Täyssähköisen Volvo EX30 -mallin hiilijalanjäljen odotetaan olevan Volvon historian pienin

Report this content

Uusi Volvo EX30 edustaa kaikkea mistä Volvo on tunnettu: täyssähköinen katumaasturimalli on suunniteltu moderniksi turvalliseksi ajoneuvoksi, jolla on lisäksi pienempi CO2-jalanjälki kuin millään aiemmalla Volvo -autolla.

Puuttumalla päästöihin Volvo EX30:n tuotannon ja elinkaaren aikana olemme onnistuneet pienentämään auton kokonaishiilijalanjälkeä 200 000 kilometrin ajossa alle 30 tonniin*. Tämä on 25 prosentin vähennys verrattuna täyssähköisiin C40- ja XC40-malleihin – ja hyvä askel eteenpäin tavoitteessamme vähentää autokohtaisia CO2-kokonaispäästöjä 40 prosentilla vuosien 2018 ja 2025 välisenä aikana.

Täyssähköautona Volvo EX30 ei tuota lainkaan pakokaasupäästöjä, mikä edesauttaa pienempää CO2-jalanjälkeä ja vaikuttaa merkittävästi myös ilmanlaatuun. Etelä-Kalifornian yliopiston tekemän uuden tutkimuksen mukaan* pienikin sähköautojen määrän kasvu alueella vaikuttaa myönteisesti astmasta johtuvien sairaalakäyntien määrään.

Mutta sähköistäminen ei yksin riitä auton kokonaishiilijalanjäljen pienentämiseen. Autoa ei vain ajeta, se myös suunnitellaan, kehitetään, rakennetaan ja kuljetetaan – ja kaikki nämä vaiheet tarjoavat mahdollisuuksia vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.

“Uusi pienikokoinen Volvo EX30 on suuri askel oikeaan suuntaan kestävän kehityksen tavoitteissamme”, sanoo Volvon kestävän kehityksen johtaja Anders Kärrberg. “Pyrimme vuoteen 2025 mennessä vähentämään autokohtaisia CO2-kokonaispäästöjä 40 prosentilla vuoden 2018 tasosta. Tämä tapahtuu 50 prosentin vähennyksellä pakokaasupäästöistä ja 25 prosentin vähennyksellä toiminnoista, raaka-aineiden hankinnasta ja toimitusketjusta syntyvistä päästöistä. Kaikki tämä on osa tavoitettamme olla ilmastoneutraali yhtiö vuoteen 2040 mennessä.”

Kierrätettyjä materiaaleja kaikkialla

Kuinka sitten onnistuimme pienentämään Volvo EX30:n CO2-jalanjäljen 75 prosenttiin nykyisistä sähkömalleistamme? Ensinnäkin pienemmän auton suunnitteleminen tarkoittaa, että tuotantoon tarvitaan vähemmän materiaalia. Koska alumiini ja teräs ovat kaksi suurinta tuotantoon liittyvää CO2-päästöjen lähdettä, tällä osa-alueella me autonvalmistajana ja sinä asiakkaana voimme saavuttaa paljon.

Sen lisäksi, että käytämme vähemmän terästä ja alumiinia uuden kompaktin katumaasturimallin valmistukseen, yhä suurempi määrä materiaalista on kierrätettyä. Noin neljännes kaikesta auton valmistuksessa käytettävästä alumiinista on kierrätettyä. Teräksen kohdalla vastaava luku on noin 17 prosenttia. Tämä vähentää materiaalien ympäristövaikutuksia entisestään.

Sama lähestymistapa jatkuu auton sisätiloissa, sillä ympäristöystävällisin komponentti on se, joka ei ole olemassa. Käyttämällä optimointia ohjenuorana suunnittelijamme ovat onnistuneet yhdistämään useita toimintoja Volvo EX30:n sisätiloissa yhteen komponenttiin. Tämä vähentää tarvittavien osien määrää toimivuudesta tinkimättä.

Volvo EX30:ssä käytettävät materiaalit ovat yksi tekijä, joka edesauttaa kestävämpää tapaa valmistaa uusia autoja. Noin 17 prosenttia kaikesta autossa olevasta muovista – sisäosista ulkopuskureihin – on kierrätetty, mikä on tähän mennessä suurin osuus kaikista Volvo -autoista.

Uusi askel kohti ilmastoneutraaliutta

Toinen tärkeä päästöjen vähennyksen osa-alue käsittää valmistusvaiheen ja toimitusketjun, joissa voidaan käyttää puhdasta energiaa. Volvo EX30 valmistetaan tehtaassa, joka saa voimansa suurilta osin ilmastoneutraalista energiasta ja 100-prosenttisesti ilmastoneutraalista sähköstä.

