Renault esittelee syyskuussa uudistuneen Twingon

Report this content

Renault esittelee syyskuussa uudistuneen Twingon Renault esittelee vuoden 2004 syyskuussa uudistuneen Twingon, joka pitää sisällään kiinnostavia värivaihtoehtoja ja verhoiluratkaisuja. Myös hinnoittelultaan Twingo on todella houkutteleva, 9 990 euroa. Uusien värien ilotulitusta Twingo kerää ainutlaatuisen muotoilunsa ja persoonallisuutensa ansiosta runsaasti katseita, vaikka alkuperäisen mallin julkistuksesta on kulunut jo yli yksitoista vuotta. Renaultin kompakti kaupunkiauto pysyy oman luokkansa huipulla myös tulevaisuudessa. Twingon viehättävää kaupunkiautomaista muotoilua on hiottu entisestään. Tavaratila on helppo avata ja sulkea isommasta Clio-mallista tutusta, takaluukun keskelle sijoitetusta logosta. Takavalojen muotoilussa on sovellettu urheilullista sadepisaramaista tyyliä ja oviin on asennettu uudet suojalistat. Uuden Twingon värivalikoima on uudistettu perusteellisesti. Valittavana on peräti kahdeksan eri sävyä, joista viisi on täysin uusia. Perusvärejä edustavat Glacier Valkoinen, Live Pastel, Myosotis Sininen ja Opaque Musta. Metalli- ja helmiäissävyihin puolestaan kuuluvat Boreal Harmaa, Cerise Punainen, Saule Vihreä ja Nautilus Sininen. Twingon sisätilojen yleisilmettä on piristetty uusien verhoiluratkaisujen avulla. Istuimiin ja ovien sisäpintoihin on tullut uusi, värikäs verkkomainen ABC-verhoilu. Turvallisuus ennen kaikkea Uusi Twingo jatkaa Renaultille tutulla turvallisuuteen keskittyvällä linjalla. Twingoon on asennettu runsaasti turvavarusteita, jotka ovat oman luokkansa ehdotonta huippua. Vuonna 2000 ensimmäisen kerran Twingo- malliston kärkiautoissa käytetty hätäjarrutustehostin on ABS-jarrujen kera vakiona nyt Twingossa. Hyvin varusteltu Twingo tarjoaa kuljettajalle ja matkustajille monipuolista turvaa. Ajoneuvon rakenne kokee törmäyksissä suunnitelmallisia ja turvallisia muodonmuutoksia ja kuljettajan ja matkustajan turvatyynyt, etuturvavöiden esikiristimet ja voimanrajoittimet sekä takaistuimen kolmipistevyöt pitävät autossa olijat onnettomuustilanteissa tukevasti paikoillaan. Twingosta löytyy lisäksi kuljettajan turvavyömuistutin, matkustajan turvatyynyn poiskytkentäjärjestelmä ja liikkeellä ollessa ovet ja takaluukun automaattisesti lukitseva järjestelmä. Autoon on saatavissa etusivuturvatyynyt. Valtava menestys Twingoa on tuotettu maailmanlaajuisesti vuodesta 1993 lähtien yli 2,4 miljoonaa kappaletta. Malli pysytteli vuonna 2003 vakaasti kompaktien kaupunkiautojen Euroopan markkinoiden kärkipaikalla jättäen taakseen mm. Smart Fortwon, Ford Kan ja Fiat Seicenton. Twingoa myytiin viime vuonna yhteensä 113 181 kappaletta, joista Ranskan markkinoiden osuus oli 53 146 ajoneuvoa. Vuoden 2004 alkupuolella kilpailu alkoi Citroën C2:n ja Fiat Pandan myötä kiristyä. Renault Twingoa oli ostettu Länsi-Euroopassa vuoden 2004 toukokuun loppuun mennessä 38 874 kappaletta, ja malli piti hallussaan 9,2 prosentin segmenttiosuutta. Twingo majailee tällä hetkellä oman luokkansa neljännellä sijalla Fiat Pandan, Citroën C2:n ja Smart Fortwon takana. Ranskassa malli pysyy yhä kilpailijoidensa edellä (21 010 myytyä ajoneuvoa). 3000 Twingoa Suomessa Twingo on ollut Suomen markkinoilla kymmenen vuotta vuodesta 1994 lähtien. Autoja on myyty kaikkiaan lähes 3000 kappaletta ja Twingo onkin vakiinnuttanut asemansa pikkuautoluokan yksilöllisenä vaihtoehtona. Uudistunut Twingo tulee markkinoille Suomessa syyskuussa 2004. Tuotemuutosten lisäksi uutta on nyt myös hinta - 9 990 euroa. Se tekee Twingosta entistä kiinnostavamman vaihtoehdon. 1.9.2004 Internet:www.media.renault.com www.renault.fi www.renault.com www.renault.f1.com ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/09/01/20040901BIT00180/wkr0001.pdf

Tilaa

Liitteet & linkit