Uusi Tukholma.fi -portaali lanseerataan Matkamessuilla!

Report this content

Tukholma on jo vuosia ollut suomalaisten suosikkimatkakohde. Juuri valmistuneen tutkimuksen* mukaan suomalaiset näkevät Tukholman kiinnostavana (81%) ja monipuolisena (78%) kaupunkilomakohteena. Myös mahdollisuus löytää jotain uutta Tukholmassa houkuttelee 40% vastaajista. 

”Koska suurin osa kuluttajista käyttää verkkoa tiedonhakuun matkoja suunnitellessaan halusimme tuottaa Tukholma.fi –portaalin, josta löytyy kaikki ajankohtainen tieto Tukholmasta, suomeksi ja suomalaisin silmin. Pyrimme uudessa portaalissa jatkuvasti tuomaan esille kaikkea sitä uutta, mitä Tukholma voi tarjota matkailijoille”, kertoo Visit Swedenin projektipäällikkö Thomas Junell.

Tukholma kiinnostaa monipuolisuudellaan ja kaupungissa vierailee vuosittain noin 1,8 miljoonaa suomalaista joko risteillen tai lentäen – suomalaiset ovat näin ollen kaupungin suurin kävijäryhmä. Vaikka suuri osa suomalaisista viettää Tukholmassa vain päivän, yli 80 % vastanneista harkitsevat kuitenkin lähtevänsä Tukholmaan hotelliyöpymisen sisältävälle matkalle.
”Yöpymällä Tukholmassa kaupunki avautuu aivan uudella tavalla”, jatkaa Junell.

Tukholma on ravintola- ja ruokamaailman edelläkävijä uusine trendikkäine ravintoloineen ja upeine makuelämyksineen. Shoppailumahdollisuudet tarjoavat jokaiselle jotakin –  suuret muoti- ja vaateketjuliikkeet sekä kuumimmat suunnittelijanimet ja vintageliikkeet ovat osa muodin  ja designin ainutlaatuista yhdistelmää.

Tukholman kehittyvää ruokakulttuuria ilmentää myös se, että matkalehti Mondo valitsi juuri uusimmassa numerossaan Tukholman vuoden 2014 ruokakohteeksi.

Uusi, jatkuvasti uudistuva ja ajankohtainen Tukholma.fi -portaali esittelee Ruotsin pääkaupungin parhaimmat puolet monipuolisen toimituksellisen sisällön kautta. Matkailija pääsee portaalin kautta jakamaan omia Tukholma-kokemuksia ja twiittaamaan vinkkejä.

”Puemme Visit Swedenin kanssa runsaan Tukholma-tiedon kiinnostavaksi ja ajankohtaiseksi sisällöksi. Sen avulla tuotetaan lisäarvoa eri matkustajakohderyhmille: ennen ja jälkeen matkan, sekä matkan aikana”, toteaa Sanoma yritysjulkaisujen Head of Custom Publishing Tanja Piipponen.

Teemoissa tulevat esille niin muoti kuin elämyksetkin, mutta myös paikallisten tukholmalaisten ääni halutaan kuuluville. Tukholmassa pitkään asuneen Veera Falkin blogi Stockholm by me tuo ainutlaatuisen näkökulman elämästä Tukholmassa. Stockholm by me –blogi siirtyy Tukholma.fi –portaalin alle 16.1.2014.

Lisätietoa:

Senior project Manager, Thomas Junell, thomas.junell@visitsweden.com,  050-3388524

PR Manager, Joonas Halla, joonas.halla@visitsweden.com, 050-3465256

VisitSweden on viestintäyhtiö jonka tehtävänä on markkinoida Ruotsia niin maana kuin matkakohteena. VisitSwedenin omistajat ovat tasaosuuksin Ruotsin valtio ja matkailuelinkeino. Ruotsissa matkailuelinkeinon työllisyysvaikutus on 168 000 henkilötyövuotta ja liikevaihto 275,5 miljardia kruunua. Matkailuelinkeinon osuus maan bruttokansantuotteesta on 2,9 prosenttia ja matkailun vientiarvo on 106,5 miljardia kruunua. (Tillväxtverket, 2012) Suosituimpia kohteita ovat Lisebergin huvipuisto Göteborgissa, Kulturhuset Tukholmassa ja Sälenin hiihtokeskus.

* Lähde: Viewpointin toteuttama VisitSwedenin matkailututkimus 01/2014. Tutkimukseen vastasi 500 ulkomaille matkustavaa suomalaista.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia