VIKING LINEN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 1.1.2015 - 30.6.2015
Viking Line Abp OSAVUOSIKATSAUS 20.8.2015, klo 09.00
VIKING LINEN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 1.1.2015 - 30.6.2015
Konsernin liikevaihto oli jaksolla 1. tammikuuta – 30. kesäkuuta 2015 239,0 miljoonaa euroa (241,0 Meur 1. tammikuuta – 30. kesäkuuta 2014). Liiketulos oli -7,6 miljoonaa euroa (-12,5 Meur). Rahoitustuotot ja -kulut olivat -0,2 miljoonaa euroa (-5,0 Meur). Konsernin tulos ennen veroja oli -7,7 Meur (-17,6 Meur). Tulos verojen jälkeen oli -5,7 miljoonaa euroa (-14,2 Meur).
Kilpailu Viking Linen liikennöintialueella on yhä kovaa, mikä merkitsee hintapaineen jatkumista. Taloudellinen laskusuhdanne Suomessa luo epävarmuutta, mutta viimeaikaisella polttoaineen hintakehityksellä on kuitenkin nykyhetkellä positiivinen vaikutus tulokseen. Hallitus arvioi täten, että vuoden 2015 liiketulos parantuu verrattuna vuoden 2014 liiketulokseen.
LIIKEVAIHTO JA TULOS
Konsernin liikevaihto oli jaksolla 1. tammikuuta – 30. kesäkuuta 2015 239,0 miljoonaa euroa (241,0 Meur 1. tammikuuta – 30. kesäkuuta 2014). Liiketulos oli -7,6 miljoonaa euroa (-12,5 Meur). Rahoitustuotot ja -kulut olivat -0,2 miljoonaa euroa (-5,0 Meur). Konsernin tulos ennen veroja oli -7,7 Meur (-17,6 Meur). Tulos verojen jälkeen oli -5,7 miljoonaa euroa (-14,2 Meur).
Matkustajatoiminnan tuotot supistuivat 2,9 prosentilla 212,8 miljoonaan euroon (219,2 Meur), samalla kun rahtitoiminnan tuotot kasvoivat 22,0 prosentilla 24,3 miljoonaan euroon (19,9 Meur). Myyntikate väheni 2,6 prosentilla 168,9 miljoonaan euroon (173,4 Meur).
Konsernin liiketulos parani pääasiallisesti alhaisempien käyttökulujen johdosta. Käyttökulut supistuivat 3,9 prosentilla 163,1 miljoonaan euroon (169,8 Meur). Suurimmat vähennykset olivat polttoainekuluissa sekä palkka ja työsuhde-etuuksista aiheutuneissa kuluissa. Polttoainekulujen väheneminen johtuu keskimääräisesti alhaisemmista polttoainehinnoista sekä konsernin jatkuvasta työstä alusten polttoainekulutuksen optimoimiseksi. Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut vähenivät 2,9 miljoonalla eurolla, mikä vastaa 4,8 prosenttia.
Konsernin liikevaihto väheni toisella kvartaalilla 1. huhtikuuta – 30. kesäkuuta 2015 2,5 prosentilla 134,1 miljoonaan euroon verrattuna vastaavaan kvartaaliin 2014 (137,5 Meur 1. huhtikuuta – 30.kesäkuuta 2014). Toisen kvartaalin liiketulos oli 2,3 miljoonaa euroa (4,5 Meur).
Hallitus näkee, että konsernin toimenpideohjelmalla toiminnan tehostamiseksi on positiivinen vaikutus käyttökuluihin.
LIIKENNE JA MARKKINAT
Konserni harjoittaa matkustaja- ja rahtiliikennettä seitsemällä aluksella pohjoisella Itämerellä. Konsernin alukset liikennöivät samoilla linjoilla kuin 2014.
