Viking Line Abp Pörssi-ilmoitus 19.1.2006, klo. 08.00 1(2)
YHTIÖKOKOUSKUTSU
Viking Line Abp:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen
yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 8. helmikuuta 2006
klo 12.00 Hotelli Arkipelagissa Maarianhaminassa.
Yhtiökokouksessa käsitellään:
1. Yhtiöjärjestyksen 9 §:n mukaan varsinaiselle
yhtiökokoukselle kuuluvat asiat.
2. Hallituksen esitys yhtiöjärjestyksen 4 §:n muuttamisesta
seuraavan sanamuotoon:
Yhtiön hallinnosta huolehtii yhtiön hallitus, johon
kuuluu puheenjohtaja ja kuusi jäsentä sekä kolme
varajäsentä. Puheenjohtajan, jäsenet ja varajäsenet
valitsee varsinainen yhtiökokous toimikaudeksi, joka
päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Hallituksen puheenjohtajan tai jäsenen ollessa estynyt,
hänen tulee ensisijaisesti nimittää varajäsen joka tulee
kutsua hänen tilallensa.
Hallituksen kokouksista pidetään pöytäkirjaa, jonka
kaikki läsnä olevat hallituksen jäsenet
allekirjoittavat. [Käännös virallisesta
ruotsinkielisestä tekstistä]
Osallistumisoikeus
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on
viimeistään 27. tammikuuta 2006 merkitty osakkeenomistajaksi
Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon.
Osakkailla, joiden osakkeita ei ole siirretty arvo-
osuusjärjestelmään, on myös oikeus osallistua yhtiökokoukseen,
jos osakas on merkitty yhtiön osakasluetteloon ennen 12.
maaliskuuta 1999. Tällöin osakkaan tulee esittää osakekirjansa
tai muu selvitys osakkeiden omistusoikeudesta ja siitä, ettei
osakkeiden omistusoikeutta ole siirretty arvo-osuustilille.
Ilmoittautuminen
Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee
ilmoittautua yhtiön pääkonttoriin viimeistään maanantaina 5.
helmikuuta 2006 klo 12.00. Kirjalliset ilmoittautumiset tulee
lähettää osoitteeseen Viking Line Abp, Norragatan 4, 22100
Mariehamn, ja puhelimitse voi ilmoittautua yhtiön sihteeristölle,
puhelin (018) 27 727. Mahdolliset valtakirjat pyydetään
toimittamaan ilmoittautumisen yhteydessä tai ennen yhtiökokouksen
alkua.
Tilinpäätösasiakirjat
Tilinpäätöstiedote ajalta 1.11.2004 31.10.2005 julkaistiin 20.
joulukuuta 2005. Tilinpäätösasiakirjojen jäljennös on nähtävinä
yhtiön pääkonttorissa 27. tammikuuta 2006 alkaen ja se lähetetään
myös postitse yhtiön osakkeenomistajille.
Ehdotus hallituksen jäseniksi ja tilintarkastajiksi
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että puheenjohtaja Ben
Lundqvist, Carita Blomsterlund, Nils-Erik Eklund, Erik Grönberg
ja Dick Lundqvist sekä vastaavat henkilökohtaiset varajäsenet
Stefan Lundqvist, Airi Sundman, Marie-Louise Sviberg, Trygve
Eriksson ja Gunilla Lundqvist valitaan uudelleen siihen asti kun
yllämainittu yhtiöjärjestyksen 4 §:n muutos on merkitty
kaupparekisteriin.
2(2)
Siitä alkaen kun yhtiöjärjestyksen muutos on merkitty
kaupparekisteriin, ehdotetaan hallitukselle seuraavaa
kokoonpanoa: puheenjohtaja Ben Lundqvist, Carita Blomsterlund,
Nils-Erik Eklund, Erik Grönberg, Agneta Karlsson, Dick Lundqvist
ja Lars G Nordström sekä varajäseniksi Trygve Eriksson, Stefan
Lundqvist ja Airi Sundman.
Hallitus ehdottaa lisäksi, että tilintarkastajiksi valitaan
uudelleen Markus Smeds ja Leif Hermans sekä varatilin-
tarkastajiksi Mikael Holmström ja Erika Sjölund.
Maarianhamina 19. tammikuuta 2006
Viking Line Abp
Hallitus
Nils-Erik Eklund
Toimitusjohtaja
JAKELU: Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.vikingline.fi