• news.cision.com/
  • Visma/
  • Visma pääyhteistyökumppaniksi Ylläs-Levin hiihtokilpailuun myös ensi vuonna

Visma pääyhteistyökumppaniksi Ylläs-Levin hiihtokilpailuun myös ensi vuonna

Report this content

Visma, Visma Ski Classics -kiertueen pääsponsori, on myös huhtikuussa 2018 Ylläs-Levillä hiihdettävän päätöskilpailun pääyhteistyökumppani.

Visma Ski Classics on sekä ammattilaisille että harrastajille suunnattu maastohiihdon pitkien matkojen kilpailusarja. Kilpailusarja huipentuu toista kertaa Ylläs-Levillä järjestettävään päätöskilpailuun 14. huhtikuuta 2018. Visma toimii myös tulevana talvena sekä Visma Ski Classics -kiertueen että Ylläs-Levin päätöskilpailun pääsponsorina.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma oli menestys. Kilpailun noin 67 kilometrin pituinen reitti kulki Ylläsjärveltä, Äkäslompolon, Kukastunturin ja Pyhäjärven kautta Leville. Reitin varrella ylitettiin kolme tunturia.

- Ylläs-Levillä ensimmäistä kertaa hiihdetty päätöskilpailu sai loistavaa palautetta sekä reitin että koko tapahtuman osalta ja tuemme kilpailua mielellämme myös ensi vuonna. Yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa pyrimme luomaan vieläkin upeamman elämyksen sekä hiihtäjille että katsojille, kertoo Suomessa Ylläs-Levin sponsoroinnista vastaava Milla Ikonen, Visman markkinointijohtaja.

Ilmoittautuminen kilpailuun
Ilmoittautuminen Ylläs-Levin kilpailuun on alkanut. Lisätietoja: www.yllaslevi.com

Lisätiedot:
Milla Ikonen, markkinointijohtaja, 040 578 5984, milla.ikonen@visma.com