Matkustajamäärä Viking Linen aluksilla oli raportointikauden aikana 2 939 696 matkustajaa (2 962 436). Viking Linen markkinaosuus on supistunut raportointikauden aikana linjalla Turku–Maarianhamina/Långnäs–Tukholma 0,1 prosenttiyksiköllä 56,5 prosenttiin. Markkinaosuus linjalla Helsinki–Maarianhamina–Tukholma supistui 2,8 prosenttiyksiköllä 42,9 prosenttiin. Risteilyliiken-teessä Tukholman ja Maarianhaminan välillä markkinaosuus kasvoi 3,2 prosenttiyksiköllä 54,8 prosenttiin. Markkinaosuus linjalla Helsinki–Tallinna supistui 0,2 prosentti-yksiköllä 23,4 prosenttiin. Lyhyessä reittiliikenteessä Ahvenanmerellä markkinaosuus supistui 0,9 prosenttiyksiköllä 41,5 prosenttiin. Viking Linen markkina-alueen heikentyneillä kokonaismarkkinoilla konserni onnistui lisäämään kokonaismarkkinaosuuttaan. Konsernin kokonaismarkkinaosuus liikennöinti-alueella oli 34,2 % (33,7 %).
Viking Linen rahtimäärät olivat 67 639 yksikkökuormaa (64 428). Viking Linen rahtimarkkinaosuus oli 22,5 % (21,8 %).
INVESTOINNIT JA RAHOITUS
Konsernin investoinnit olivat 7,5 miljoonaa euroa (5,7 Meur).
30. kesäkuuta 2015 konsernin pitkäaikaiset korolliset velat olivat 185,7 miljoonaa euroa (209,3 Meur). Omavaraisuusaste oli 38,0 %, kun se oli 32,7 % edellisenä vuonna.
Konsernin rahavarat olivat kesäkuun lopussa 75,9 miljoonaa euroa (80,6 Meur). Liiketoiminnan nettorahavirta oli 4,2 miljoonaa euroa (2,9 Meur).
RAPORTOINTI
Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS -standardien mukaisesti tilinpäätöslyhennelmänä raportointikaudelta noudattaen IAS 34 -standardia. Kirjanpidolliset arvioinnit ja oletukset sekä tilinpäätöksen laadinta- ja laskentaperiaatteet ovat samat kuin viimeisessä tilinpäätöksessä. Tuloslaskelman tuloverot on laskettu keskimääräisen verokannan mukaan, jota sovellettaisiin vuoden odotettuun kokonaistulokseen. Osavuosikatsausta ei ole tilintarkastettu.
ORGANISAATIO JA HENKILÖSTÖ
Konsernin palveluksessa oli keskimäärin 2 653 henkilöä (2 761), joista emoyhtiössä 1 977 (2 029). Maissa työskenteli 639 henkilöä (646) ja merellä 2 014 henkilöä (2 115).
Konsernin oman henkilökunnan lisäksi Viking XPRS miehitettiin keskimäärin 237:llä (215) vuokratyönantajan palveluksessa olevalla henkilöllä.
RISKITEKIJÖITÄ
Tilinpäätöksen julkistamisen jälkeen ei ole tapahtunut muutoksia, jotka vaikuttavat arvioihin liiketoiminnan riskeistä lyhyellä aikavälillä.
Erityiset riskit lähitulevaisuudessa liittyvät ensi sijassa polttoaineiden hintojen kehitykseen. Polttoainehintojen vaihtelulla on suora vaikutus konsernin tulokseen. Korkeiden polttoainehintojen riskin estämiseksi konserni on tehnyt ajalle 1. huhtikuuta–31. joulukuuta 2015 kiinteähintaisia sopimuksia koskien osaa konsernin arvioitua polttoainekulutusta.
MENEILLÄÄN OLEVAT OIKEUDENKÄYNNIT
Helsingin käräjäoikeus on 27. helmikuuta 2015 antanut päätöksen Viking Linen ja Suomen valtion välisessä väylämaksukanteessa koskien vuosina 2001–2004 veloitettuja väylämaksuja. Päätöksen mukaan Suomen valtio velvoitetaan maksamaan Viking Linen vaateiden mukaisesti noin 12,4 miljoonaa euroa sekä oikeudenkäyntikulut että korot. Päätöksellä on yhtä suuri positiivinen vaikutus Viking Line-konsernin tulokseen, mikäli päätös jää voimaan. Suomen valtio on valittanut asiasta ja yhtiön hallitus arvioi, että päätös ei tule astumaan voimaan kuluvan vuoden aikana.
