Muutoksia Viking Linen johdossa

Report this content

 

Muutoksia Viking Linen johdossa

Viking Line Abp:n hallitus on päättänyt seuraavista muutoksista Viking Linen johdossa:

Suomen markkina-alueen uudeksi markkinajohtajaksi on nimitetty ekonomi Anni Kallioniemi. Kallioniemi on ollut Oras Oy:n varatoimitusjohtaja ja vastannut viimeksi Koillis-Euroopan myynnistä. Kallioniemi aloittaa toimessaan 1. marraskuuta. Hänen toimipaikkansa on Helsingissä.

Ruotsin markkina-alueen uudeksi markkinajohtajaksi on nimitetty Peter Hellgren. Hänen vastuullaan ovat myös muut Skandinavian maat. Hellgren on aiemmin toiminut yksikön myyntijohtajana ja hän on vuoden lopussa eläkkeelle jäävän Jan Kårströmin seuraaja. Hellgren on aloittanut toimessaan 1. syyskuuta. Hänen toimipaikkansa on Tukholmassa.

Kallioniemi ja Hellgren raportoivat toimitusjohtaja Mikael Backmannille, joka vastaa konsernin kokonaisvaltaisesta markkinoinnista ja myynnistä. Markkinoinnin tukitoiminnoksi on luotu uusi yksikkö, markkinatuki, jonka johdossa on johtaja Bengt Lindberg.

Viking Linen konsernin johtoryhmä on yllä mainittujen muutosten jälkeen seuraava: toimitusjohtaja Mikael Backman, varatoimitusjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen konsernin juristi Jan Hanses, varatoimitusjohtaja CFO Kent Nyström, operatiivinen johtaja Harri Winter, tekninen johtaja Tony Öhman, markkinatuesta vastaava johtaja Bengt Lindberg, markkinajohtaja Anni Kallioniemi sekä markkinajohtaja Peter Hellgren.

Viking Line Abp

 

Mikael Backman
Toimitusjohtaja 

         Mikael Backman, puh. 018-27000, e-mail mikael.backman@vikingline.com