Kaksi autoa yhdessä – Volvo Duett täyttää 60 vuotta

Report this content

Volvon ensimmäinen sarjatuotantoon päässyt farmarimalli, Volvo Duett, täyttää 60 vuotta. Malli aloitti yhtiön pitkän ja kunniakkaan farmariautojen perinteen.

Vuonna 1944 esiteltiin ensimmäisen kerran pyöristetty kompakti PV444-malli, joka muutti Volvon pienimuotoisesta ruotsalaisesta autonvalmistajasta kunnioitettavaksi tekijäksi kansainvälisillä markkinoilla. Mallin tuotanto alkoi vuonna 1947, mutta samaan aikaan kävi selväksi, että henkilöautojen lisäksi kysyntää oli myös pienille hyötyajoneuvoille. Volvolla ei ollut tuolloin tarjolla sopivaa vaihtoehtoa, koska PV444:n rakenteelle ei voinut kehittää mitään laajempaa ratkaisua. Volvon täytyikin suunnitella PV-mallista hyötyversio, jossa käytettiin kevyttä mutta vahvaa erillistä alustarunkoa.

Tämän alustan tuotanto käynnistyi vuoden 1949 kesällä. Se oli kooltaan, hinnaltaan ja ulkoasultaan PV444:n luokkaa, ja sen etulokasuojat ja konepelti olivat suoraan peräisin 444-mallista. 445 kuitenkin erottautui 444:stä säleiköllään, jossa oli viisi vaakakromipalkkia neljän sijaan. Hyötykuorma oli hieman yli 500 kg koriversiosta riippuen. Pick-up-versio oli kevyempi ja pystyi kuljettamaan enemmän painoa kuin raskaampi pakettiauto.

445-autoa päivittäin käyttävät kuljettajat huomasivat kuitenkin pian, että auto pystyi kantamaan paljon enemmän kuormaa kuin mitä virallisesti väitettiin.

Urbaani ajoneuvo

Pienikokoinen 1,4 litran OHV-moottori ja sen 40 hevosvoimaa kuljettivat autoa riittävän vauhdikkaasti kaupunkiliikenteessä. Kiihtyvyys oli erittäin hyvä, mutta auto kävi meluisaksi ja janoiseksi suuremmissa nopeuksissa pitkillä matkoilla. Mekaniikka ja muut varusteet olivat PV444:stä tuttuja lukuun ottamatta taka-akselia, jossa käytettiin kahta erittäin jäykkää puolielliptistä lehtijousta 444:n jousituksen mukavampien kierrejousien sijaan.

445 toimitettiin ajettavalla alustalla ilman kuljettajan istuimen takana olevaa koria. Ruotsissa toimi tuohon aikaan yli 30 erilaista korivalmistusyhtiötä, jotka tarjosivat Volvon alustalle eri korivaihtoehtoja. Useimmat koreista olivat pakettiautoja ja pick-up-malleja, mutta mukana oli myös farmariversioita.

Useimmat näistä autoista olivat erittäin yksinkertaisia. Pakettiautoissa, ruumisautoissa ja ambulansseissa käytettiin puisia rakenteita teräslevypaneeleilla. 445-autoihin asennettiin vain vähän täysteräskoreja ja -ohjaamoja. Syynä tähän olivat aika- ja kustannusrajoitukset. Ajoneuvojen sisätilat olivat etupäässä käytännölliset mukavuuden kustannuksella. Oli kuljettajan tehtävä luoda itselleen miellyttävä työympäristö. Ja työhön 445-ajoneuvoja pääasiassa käytettiinkin.

Oma pakettiauto

Toimitettuaan markkinoille muutaman vuoden ajan 445-alustoja Volvo huomasi, että näitä kestäviä pieniä työjuhtia ei vaihdettu uusiin tai poistettu käytöstä Volvon odottamaa tahtia. Autot olivat yksinkertaisesti liian hyviä. Vuoden 1952 alussa Volvolla oli tehtaansa pihalla 1 500 kappaletta 445-alustoja. Nämä autot olisi pitänyt myydä jo kauan sitten. Tämä ärsytti Volvon pääjohtajaa Assar Gabrielssonia. Tämän lisäksi yhä useammat autonvalmistajat alkoivat tarjota omia pakettiautojaan ja farmarimallejaan, ja korivalmistajilla oli edessään kovat ajat. 445-autot oli kuitenkin jollain keinoin myytävä, ja miksi niiden kanssa pitäisi käyttää ulkopuolista koritoimittajaa?

- Rakennetaan oma Volvo-pakettiauto, Gabrielsson komensi, ja niin sai alkunsa Volvon ensimmäinen pakettiauto/farmarimalli, Volvo Duett.

