastaan. Palkinto on Suomen viranomaisten sekä ammatti- ja vapaa-ajan merenkulun järjestöjen vuonna 1997 perustama tunnustus, joka myönnetään ansiokkaasta toiminnasta meriturvallisuuden puolesta.

Palkintolautakunnan perustelut kuuluvat: Matkustaja-aluksen matkustajien ja miehistön evakuoiminen vaatii korkeaa ammattitaitoa sekä säännöllistä harjoittelua yhteistoiminnassa eri toimijoiden kesken. Laivan päällikön Rune Fellmanin johdolla M/S Amorellan miehistö hoiti evakuoinnin turvallisesti ja ammattitaitoisesti. Matkustajilta saadun palautteen mukaan pelastustoimet tehtiin rauhallisesti ja tavalla, joka välitti matkustajille kokemuksen siitä, että matkustajat ovat turvassa ja heidän evakuointinsa sujuu hyvin. 

Laivan päällikkö Rune Fellman on kiitollinen arvostetusta palkinnosta.

”On hienoa, että meriturvallisuus on Suomessa korkealla tasolla. Tunnustus osoittaa, että merellä tehtyä turvallisuustyötä seurataan ja arvostetaan. Kiitän lämpimästi merenkulkualan järjestöjä koko miehistöni puolesta. Vaikka onnettomuudesta on jo vuosi, säilyy päivä takuuvarmasti aina mielessäni. Uskon, että muut mukana olleet tuntevat samoin”, Rune Fellman sanoo. Palkintoa juhlistetaan Amorellalla miehistön kesken. ”Juhlavalmisteluista vastaa luonnollisesti ravintolatiimimme, jolle on annettu vapaat kädet. Olen varma, että luvassa on maukkaita yllätyksiä.”

Lisätietoja:

Jan Hanses, toimitusjohtaja

Jan.hanses@vikingline.com, puh. +358 270 00

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

”Me Viking Linella olemme vuosien varrella panostaneet paljon laivojemme turvajärjestelmiin ja säännöllisiin turvallisuusharjoituksiin. Yllättäviin tilanteisiin voi varautua vain harjoittelemalla.”
Rune Fellman, laivan päällikkö