NÄKYMÄT KOKO TOMINTAVUODELLE 2015
Kilpailu Viking Linen liikennöintialueella on yhä kovaa, mikä merkitsee hintapaineen jatkumista. Taloudellinen laskusuhdanne Suomessa luo epävarmuutta, mutta viimeaikaisella polttoaineen hintakehityksellä on kuitenkin nykyhetkellä positiivinen vaikutus tulokseen. Hallitus arvioi täten, että vuoden 2015 liiketulos parantuu verrattuna vuoden 2014 liiketulokseen.
KONSERNIN TULOSLASKELMA | |||||
2015 | 2014 | 2015 | 2014 | 2014 | |
MEUR | 1.4–30.6 | 1.4–30.6 | 1.1–30.6 | 1.1–30.6 | 1.1–31.12 |
LIIKEVAIHTO | 134,1 | 137,5 | 239,0 | 241,0 | 527,4 |
Liiketoiminnan muut tuotot | 0,1 | 0,3 | 0,2 | 0,4 | 0,7 |
Kulut | |||||
Tavarat ja palvelut | 39,5 | 39,1 | 70,2 | 67,6 | 148,1 |
Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | 30,2 | 30,3 | 58,9 | 61,9 | 120,8 |
Poistot ja arvonalentumiset | 7,0 | 8,0 | 13,6 | 16,6 | 31,8 |
Liiketoiminnan muut kulut | 55,2 | 55,8 | 104,1 | 107,9 | 213,6 |
131,9 | 133,3 | 246,8 | 253,9 | 514,3 | |
LIIKETULOS | 2,3 | 4,5 | -7,6 | -12,5 | 13,7 |
Rahoitustuotot | 2,2 | 0,1 | 3,2 | 0,2 | 29,0 |
Rahoituskulut | -1,9 | -3,1 | -3,4 | -5,2 | -10,4 |
TULOS ENNEN VEROJA | 2,6 | 1,6 | -7,7 | -17,6 | 32,3 |
Tuloverot | -0,1 | -0,2 | 2,0 | 3,3 | -1,8 |
TILIKAUDEN TULOS | 2,5 | 1,4 | -5,7 | -14,2 | 30,6 |
Tuloksen jakautuminen: | |||||
Emoyhtiön omistajille | 2,5 | 1,4 | -5,7 | -14,2 | 30,6 |
Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja | |||||
laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa | 0,23 | 0,13 | -0,53 | -1,32 | 2,83 |
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA | |||||
2015 | 2014 | 2015 | 2014 | 2014 | |
MEUR | 1.4–30.6 | 1.4–30.6 | 1.1–30.6 | 1.1–30.6 | 1.1–31.12 |
TILIKAUDEN TULOS | 2,5 | 1,4 | -5,7 | -14,2 | 30,6 |
Muut laajan tuloksen erät | |||||
Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteiseksi | |||||
Muuntoerot | 0,1 | -0,4 | 0,3 | -0,5 | -0,9 |
Myytävissä olevat sijoitukset | -2,1 | 0,0 | -0,8 | - | 0,0 |
-1,9 | -0,4 | -0,5 | -0,5 | -0,9 | |
RAPORTOINTIKAUDEN LAAJA TULOS | 0,6 | 1,0 | -6,3 | -14,7 | 29,7 |
Laajan tuloksen jakautuminen: | |||||
Emoyhtiön omistajille | 0,6 | 1,0 | -6,3 | -14,7 | 29,7 |
KONSERNITASE | |||||
MEUR | 30.06.2015 | 30.06.2014 | 31.12.2014 | ||
VARAT | |||||
Pitkäaikaiset varat | |||||
Aineettomat hyödykkeet | 0,7 | 0,7 | 0,6 | ||
Maa-alueet | 1,1 | 1,1 | 1,1 | ||
Rakennukset ja rakennelmat | 10,5 | 11,3 | 10,8 | ||
Vuokrakiinteistöjen perusparannusmenot | 0,7 | 0,6 | 0,6 | ||
Alukset | 335,4 | 353,6 | 340,1 | ||
Koneet ja kalusto | 6,3 | 7,4 | 6,7 | ||
Myytävissä olevat sijoitukset | 25,3 | 0,0 | 26,1 | ||
Saamiset | 0,3 | 0,5 | 0,3 | ||
Pitkäaikaiset varat yhteensä | 380,3 | 375,3 | 386,3 | ||
Lyhytaikaiset varat | |||||
Vaihto-omaisuus | 18,3 | 16,2 | 16,1 | ||
Tuloverosaamiset | 2,9 | 4,5 | 0,3 | ||
Myyntisaamiset ja muut saamiset | 47,0 | 40,6 | 29,3 | ||
Rahavarat | 75,9 | 80,6 | 101,1 | ||
Lyhytaikaiset varat yhteensä | 144,1 | 141,8 | 146,8 | ||
VARAT YHTEENSÄ | 524,3 | 517,1 | 533,1 | ||
OMA PÄÄOMA JA VELAT | |||||
Oma pääoma | |||||
Osakepääoma | 1,8 | 1,8 | 1,8 | ||
Rahastot | -0,8 | 0,0 | 0,0 | ||
Muuntoerot | -0,6 | -0,5 | -0,8 | ||
Kertyneet voittovarat | 199,1 | 167,5 | 212,3 | ||
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | 199,5 | 168,9 | 213,3 | ||
Oma pääoma yhteensä | 199,5 | 168,9 | 213,3 | ||
Pitkäaikaiset velat | |||||
Laskennalliset verovelat | 31,4 | 29,7 | 31,4 | ||
Pitkäaikaiset korolliset velat | 185,7 | 209,3 | 197,5 | ||
Pitkäaikaiset velat yhteensä | 217,1 | 239,0 | 228,9 | ||
Lyhytaikaiset velat | |||||
Lyhytaikaiset korolliset velat | 19,3 | 19,3 | 23,5 | ||
Tuloverovelat | 0,0 | 0,0 | 0,0 | ||
Ostovelat ja muut velat | 88,5 | 89,9 | 67,4 | ||
Lyhytaikaiset velat yhteensä | 107,7 | 109,2 | 91,0 | ||
Velat yhteensä | 324,8 | 348,2 | 319,8 | ||
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 524,3 | 517,1 | 533,1 | ||
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA | |||||
2015 | 2014 | 2014 | |||
MEUR | 1.1–30.6 | 1.1–30.6 | 1.1–31.12 | ||
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | |||||
Tilikauden tulos | -5,7 | -14,2 | 30,6 | ||
Oikaisut | |||||
Poistot ja arvonalentumiset | 13,6 | 16,6 | 31,8 | ||
Pitkäaikaisten varojen myyntivoitot | 0,0 | -0,2 | -0,2 | ||
Muut erät, joihin ei liity rahavirtaa | -0,6 | 1,3 | 2,1 | ||
Korkokulut ja muut rahoituskulut | 3,0 | 3,4 | 6,8 | ||
Rahoitustuotot, Alandia Försäkring Ab | - | - | -27,9 | ||
Korkotuotot ja muut rahoitustuotot | 0,0 | 0,0 | -0,2 | ||
Osinkotuotot | -1,6 | 0,0 | 0,0 | ||
Tuloverot | -2,0 | -3,3 | 1,8 | ||
Käyttöpääoman muutokset | |||||
Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos | -17,7 | -9,6 | 1,7 | ||
Vaihto-omaisuuden muutos | -2,2 | -1,2 | -1,1 | ||
Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos | 21,2 | 14,7 | -7,7 | ||
Maksetut korot | -2,7 | -3,1 | -6,1 | ||
Maksetut muut rahoituskulut | -0,5 | -0,4 | -0,8 | ||
Saadut korot | 0,0 | 0,0 | 0,1 | ||
Saadut muut rahoitustuotot | 0,0 | 0,0 | 0,1 | ||
Maksetut verot | -0,5 | -0,9 | -0,2 | ||
LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA | 4,2 | 2,9 | 30,7 | ||
INVESTOINNIT | |||||