Nuori insinööri Erik Skoog ja hänen pieni tiiminsä aloittivat työt saman tien. He suunnittelivat 445-alustalle monikäyttöisen korin, joka soveltui niin tavaroiden kuin ihmistenkin kuljetukseen. Skoog tilasi tarvittavat työkalut ja alle 15 kuukautta myöhemmin, 4. päivä heinäkuuta 1953, toimitti ensimmäisen 445 Duett -mallin innokkaalle "asiakkaalle", Volvon pääjohtajalle Assar Gabrielssonille.

Suurin osa Duettin kehitystyöstä tehtiin Volvon puristamolla Olofströmissä. Myös korit valmistettiin siellä. Lopullinen kokoonpano tapahtui Volvon Lundbyn tehtaalla Göteborgissa.

Duettin avulla Volvo pystyi tarjoamaan sekä hyötyajoneuvoja että hieman ylellisimpiä versioita perhekäyttöön. Samalla Duettin oli määrä toimia kahtena autona, joista toinen oli työkäytössä arkipäivisin ja toinen vapaa-ajan käytössä viikonloppuisin. Tästä tuli myös nimi Duett, joka tarkoittaa kahta autoa yhdessä.

Edeltäjänsä tavoin Duett voitiin toimittaa myös pelkkänä alustana vaihtoehtoisia koreja varten, mutta tällaiset versiot kävivät harvinaisemmiksi. Duettin käytännölliset ja tilavat vakioversiot takasivuikkunoilla tai ilman pystyivät vastaamaan pieniin ja keskikokoisiin kuljetustarpeisiin. Auto oli täydellinen valinta pienille yrityksille. Eri versioluokituksia olivat mm. farmariauto, pakettiauto, henkilöauto ja 210 Duett.

Duettista tuli aikansa legenda, ja se on nykyään yksi suosituimmista ja halutuimmista Volvoista keräilijöiden ja autoharrastajien keskuudessa. Se oli todellinen työjuhta, joka selvisi lähes mistä tahansa haasteesta ja näytti kestävän ikuisesti. Ja sillä oli myös oma charminsa. Duett-autoja on yhä tänäkin päivänä käytössä yksityisillä omistajilla ja pienillä yrityksillä.

Lajinsa viimeinen

Ensimmäiset Duettit saivat tyyppimerkinnän 445 (edeltäjiensä tapaan), ja lisäkirjainyhdistelmä ilmoitti korityypin ja varustetason. Autoa uudistettiin vuonna 1960 perusteellisesti, ja se sai yksiosaisen tuulilasin ja nelivaihteisen vaihteiston. Samalla nimi muutettiin 210:ksi. Kaksi vuotta myöhemmin auto sai B18-moottorin. Duett oli viimeinen Volvo, joka rakennettiin erilliselle rungolle, ja jatkuvista teknisistä uudistuksista huolimatta, se säilytti 1940-lukulaisen ulkoasunsa koko elinikänsä ajan.

Auton viimeisenä tuotantovuonna (1969) Ruotsi otti käyttöön uudet törmäystestivaatimukset, ja 1940-luvun loppupuolelle periytyvää suunnittelua käyttävä Duett ei Volvon tutkimusten mukaan olisi enää läpäissyt näitä uusia testejä. Tämä sai Volvon päättämään tuotannon, ja kaikki paitsi yksi vuoden 1969 Duett-autoista vietiin ulkomaille. Viimeinen valmistettu Duett kantaa alustanumeroa 97299 ja on nähtävillä Volvon museossa. Se on viimeistelty tumman sinisellä värillä ja vinyylisisustuksella. Duett-autoja valmistettiin kaiken kaikkiaan hieman yli 97 000 kappaletta, erillisten alustaversioiden kanssa kokonaislukumääräksi tuli 101 492.

Kun Duett-mallin valmistus lopetettiin vuonna 1969, Volvon mallisto tarjosi jo kaksi muuta käytännöllistä ja eleganttia farmariautoa, jotka usein toimivat myös työjuhtina. Autot olivat 220 Amazon ja 145. Myös näistä malleista on tullut klassikkoja ja osa Volvon 60-vuotista kunniakasta farmariautoperinnettä.

1.7.2013

Lisätietoja: Volvo Auto Tiedotusjohtaja Thomas Hallbäck, thomas.hallback@volvocars.com, puh. 09-5044 5325 Korkearesoluutioisia kuvia, videoita: www.media.volvocars.com www.volvocars.fi www.volvooceanrace.com www.volvoingolf.com

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit