VEO Oy ulkoisti Vindea Oy:lle koko sisälogistiikkansa

Report this content

Vindean ja VEO:n yhteistyö alkoi maaliskuussa 2013 materiaalivirtojen kehitystyöstä, jossa koko tuotannon ja tehdaskiinteistön layout järjesteltiin uudestaan tuotantoa tukevaksi kokonaisuudeksi. VEO on aiemmin hoitanut sisälogistiikan osana tuotantoprosessejaan, mutta 30.5.2013 solmitun sopimuksen myötä logistiikkatehtävät eriytettiin omaksi toiminnokseen.  VEO:lla työskennelleet logistiikkaosaajat jatkavat Vindean palveluksessa Vaasassa.

Ulkoistamalla sisälogistiikkansa Vindealle, VEO:n on mahdollista keskittyä ydintoimintoihinsa ja tuotannon kasvattamiseen. VEO on energia‐alan osaaja, joka tarjoaa automaatio‐ ja sähköistysratkaisuja energian tuotantoon, siirtoon, jakeluun ja käyttöön. Yhtiön liikevaihdosta yli puolet tulee uusiutuvan energian ratkaisuista. VEO:n pääkonttori sijaitsee Vaasassa ja yrityksellä on myös toimipisteet Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä. VEO työllistää Suomessa yli 400 henkeä.

Lisätietoja antavat:

VEO Oy:n hankintajohtaja, Timo Orhanen, p. 0207 190 562

Vindea Oy:n toimitusjohtaja Jouni Arolainen, p. 0400 875030

Vindea on teollisuuden lisäarvologistiikan erityisosaaja, joka palvelee teknologiateollisuutta koko Suomessa. Vindea hallitsee teollisuuden materiaalivirtoja ja parantaa logistiikkaprosesseja. Vindealla on markkinoiden pisin kokemus tehdas- ja varastologistiikan sekä valmistuspalveluiden kokonaistoimituksista. Vindean liikevaihto on vuonna 2013 noin 30 MEUR ja yhtiö työllistää yli 300 henkilöä. Vindea Oy on pörssinoteeratun Panostaja-konsernin tytäryhtiö. www.vindea.fi

Liitteet & linkit