Visman vuoden 2023 vuosikertomus ja kestävyysraportti on julkaistu

Report this content

Ohjelmistoyhtiö Visman vuosi 2023 toi mukanaan ennätysliikevaihdon, vahvan asiakasmäärän kasvun ja maantieteellistä laajentumista.

Visma saavutti vuonna 2023 kaikkien aikojen korkeimman liikevaihdon, 2,4 miljardia euroa, kasvua 16 prosenttia vuoteen 2022 verrattuna. Myös koko vuoden käyttökate saavutti uuden ennätystason, 705 miljoonaa euroa, mikä on 20 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Konserni palvelee nyt yli 1,7 miljoonaa asiakasta Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa, mikä on yli 300 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Katso kohokohdat ja lataa vuosikertomus täältä (englanniksi).

"Visma jatkoi laajentumistaan ja vahvaa suoritutumistaan vuonna 2023 huolimatta lisääntyvästä maailmanlaajuisesta epävarmuudesta liittyen sekä sotilaallisiin konflikteihin että talouskasvun hidastumiseen. Tämä kertoo pitkälti siitä, että ratkaisujamme tarvitaan sekä hyvinä että huonoina aikoina. Tarjoamme yksityiselle ja julkiselle sektorille kriittisiä ohjelmistoja, jotka tukevat elintärkeitä toimintoja sekä mahdollistavat hyvin toimivan ja vauraan yhteiskunnan”, Visman toimitusjohtaja Merete Hverven sanoo.

Visman liiketoimintamallin vakautta ja kestävyyttä osoitti edelleen sen tilauspohjaisten SaaS (Software as a Service) -tuotteiden jatkuva kasvu, muodostaen 72 prosenttia kokonaisliikevaihdosta vuonna 2023, kun se vuonna 2022 oli 68 prosenttia.

"Yli 86 prosenttia Visman liikevaihdosta tulee nyt moderneista pilvituotteista ja -palveluista, mikä kertoo kilpailuedusta, jonka olemme saavuttaneet hyödyntämällä pilviteknologiaa varhain", Hverven sanoo.

Visman vahva kehitys tunnustettiin joulukuun 2023 lopussa osakekaupalla, jonka arvo on 19 miljardia euroa. Enemmistöomistajan Hg:n ja muiden olemassa olevien omistajien osoittaman luottamuksen lisäksi kauppa toi yli miljardi euroa uusia osakesijoituksia noin 20 johtavalta kansainväliseltä sijoittajalta.

32 yritysostoa ja investointeja tekoälyn hyödyntämiseen

Ennätyksellisen orgaanisen myynnin kasvun lisäksi yrityskaupat olivat jälleen tärkeä kasvutekijä Vismalle vuonna 2023. Visma osti yhteensä 32 korkealaatuista ohjelmistoyritystä. Jotkut yritysostot johtivat konsernin aseman vahvistumiseen nykyisillä markkinoilla, kuten Silverfin Belgiassa, kun taas toiset merkitsivät laajennusta uusiin maihin, kuten Moloni Portugalissa ja Payday Islannissa.

”Olemme nyt laajentaneet ohjelmistoliiketoimintaamme 31 maahan ja aiomme pystyttää tulevina vuosina entistä enemmän Visma-lippuja kartalle. Jatkuva tiedon ja parhaiden käytänteiden jakaminen yli 180 Visma-yrityksen välillä antaa meille vahvan aseman Euroopan suurimpana yrittäjähenkisenä SaaS-verkostona”, Hverven sanoo.

Visma investoi tuotekehitykseen vuonna 2023 yhteensä 495 miljoonaa euroa, mikä on 21 prosenttia kokonaisliikevaihdosta. Kriittisten liiketoimintaprosessien tehokkuuden lisääminen älykkään automaation avulla on edelleen keskeisessä asemassa, ja tekoälyllä on yhä tärkeämpi rooli asiakasarvon lisäämisessä.

Konsernissa on tällä hetkellä meneillään lähes 200 tekoälyaloitetta. Useat niistä ovat jo toteutuneet uusiksi tuotteiksi ja toiminnallisuuksiksi, jotka rikastavat entisestään Visman ohjelmistoekosysteemiä ja mahdollistavat sekä yrityksen että sen asiakkaiden työskentelyn älykkäämmin ja tehokkaammin.

Päivitetty kestävän kehityksen toimintaohjelma

Visma julkaisee tänään myös kestävyysraportin vuodelle 2023, jossa kuvataan konsernin pyrkimyksiä ei vain vastata nykyisiin kestävän kehityksen haasteisiin, vaan myös ennakoivasti luoda vastuullista ja kestävää tulevaisuutta.

Katso kohokohdat ja lataa kestävyysraportti tästä (englanniksi).

Vuonna 2023 Visma päivitti kattavasti kestävän kehityksen toimintaohjelmansa ja asetti tavoitteet kaikille olennaisille alueille, mukaan lukien ilmastotavoitteet, jotka ovat linjassa 1,5 asteen tavoitteen kanssa. Näihin tavoitteisiin kuuluu esimerkiksi 50 prosentin vähennys oman toimintamme kokonaispäästöjen (scope 1) ja markkinaperusteisten kokonaispäästöjen (scope 2) osalta vuoteen 2030 mennessä, ja nettonollapäästöjen saavuttaminen vuoteen 2040 mennessä.

Visman työntekijöiden sitoutuneisuus pysyi korkeana vuonna 2023, ja tulokset sijoittivat yrityksen vahvasti teknologia-alan viiden prosentin kärkeen. Kategorioissa "Monimuotoisuus ja inklusiivisuus" ja "Terveys ja hyvinvointi" Visma sijoittuu parhaimpaan 10 prosenttiin.

”Visiomme on rakentaa toimivampaa yhteiskuntaa teknologian avulla, joten kestävä kehitys on olennainen osa Visman toimintaa kaikilla markkinoillamme. Jatkamme panostamista ihmisiin ja edistämme monipuolista ja osallistavaa työkulttuuria. Haluamme myös olla liikkeellepaneva voima kestävämpien käytäntöjen määrittelemisessä koko ohjelmiston arvoketjussa”, Hverven sanoo.

Luvut miljoonaa euroa  2023  2022 Muutos 
Liikevaihto 2 392  2 056  +16 %
Käyttökate (EBITDA) 705 587 +20 %
Oikaistu nettotulos 391 330 +18 %


Lisätiedot:
Sanna Burton, brändi- ja viestintäjohtaja, Visma Finland Holding Oy, p. 0503225222

Visma
Visma on johtava liiketoimintakriittisten pilviohjelmistojen toimittaja, jonka liikevaihto oli 2,4 miljardia euroa vuonna 2023. Vismalla on yli 15 000 työntekijää ja 1,7 miljoonaa asiakasta Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Rakennamme toimivampaa yhteiskuntaa yksinkertaistamalla ja automatisoimalla kaikenkokoisten yritysten ja organisaatioiden työtä.

Suomessa 1400 Visman asiantuntijaa auttaa asiakkaita sujuvoittamaan liiketoimintaansa. www.visma.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia