Viking Line sai liki 22 500 ehdotusta uuden aluksensa nimeksi

Report this content

Huhtikuun alussa Viking Line käynnisti avoimen kilpailun, jolla etsittiin nimeä varustamon uudelle alukselle. Kilpailussa saatiin 22 486 nimiehdotusta Ruotsista, Suomesta ja Ahvenanmaalta sekä muualta maailmasta. Varustamo on tiukan karsinnan jälkeen valinnut finaaliin 10 nimiehdotusta, joista yleisö saa nyt äänestää suosikkiaan. Äänestysaika alkaa 8. toukokuuta.

Vuonna 2021 Itämeri siirtyy täysin uudenlaisten risteilyelämysten aikaan, kun Viking Linen uusi, ilmastoälykäs alus aloittaa liikennöinnin. Turun ja Tukholman väliseen risteilyliikenteeseen tulevaa laivaa rakennetaan parhaillaan Xiamenin telakalla Kiinassa. Pohtiessaan nimeä uudelle laivalle varustamo päätti kutsua kaikki risteilyelämyksistä innostuneet mukaan ideointiin.

– Aluksen nimi on tärkeä asia ja siinä heijastuvat niin perinteet kuin tulevaisuuden toiveet. Useammankin aluksemme nimen päätteenä on -ella kunnianosoituksena varustamon perustajan Gunnar Eklundin puolisolle Ellen Eklundille. Perinteestä poikkesi viimeksi vuonna 2013 Viking Grace, joten ei voi sanoa, että olisimme jääneet kiinni mihinkään tiettyyn nimityyppiin. On uskomatonta, että kaikkiaan 22 486 henkilöä eri puolilla maailmaa innostui tästä nimikilpailusta! Mielestämme kaikki 10 finaaliin valittua nimiehdotusta ovat varteenotettavia vaihtoehtoja, kertoo Viking Linen Head of Business Development Gustaf Eklund, joka vastaa uuden aluksen kehittämisestä.

Tänään, 8. toukokuuta, Viking Linen nimikilpailussa käynnistyy seuraava vaihe eli kaikille avoin äänestys, jossa jokainen voi valita suosikkinsa finaaliin päässeiden 10 nimiehdotuksen joukosta. Äänestysaika päättyy 19. toukokuuta, ja uuden laivan nimi julkistetaan 27. toukokuuta. Voittaja tullaan palkitsemaan neitsytristeilyllä kahdelle ja lisäksi hän tulee näkemään ehdottamansa nimen koristamassa Itämeren ilmastoälykkään risteilylaivan kylkeä.

Lue lisää Viking Linen uudesta aluksesta ja osallistu nimikilpailuun täältä.

 

Lisätietoja:

Gustaf Eklund, Head of Business Development, Viking Line
gustaf.eklund@vikingline.com, +358 18 277 69

Christa Grönlund, tiedotuspäällikkö, Viking Line

christa.gronlund@vikingline.com, +358 9 123 5242

Johanna Boijer-Svahnström, tiedotusjohtaja, Corporate Communications,

johanna.boijer@vikingline.com, +358 18 277 48

Viking Line is a public limited company and a market-leading brand in passenger traffic on the northern Baltic Sea. It offers passenger services, recreation and cargo carrier services on the vessels Gabriella, Mariella, Amorella, Rosella, Viking Cinderella, Viking XPRS and on the flagship Viking Grace.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

– Aluksen nimi on tärkeä asia ja siinä heijastuvat niin perinteet kuin tulevaisuuden toiveet. Useammankin aluksemme nimen päätteenä on -ella kunnianosoituksena varustamon perustajan Gunnar Eklundin puolisolle Ellen Eklundille. Perinteestä poikkesi viimeksi vuonna 2013 Viking Grace, joten ei voi sanoa, että olisimme jääneet kiinni mihinkään tiettyyn nimityyppiin. On uskomatonta, että kaikkiaan 22 486 henkilöä eri puolilla maailmaa innostui tästä nimikilpailusta! Mielestämme kaikki 10 finaaliin valittua nimiehdotusta ovat varteenotettavia vaihtoehtoja.
Gustaf Eklund, Head of Business Development, Viking Line