Alusinvestoinnit | -6,5 | -5,1 | -6,2 | ||
Investoinnit muihin aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin | -1,0 | -0,6 | -1,1 | ||
Muiden aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden myynti | 0,1 | 0,3 | 0,3 | ||
Myytävissä olevien sijoitusten myynti | - | - | 1,6 | ||
Pitkäaikaisten saamisten takasinmaksut | - | - | 0,2 | ||
Saadut osingot | 1,6 | 0,0 | 0,0 | ||
INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA | -5,8 | -5,4 | -5,1 | ||
RAHOITUS | |||||
Pitkäaikaisten velkojen lyhennykset | -16,0 | -7,6 | -15,2 | ||
Maksetut osingot | -7,6 | -5,4 | -5,4 | ||
RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA | -23,6 | -13,0 | -20,6 | ||
RAHAVAROJEN MUUTOS | -25,2 | -15,5 | 5,0 | ||
Rahavarat tilikauden alussa | 101,1 | 96,1 | 96,1 | ||
RAHAVARAT TILIKAUDEN LOPUSSA | 75,9 | 80,6 | 101,1 |
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA | |||||
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | |||||
Osake- | Muunto- | Kertyneet | Oma pääoma | ||
MEUR | pääoma | Rahastot | erot | voittovarat | yhteensä |
Oma pääoma 1.1.2015 | 1,8 | 0,0 | -0,8 | 212,3 | 213,3 |
Raportointikauden tulos | -5,7 | -5,7 | |||
Muuntoerot | 0,0 | 0,2 | 0,1 | 0,3 | |
Myytävissä olevien sijoitusten uudelleenarvostus | -0,8 | -0,8 | |||
Raportointikauden laaja tulos | - | -0,8 | 0,2 | -5,6 | -6,3 |
Osingonjako | -7,6 | -7,6 | |||
Oma pääoma 30.6.2015 | 1,8 | -0,8 | -0,6 | 199,1 | 199,5 |
Oma pääoma 1.1.2014 | 1,8 | 0,0 | -0,3 | 187,5 | 189,0 |
Raportointikauden tulos | -14,2 | -14,2 | |||
Muuntoerot | 0,0 | -0,2 | -0,3 | -0,5 | |
Raportointikauden laaja tulos | - | 0,0 | -0,2 | -14,6 | -14,7 |
Osingonjako | -5,4 | -5,4 | |||
Oma pääoma 30.6.2014 | 1,8 | 0,0 | -0,5 | 167,5 | 168,9 |
KONSERNIN TULOSLASKELMA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN | ||||
2015 | 2015 | 2014 | 2014 | |
MEUR | Q2 | Q1 | Q4 | Q3 |
LIIKEVAIHTO | 134,1 | 105,0 | 126,3 | 160,1 |
Liiketoiminnan muut tuotot | 0,1 | 0,1 | 0,2 | 0,1 |
Kulut | ||||
Tavarat ja palvelut | 39,5 | 30,6 | 36,2 | 44,3 |
Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | 30,2 | 28,8 | 28,9 | 30,1 |
Poistot ja arvonalentumiset | 7,0 | 6,6 | 7,2 | 8,0 |
Liiketoiminnan muut kulut | 55,2 | 48,9 | 50,0 | 55,8 |
131,9 | 114,9 | 122,3 | 138,1 | |
LIIKETULOS | 2,3 | -9,8 | 4,2 | 22,0 |
Rahoitustuotot | 2,2 | 1,0 | 28,1 | 0,7 |
Rahoituskulut | -1,9 | -1,6 | -3,2 | -2,0 |
TULOS ENNEN VEROJA | 2,6 | -10,4 | 29,1 | 20,7 |
Tuloverot | -0,1 | 2,1 | -1,1 | -4,0 |
TILIKAUDEN TULOS | 2,5 | -8,2 | 28,1 | 16,7 |
Tuloksen jakautuminen: | ||||
Emoyhtiön omistajille | 2,5 | -8,2 | 28,1 | 16,7 |
Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja | ||||
laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa | 0,23 | -0,76 | 2,60 | 1,55 |
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA | ||||
VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN | ||||
2015 | 2015 | 2014 | 2014 | |
MEUR | Q2 | Q1 | Q4 | Q3 |
TILIKAUDEN TULOS | 2,5 | -8,2 | 28,1 | 16,7 |
Muut laajan tuloksen erät | ||||
Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteiseksi | ||||
Muuntoerot | 0,1 | 0,2 | -0,4 | 0,0 |
Myytävissä olevat sijoitukset | -2,1 | 1,2 | 0,0 | - |
-1,9 | 1,4 | -0,4 | 0,0 | |
RAPORTOINTIKAUDEN LAAJA TULOS | 0,6 | -6,8 | 27,7 | 16,7 |
Laajan tuloksen jakautuminen: | ||||
Emoyhtiön omistajille | 0,6 | -6,8 | 27,7 | 16,7 |
SEGMENTTITIEDOT KONSERNI | |||
2015 | 2014 | 2014 | |
TOIMINTASEGMENTIT, MEUR | 1.1-30.6 | 1.1-30.6 | 1.1-31.12 |
Liikevaihto | |||
Alukset | 236,7 | 238,7 | 521,7 |
Jakamaton | 2,5 | 2,4 | 5,8 |
Tomintasegmentit yhteensä | 239,1 | 241,1 | 527,6 |
Eliminoinnit | -0,1 | -0,1 | -0,2 |
Konsernin liikevaihto yhteensä | 239,0 | 241,0 | 527,4 |
Liiketulos | |||
Alukset | 16,8 | 10,9 | 58,3 |
Jakamaton | -24,3 | -23,4 | -44,6 |
Konsernin liiketulos yhteensä | -7,6 | -12,5 | 13,7 |
ANNETUT VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET | |||
MEUR | 30.06.2015 | 30.06.2014 | 31.12.2014 |
Vastuusitoumukset | 205,0 | 229,1 | 221,1 |
Omasta puolesta annetut vakuudet | 313,6 | 315,7 | 315,7 |
TUNNUSLUVUT JA TILASTOT | |||
2015 | 2014 | 2014 | |
1.1–30.6 | 1.1–30.6 | 1.1–31.12 | |
Oma pääoma per osake, euroa | 18,47 | 15,64 | 19,75 |
Omavaraisuusaste | 38,0 % | 32,7 % | 40,0 % |
Investoinnit, Meur | 7,5 | 5,7 | 7,2 |
– % liikevaihdosta | 3,2 % | 2,4 % | 1,4 % |
Matkustajat | 2 939 696 | 2 962 436 | 6 610 146 |
Yksikkökuormat | 67 639 | 64 428 | 129 255 |
Henkilöstö, keskimäärin | 2 653 | 2 761 | 2 797 |
Tulos per osake = (Tulos ennen veroja – tuloverot +/– vähemmistöosuus) / Osakkeiden lukumäärä keskimäärin | |||
Oma pääoma per osake = Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma / Osakkeiden lukumäärä tilinpäätöspäivänä | |||
Omavaraisuusaste, % = (Oma pääoma mukaan luettuna vähemmistöosuus) / (Taseen loppusumma – saadut ennakot) | |||
Pyöristyksistä syntyy +/– 0,1 miljoonan euron pyöristyseroja. |
Seuraava osavuosikatsaus (tammikuu – syyskuu 2015) julkaistaan 12. marraskuuta 2015.
Maarianhamina 19. elokuuta 2015
VIKING LINE ABP
Hallitus
Jan Hanses
Toimitusjohtaja
TJ Jan Hanses, jan.hanses@vikingline.com, 018-27000