Kuninkaalliset häävieraat matkustavat Volvolla

Report this content

Kruununprinsessa Victorian ja Herra Daniel Westlingin häitä vietetään 17-19 kesäkuuta ja Tukholmassa pidettäviin juhlallisuuksiin osallistuu kuninkaallisia koko maailmasta. Hääviikon aikana Ruotsin hovi vuokraa 85 autoa Volvolta häävieraiden kuljettamiseen.  

Näin suuri ja tärkeä tapahtuma kuin kunikaalliset häät on lisäksi suuri logistinen haaste. Vieraita saapuu joka puolilta maailmaa ja heitä kuljetetaan hotelleihin ja hotelleista pois, mutta myös eri aktiviteettien välillä kolmen päivän aikana.

Häävalmisteluiden varhaisessa vaiheessa aloitettiin yhteistyö, jossa Volvo Cars vuokraa erikoisdesignilla varustettuja Volvoja Ruotsin hoville juhlallisuuksien ajaksi. Mallit, joita tullaan käyttämään ovat Volvo S80 ja Volvo V70. Hovin vaatimuksesta kaikki autot ovat polttoaine-taloudellisia DRIVe-versioita, joiden hiilidioksidipäästöt alittavat 120 grammaa per kilometri.

Autot on maalattu valkoisiksi Ice White-sävyyn ja ne on varustettu sivumerkein, jossa on virallinen hääsarjan sinetti. Sinetti tulee lisäksi löytymään niskatuista ja kuljettajan niskatuen sinetti on numeroitu. Autot on varustettu eksklusiivisella pehmeällä nahkaverhoilulla. Hääsarjasinetin kuvio toistuu lisäksi muissa ykstyiskohdissa kuten kynnyslistoissa.

Hääpari on hyväksynyt designin ja autot tullaan myymään Ruotsin markkinoilla häiden jälkeen.

Kruununprinsessa Victorian ja Herra Daniel Westlingin vihkiminen tapahtuu 19 kesäkuuta ja Ruotsin Televisio lähettää tapahtuman suorana. Noin 500 miljoonan tv-katsojan arvioidaan seuraavan häitä  ja 2000-3000 toimittajan odotetaan raportoivan juhlapäivältä.

- Tuntuu fantastiselta, että Volvo saa osallistua Ruotsille ja ruotsin kunigashuoneelle näin suureen ja kansainvälisesti tärkeään tapahtumaan, sanoo Volvo Carsin tiedotusjohtaja Olle Axelsson.  

15.6.2010

 

Lisätietoja:

Tiedotusjohtaja Thomas Hallbäck, thallbac@volvocars.com, puh. 09-5044 5325

Korkearesoluutiokuvia:

www.media.volvocars.com

www.volvocars.fi

www.volvocars.com

 

Tämän lehdistötiedotteen kuvaukset ja tiedot koskevat Volvo Carsin kansainvälistä mallistoa. Kuvatut ominaisuudet voivat olla lisävarusteita. Ajoneuvojen tekniset tiedot voivat vaihdella maakohtaisesti ja muuttua ilman erillistä ilmoitusta.

 

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia