Visma ylsi 3. sijalle Suomen Parhaat Työpaikat -tutkimuksessa

Report this content

Ohjelmistoyhtiö Visma sijoittui erinomaisesti kolmannelle sijalle Suomen Parhaat Työpaikat 2021 -tutkimuksen suurten yritysten sarjassa. Suomen Visma-yhtiöt osallistuivat tutkimukseen kolmatta kertaa yhdessä.

Suomen Visma-yhtiöt osallistuivat kolmatta kertaa yhdessä Suomen Parhaat Työpaikat -tutkimuksen suurten organisaatioiden sarjaan (yli 500 työntekijää) ja sijoittui erinomaisesti 3. sijalle. Visma on yltänyt kärkikolmikkoon jokaisena kolmena vuotena.

Visma palkittiin myös Legends-erikoispalkinnolla 10 vuoden menestyksestä parhaiden työpaikkojen listalla. Ennen Visma-yhtiöiden yhteistä osallistumista menestystä keräsi Visma Solutions -yksikkö.

Great Place to Work® -tutkimus koostuu Trust Index© -henkilöstökyselystä ja yrityksen johtamiskäytänteitä ja toimintatapoja selvittävästä Culture Audit© -kyselystä. Visma on onnistunut parantamaan henkilöstökyselyn tulosta vuosi vuodelta. 89 prosenttia vismalaisista vastasi, että kokonaisuudessaan Visma on todella hyvä työpaikka.

“On upeaa huomata, että haasteellisesta vuodesta huolimatta tutkimukseen kuuluvan henkilöstökyselyn tulos parani jälleen. Pitkään jatkunut etätyöarki on vaatinut uudenlaisten toimintatapojen omaksumista, joustoa ja kärsivällisyyttä. Olemme panostaneet merkittävästi etätyön sujuvuuteen ja työntekijöidemme jaksamiseen. Hienot tulokset osoittavat, että olemme yhdessä pystyneet säilyttämään yhteishengen ja positiivisen vireen,” kertoo Country HR Eliisa Valkonen.

Vismalla saa olla oma itsensä

Meille on tärkeää, että töihin voi tulla omana itsenään. Vismalla työn merkitys syntyy siitä, että ratkomme elämän aitoja haasteita päivittäin. Jotta onnistumme siinä, meidän pitää kukoistaa erilaisten vahvuuksien kautta. Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus nousevatkin vuosi toisensa jälkeen henkilöstökyselyissä kärkeen.

Myös työn ja vapaa-ajan tasapaino nousi tutkimuksessa yhdeksi Visman suurimmista vahvuuksista. Vismalaiset kokevat, että heidän vapaa-aikaansa arvostetaan ja myös ylimääräistä vapaata voi pitää tarvittaessa.

Organisaatiosta eläväksi organismiksi

Organisaation sijaan Vismaa voisi kuvata eläväksi organismiksi. Visma koostuu pienistä ja keskisuurista yrityksistä, jotka ovat liittyneet Vismaan yritysostojen kautta. Vuonna 2020 Visma-perheeseen liittyi lähes 40 yritystä eri puolilta Eurooppaa. Visma-perheen yritykset integroidaan kokonaisuuteen tarkoituksella löyhästi, jotta yrittäjämäinen toiminta, asiakaslähtöisyys, liiketoiminnan ketteryys ja yhteisöllisyys säilyisivät.

Yritysostoa suunniteltaessa huomioidaan yrityksen arvot ja kulttuuri, eli se miten ostettava yritys soveltuu osaksi Vismaa. Koko toimintamme perustuu voimakkaasti luottamukseen ja siihen, että jokaisella on vapaus ja toisaalta myös vastuu työstään. Henkilöstötutkimuksissa näkyy, että vismalaiset kokevat omalla työllä olevan merkitystä. Vaikka meitä on Suomessa jo yli 1500, itsenäisten tiimien ansiosta kukaan ei huku konsernin rattaisiin.

Haemme jatkuvasti uusia kasvun mahdollisuuksia ja kehitämme toimintaamme. Kasvu edellyttää myös rohkeutta mennä eteenpäin. Visman kaltainen menestystarina ei synny ilman virheitä. Suhtaudumme virheisiin rakentavasti ja ne hyödynnetään vahvasti oppimisen pohjana. Monesti se, että onnistuu kerran huikeasti, vaatii taakseen lukuisia epäonnistumisia.

“Olen todella ylpeä työyhteisömme erinomaisesta kyvystä joustaa ja mukautua uusiin tilanteisiin. Haluan kiittää kaikkia vismalaisia menestyksestä Suomen Parhaat Työpaikat -tutkimuksessa. Uskon vahvasti, että tämä näkyy asiakkaidemme menestymisessä ja siten myös omassamme. Vismalle tyypilliseen tapaan tulemme menestyksestä huolimatta sinnikkäästi jatkamaan työyhteisömme kehittämistä”, Valkonen jatkaa.

Tietoa tutkimuksesta:
Suomen parhaat työpaikat -tutkimus perustuu Great Place to Work® -organisaation yli 30 vuoden tutkimustyöhön hyvän työpaikan keskeisistä elementeistä. Tuloksia laskettaessa työntekijöiden Trust Index© -henkilöstökyselyn painoarvo on kaksi kolmasosaa ja yrityksen johtamiskäytänteitä ja toimintatapoja selvittävän Culture Audit© -kyselyn yksi kolmasosa kokonaispisteistä.

Suomen parhaat työpaikat 2021 -listaus löytyy tämän linkin kautta.

Lisätietoja:
Eliisa Valkonen, Country HR, Visma Finland Holding Oy, +358 40 076 0990

Haastattelupyynnöt:
Sanna Burton, Communications Director, Visma Finland Holding Oy, +358 50 322 5222

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia