Visma Solutions Oy on yksi Suomen parhaista työpaikoista

Report this content

Great Place to Work Institute Finlandin tutkimuksessa Visma Solutions sijoittui yleisessä sarjassa sijalle 12. Merkittävää kasvua tehnyt it-alan yritys panostaa työntekijöihin.

”Olen iloinen, että menestyimme tutkimuksessa ja olemme mukana Suomen parhaiden työpaikkojen joukossa. Palkkasimme viime vuonna 34 henkilöä ja loimme kasvua. Niin liiketoiminnan kuin yrityskulttuurin kehitys on ollut positiivista ja se näkyy henkilöstön vastauksissa”, kertoo Visma Solutionsin toimitusjohtaja Ari-Pekka Salovaara.

Great Place to Work Institute Finland korostaa, että yritysten menestyksen taustalla on johdon humaani arvomaailma, joka näkyy yrityskulttuurissa sekä henkilöstön ja johdon välisessä luottamuksessa. Luottamus korostuikin Visma Solutionsin tutkimustuloksissa, joiden mukaan 91 prosenttia työntekijöistä oli sitä mieltä, että johto luottaa työntekijöihin ja että työntekijöille annetaan paljon vastuuta. Omaa työpanostaan piti tärkeänä 98 prosenttia vastanneista ja 90 prosenttia vastanneista koki, että Visma Solutions on kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka.

62% kasvua taantumasta huolimatta

Great Place to Work Institute Finlandin mukaan Suomen parhaat työpaikat (50 kpl) kasvoivat viime vuonna jopa yli 15 prosenttia. Visma Solutions Oy:n liikevaihto kasvoi viime vuoteen verrattuna merkittävät 62%. ”Kasvusta kiitos kuuluu työntekijöillemme. Vuonna 2014 liikevaihto nousi merkittävästi ja saimme yli 4000 uutta yritysasiakasta”, Salovaara kiittää.

”Kasvaessa on tärkeää muistaa kuunnella työntekijöitä sekä säilyttää avoin työskentelyilmapiiri. Tässä olemme onnistuneet ja siitä on konkreettisena esimerkkinä jatkuva palaute, avoimuus sekä välitön yhteistyö. Henkilöstömme tietää yrityksen tilasta yhtä paljon kuin johto”, Salovaara jatkaa. Eräs tutkimukseen osallistunut työntekijä tiivistää kokonaisuuden näin: ”Yhteishenki ja yhdessä tekemisen fiilis on mahtava”.

Visma Solutions on menestynyt Suomen parhaiden työpaikkojen tutkimuksissa myös vuosina 2012, 2013 ja 2014. Suomen Parhaat Työpaikat julkistettiin nyt 13. kertaa. Tutkimukseen osallistui ennätykselliset 153 organisaatiota. Tutkimuksessa selvitetään osallistuvien organisaatioiden työntekijöiden kokemukset työpaikastaan sekä arvioidaan organisaatioiden keskeisimmät johtamiskäytännöt. Tutkimuksen pisteytyksestä 2/3 koostuu työntekijöiden kokemuksesta ja 1/3 johtamiskäytännöistä.

Lisätietoja:
Ari-Pekka Salovaara, toimitusjohtaja, +358 44 056 3966, ari-pekka.salovaara@visma.com


Lisää tietoa, Visma Solutions Oy
Visma Solutions on Suomen johtava SaaS-ohjelmistotoimittaja, joka tarjoaa ratkaisut liiketoiminnan pyörittämisen ja johtamisen tueksi pk-yrityksille yli 10 vuoden kokemuksella. Visma Solutionsin tuoteperheeseen kuuluvat työnohjausratkaisu Visma Severa, taloushallinnon ja toiminnanohjauksen ratkaisu Visma Netvisor, budjetoinnin ja raportoinnin työkalu Visma Navita sekä verkkolaskuoperaattorialusta Maventa.