Volkswagen hallitsi rallin MM-sarjaa kaudella 2015

13 osakilpailua, 12 voittoa, 26 palkintosijaa. MM-rallin kausi 2015 jää Volkswagenin historiankirjoihin toistaiseksi menestyksekkäimpänä.

Lehdistötiedote 16.11.2015

Kolminkertainen rallin maailmanmestariparivaljakko* Sébastien Ogier ja Julien Ingrassia (F/F) saalistivat kauden päättäneessä Walesin osakilpailussa kahdeksannen voittonsa. Palkintopallin kolmannelle sijalle nousivat Volkswagenin Andreas Mikkelsen ja Ola Fløene (N/N). Mikkelsen ja Fløene olivat kauden positiiviset yllättäjät: he olivat palkintosijoilla peräti yhdeksän kertaa kauden aikana, useammin onnistuivat vain Ogier ja Ingrassia. Jari-Matti Latvalalle ja Miikka Anttilalle Walesin mutamaratooni osoittautui vaikeaksi, mutta Power Stagelta kerätyt kolme pistettä riittivät varmistamaan suomalaiskaksikolle hopeaa rallin MM-sarjasta kaudelta 2015.

Walesin MM-rallin olosuhteet, Abigail-myrskyn rajut tuulet ja rankkasateiden mudaksi pehmittämä maaperä, olivat äärimmäisen haastavat. Erikoiskokeita osakilpailussa ajettiin kaikkiaan 19, niistä 15 Volkswagen vei nimiinsä. Kaikkiaan Volkswagenille kertyi kuluneella kaudella 34 sijoitusta 39:stä. Walesin osakilpailuun osui myös merkkipaalu, kun kolme kautta mukana olleella Volkswagen Polo R WRC -autolla ajettiin 500. erikoiskoevoitto. Yhteensä kauden kaikista 717 erikoiskokeesta Volkswagenilla voitettiin 504.

Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila ajoivat kaudella 2015 kahdeksan kertaa palkintosijoille, joista kolme kertaa voittoon. Walesin osakilpailun alku ei sujunut suomalaisilta, mutta he pääsivät mukaan osakilpailuun Rally2 -säännön puitteissa ja voittivat kaikki sunnuntain neljä erikoiskoetta.

MM-rallin kausi 2015 koostui 11 832,08 erikoiskoekilometristä neljällä eri mantereella. Kilpaa ajettiin soralla, asfaltilla, lumella ja jäällä. Moottoriurheilun MM-rallin kausi on maailman pisin – eikä aikaa seuraavan kauden alkuun ole enää kuin 70 päivää. Uusi kausi starttaa taas 22.1.2016 tuttuun tapaan Monte Carlosta Monacosta.


Rallin MM-sarjan (WRC) lopulliset sijoitukset kuljettajien maailmanmestaruussarjassa kaudella 2015

Sébastien Ogier   263
Jari-Matti Latvala   183
Andreas Mikkelsen   171
Mads Østberg   116
Kris Meeke   112
Thierry Neuville   90
Elfyn Evans   89
Dani Sordo   87
Hayden Paddon   84
Ott Tänak   63


Rallin MM-sarjan (WRC) lopulliset sijoitukset valmistajien maailmanmestaruussarjassa kaudella 2015

Volkswagen Motorsport   413
Citroën Total Abu Dhabi WRT   230
Hyundai Motorsport   224
M-Sport   181
Volkswagen Motorsport II   131
Hyundai Motorsport N   67
Jipocar Czech National Team   53
FWRT   13

* FIA vahvistaa viralliset tulokset

Avainsanat:

Yrityksestä

Volkswagen – Ajamista rakastaville. Volkswagen-henkilöautot on läsnä yli 150 markkinalla maailmanlaajuisesti ja se valmistaa autoja yli 50 paikkakunnalla ja 14 maassa. Vuonna 2017 Volkswagen-henkilöautoja toimitettiin asiakkaille 6,23 miljoonaa sisältäen myyntimenestysmalleja kuten Golf, Tiguan, Jetta tai Passat. Tällä hetkellä Volkswagen-henkilöautot työllistää maailmanlaajuisesti 198 000 työntekijää. Volkswagen-henkilöautot brändillä on myös 7 700 jälleenmyyjää, jotka työllistävät yhteensä 74 000 työntekijää. Volkswagen kehittää jatkuvasti ja säännönmukaisesti autonvalmistuksen tuotantomenetelmiä. Sähköautoilu, älykäs liikkuminen ja digitalisaatio ovat yrityksen strategisia pääkehityskohteita Suomeen Volkswageneita on tuotu jo yli 60 vuotta. Vuonna 2018 Volkswagen-henkilöautoja rekisteröitiin 13 273 kappaletta markkinaosuuden ollessa 11,2 % (ilman matkailuautoja). Volkswagenin suosituin malli vuonna 2018 oli edellisvuoden tapaan Golf 4 623 rekisteröidyllä autolla ja 3,8 % markkinaosuudella. Vuoden menestyjiin kuului myös uusi Volkswagen Polo, sillä sen rekisteröinnit kasvoivat yli 47 %. Vuonna 2018 lanseerattu Volkswagen T-Roc kuului myös vuoden onnistujiin 1 057 rekisteröidyllä kappaleella. Suomessa Volkswagen-asiakkaita palvelee 41 jälleenmyyjää ja 53 valtuutettua merkkihuoltoa 41 paikkakunnalla. Volkswagen-uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin tekijänoikeudet kuuluvat K Auto Oy:lle tai sen päämiehille. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua. Volkswagen Suomi on osa K Auto Oy:tä ja K-ryhmää.