Visma Solutionsin liikevaihto nousi yli 100 miljoonaan euroon

Report this content

Ohjelmistotalo Visma Solutionsin liikevaihto nousi vuonna 2022 104,3 miljoonaan euroon. Liikevaihto on kasvanut viime vuosina joka vuosi noin 20 prosentin tahtia ja viime vuonnakin kasvuprosentti oli 22,4. Kasvun lisäksi kannattavuus on pysynyt hyvällä tasolla.

Eurooppalaisen Visma-konsernin omistama lappeenrantalaislähtöinen Visma Solutions Oy kasvoi viime vuonna yhdeksi Pohjoismaiden suurimmista listautumattomista ohjelmistotaloista. 

Toimitusjohtaja Ville Kuuselan mukaan kasvua vauhdittivat erityisesti Netvisor -taloushallinto-ohjelmiston markkinaosuuden voimakas positiivinen kehitys sekä Maventa-verkkolaskuoperaattorin käytön lisääntyminen Suomessa, Ruotsissa sekä Norjassa.  

“Tämä on osoitus siitä, että tuotteet ja palvelut ovat relevantteja ja arvo on kiistatonta. Tuotteet ovat kilpailukykyisiä ja pystymme tuottamaan asiakkaille arvoa, joka tuo kasvua myös heille”, Ville Kuusela sanoo.     

Netvisorin liikevaihto kasvoi 23,2% ja oli viime vuonna 66,5 miljoonaa euroa. Maventan liikevaihto kasvoi 17,5 miljoonaan euroon. Kasvua oli 22,9 %, josta suurin osa Norjan ja Ruotsin markkinoilta. Kolmas merkittävästi kasvua tuonut tuote oli sähköinen allekirjoituspalvelu Visma Sign, jonka liikevaihto kasvoi peräti 45,2% ja nousi viime vuonna noin 6 miljoonaan euroon. Myös muut tuotteet, Severa, ValueFrame ja Clento kasvattivat liikevaihtoaan.

“Olemme hyvin ylpeitä tästä kasvusta. Olemme selkeästi keskittyneet oikeisiin asioihin, kun olemme panostaneet ihmisiin, asiakasarvon tuottamiseen ja Suomen kilpailukyvyn kasvattamiseen tehostamalla suomalaisten yritysten toimintaa”, Kuusela listaa.

Visma Solutionsin pääpaikka ja verotuskunta on edelleen Lappeenranta. Vuonna 2022 yhtiö oli kaupungin toiseksi suurin yhteisöveron maksaja ja kilpailee tänäkin vuonna mitalipaikasta.

Henkilökunta tärkein voimavara

Visma Solutionsin henkilöstömäärä kasvoi  vuoden 2022 aikana reilulla 10 prosentilla ja oli vuoden lopussa 375. Lähes 40 prosenttia henkilöstöstä työskentelee tuotekehityksessä. Toiseksi suurin henkilöstöryhmä työskentelee asiakaspalvelun parissa.

Ville Kuuselan mukaan Visma Solutionsilla on hyvä, asiakaskeskeinen kulttuuri ja yhdessä tekemisen meininki. Rekrytointien kautta taloon on valikoitunut hyvin kunnianhimoista väkeä. 

Henkilöstöjohtamisessa Visma Solutionsilla lähdetään siitä, että kun yhtiöllä on kirkas tavoite ja perusasiat kunnossa, antaa se ihmisille mahdollisuuden onnistua. Turhiin asioihin ei mene aikaa, kun työtä johdetaan laadukkaasti, tarjotaan parhaat työkalut ja annetaan mahdollisuuksia kehittyä. 

“Meillä on rohkeutta kokeilla uutta ja tehdä asioita ennakkoluulottomasti. Vaadimme paljon itseltämme ja toisiltamme. Uskallamme asettaa kovia tavoitteita ja olla edelläkävijöitä sekä markkinassa että konsernin sisällä”, Kuusela kertoo. 

Voimakas kasvu jatkuu

Jo muutamana viime vuonna Visma Solutions on laajentanut toimintaansa ulkomaille. Markkina-alueen laajentaminen Pohjoismaihin on vauhdittanut merkittävästi Maventan ja Visma Signin kasvua. Kansainvälistyminen jatkuu tänäkin vuonna usealla tuotelinjalla. 

Tavoite on, että tänä vuonna kasvu jatkuu voimakkaana ja Visma Solutions on vuoden lopussa koko Visma-konsernin suurin yhtiö. 

“Me vahvistamme omia vahvuuksiamme taloushallinnon alueella, koska näemme, että siellä on paljon kasvun mahdollisuuksia. Viime vuonna tuoteperheeseen hankittu asiakkaan tuntemisen palveluita kehittävä Clento on osa strategiaa, jolla haluamme uudistaa ja kehittää erityisesti suomalaisten yritysten toimintaa”, Kuusela sanoo.

Kumppanuudet ovat myös yksi tärkeä tekijä kasvussa. Erityisesti taloushallinnossa Netvisorilla on parhaat suomalaiset taloushallinnon kumppanit ja taloushallinnon ammattilaiset tekemässä yhteistyötä alan kehittämiseksi. 

“Meillä on parhaat tyypit, kirjanpitäjät ja palkanlaskijat, tekemässä tätä meidän kanssamme. Uskomme, että yhdessä  onnistumme. Missiomme on uudistaa taloushallintoa ja tuoda arvoa yrityksille. Meidän kanssamme olet Suomen parhaiden joukossa”, Kuusela tiivistää. 

Lisätietoja:

Ville Kuusela, toimitusjohtaja, Visma Solutions Oy, p. 040 505 0707

Visma Solutions Oy

Visma Solutions Oy on Suomen johtava pilvipalveluiden ohjelmistotoimittaja, joka tarjoaa ratkaisut liiketoiminnan pyörittämisen ja johtamisen tueksi pk-yrityksille. Ratkaisuja käyttää Suomessa lähes 80 000 yritystä. Visma Solutionsin tuoteperheeseen kuuluvat  Netvisor, Severa ja ValueFrame, Maventa, Visma Sign sekä Clento. Taustallamme on ketterä pohjoismainen ohjelmistotalo Visma, joka työllistää Suomessa yli 1400 asiantuntijaa. www.vismasolutions.com

Visma

Visma on johtava liiketoimintakriittisten pilviohjelmistojen toimittaja, jonka liikevaihto oli 2,06 miljardia euroa vuonna 2022. Vismalla on 14 000 työntekijää ja 1,4 miljoonaa asiakasta Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Rakennamme toimivampaa yhteiskuntaa yksinkertaistamalla ja automatisoimalla kaikenkokoisten yritysten ja organisaatioiden työtä.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia