POLHEM-NÄYTTELY ESITTELEE VISBYSSÄ KEKSIJÄSUURUUDEN ELÄMÄNTYÖN

Report this content

Kruunun prinsessa Victoria ja prinssi Daniel avasivat Polhemin elämäntyöstä kertovan juhlanäyttelyn Visbyssä huhtikuussa. Interaktiivinen näyttely sopii koko perheelle.

Pian 350 vuotta sitten gotlantilaiseen perheeseen syntyi poika, Christopher Polhammar (1661-1751), joka nousi myöhemmin maan tunnetuimpien keksijöiden joukkoon ja tärkeäksi hahmoksi Ruotsin teollisuuden nousussa. Poika varttui köyhissä ja karuissa oloissa – perheellä ei ollut varaa laittaa tätä kouluun ja pojan ollessa 8-vuotias hänen isänsä kuoli. Poika lähetettiin setänsä hoiviin Tukholmaan. Poika ei sopeutunut uuteen perheeseen ja pian kasvatti-isäkin kuoli, vain 12-vuotiaana poika elätti itsensä yksin.

Tehtyään aikansa rengin töitä, Christian Polhammar perusti pienen verstaan ja elätti itsensä muun muassa korjaamalla kelloja. Kellon korjausta vastaan hän myös opiskeli latinaa, joka oli tuona aikana edellytys kaikille korkeammille opinnoille.

Aikuisiällä Polhammar aloitti Upsalan yliopistossa matematiikan, fysiikan ja mekaniikan opinnot. Teknisen lahjakkuutensa hän todisti professorille korjaamalla näytteeksi tämän kahden kellon koneistot.

Myöhemmin sai mainetta korjaamalla Upsalan tuomiokirkon keskiaikaisen astronomisen kellon, joka oli ollut epäkunnossa jo yli vuosisadan jäätyään suunnittelija Petrus Astronomukselta aikanaan kesken. Kellon korjauksesta tuli merkkiteko, jota Polhem itse piti myöhemmin elämänsä käännekohtana ja menestysuran alkuna.

Sukunimensä vuonna 1716 Polhemiksi lyhentäneestä miehestä tuli pitkän ja toimeliaan elämänsä aikana kansainvälisesti tunnettu keksijä, yrittäjä ja tekniikan tuntija. Hän kehitti hienoja koneistoja, suunnitteli kelloja ja hyödynsi omia edistyksellisiä teknisiä ratkaisuja hakien innokkaasti läpi elämänsä lisäoppia muun muassa monista Keski-Euroopan yliopistoista.

Christopher Polhemin kuva koristaa Ruotsin 500 kruunun seteliä. Kruunun prinsessa Victoria ja prinssi Daniel avasivat Polhemin elämäntyöstä kertovan juhlanäyttelyn Visbyssä huhtikuussa. Interaktiivinen näyttely sopii koko perheelle.

Polhem-näyttely, Gotlands Museum, Fornsal ( Strandgatan 14, Visby). Näyttely avoinna jouluun 2011 saakka joka päivä klo 10-18 (suljettu juhannusaattona). Pääsymaksut: alle 20-vuotiaat ilmaiseksi, aikuiset 100 kr, eläkeläiset ja opiskelijat 80 kr. www.gotlandsmuseum.se

Lisätiedot:  

Joonas Halla, VisitSweden, p. 050-346 5256, s-posti: joonas.halla@visitsweden.com