Toimitusketjun suhteen olemme tehneet yhteistyötä Tier 1 -toimittajien kanssa, joista 95 prosenttia on sitoutunut täysin ilmastoneutraaliin energiaan tuotannossa vuoteen 2025 mennessä – ja suuri osa toimittajista on jo saavuttanut tämän tavoitteen. Tämä kuvastaa haluamme vähentää omien toimintojemme päästöjä ja rohkaista laajemman toimitusketjun kumppaneita tekemään samoin.

Volvo EX30:n tuotantoprosessia on suoraviivaistettu monin tavoin. Tämä tarkoittaa, että autolla on yksi korkeimmista materiaalin hyödyntämisasteista stanssatuissa korin osissa valmistuksen aikana.

Materiaalien jäljitettävyyden tarjoamiin haasteisiin erityisesti Volvo EX30:n akkujen tuotannossa on vastattu käyttämällä lohkoketjuteknologiaa, joka auttaa jäljittämään kriittisiä raaka-aineita, joita ovat litium, mangaani, koboltti, grafiitti ja nikkeli.

Älykkäämpiä ja kestävämpiä materiaaleja

Auton sisätiloissa on käytetty kierrätettyjä ja uusiutuvia materiaaleja istuimissa, kojelaudassa ja ovissa. Näitä materiaaleja ovat esimerkiksi denim, pellava ja villasekoite, joka sisältää noin 70 prosenttia kierrätettyä polyesteriä. Erityisesti denim on hyvä esimerkki siitä, kuinka materiaaleja voi käyttää älykkäämmin ja kestävämmin.

Denim-sisustuksessa on käytetty kuituja, jotka olisivat muutoin olleet denimin kierrätysprosessin jätetuotteita. Kun farkkuja kierrätetään, silvotut kuidut kierretään langaksi ja pitkät kuidut liitetään toisiinsa. Lyhyet kuidut sen sijaan putoavat usein pois jätteeksi. Me olemme pelastaneet nämä lyhyet kuidut ja käyttäneet niitä denim-sisustuksessa.

Supistamista ilman kompromisseja

Kaikki tämä on saanut aikaan auton, jonka valmistuksen CO2-vaikutus on arviolta 18 tonnia. Valmistuksen päästöarviointi kuvaa CO2-vaikutusta raaka-aineiden louhinnasta jälleenmyyjälle saapuvaan autoon ennen ajoa.

Elinkaarensa lopussa EX30 on suunniteltu 95-prosenttisesti uusiokäytettäväksi materiaaleja kierrättämällä ja ottamalla talteen energiaa kohteista, joita ei voi käyttää uudelleen.

Lyhyesti sanottuna Volvo EX30 antaa asiakkaalle enemmän pelivaraa pienentää omaa CO2-vaikutustaan turvallisuudesta ja ajomukavuudesta tinkimättä. Nämä ovat hyviä uutisia kuljettajille ja vähemmän haitallisia ympäristölle.

Uusi Volvo EX30 esitellään 7. päivä kesäkuuta. Myynti Suomessa alkaa seuraavana päivänä 8. kesäkuuta.

Huomautuksia

  • Alle 30 tonnin hiilijalanjäljen laskenta 200 000 kilometrin ajossa perustuu EU27-sähköntuotantoyhdistelmästä peräisin olevalla sähköllä lataamiseen.
  • Lausunto Volvon historian pienimmästä hiilijalanjäljestä pohjautuu maailmanlaajuisesti saatavilla oleviin tuotteisiin, joilla on ajettu 200 000 kilometriä.
  • Lisätietoja sähköautojen ja ilmanlaadun yhteyttä käsittelevästä kalifornialaisesta tutkimuksesta on osoitteessa: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0048969723003765
  • Toimintamatka ja energiatehokkuus realistisen WLTP-ajosyklin mukaan hallituissa olosuhteissa uudelle autolle. Tosielämän toimintamatka voi vaihdella. Lukemat perustuvat alustavaan tavoitteeseen.
  • Auton tekniset tiedot ja tarkka asiakastarjous voivat vaihdella maakohtaisesti. Katso lisätietoja osoitteesta volvocars.com/fi.
  • Hiilijalanjälki ja CO2-arvo kehdosta portille perustuvat arvioon. Vahvistettu elinkaariarviointi julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.

25.5.2023 

Volvo Car Finland 

PR & Communications Mia Pelttari
mia.pelttari@volvocars.com
puh. 0400 441117 
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita: www.media.volvocars.com
Kaikki videot löytyvät täältä
www.volvocars.fi
www.linkedin.com/company/volvo-car-finland/

Volvo Cars vuonna 2022

Volvo Car Group saavutti liikevoitoksi 2,0 miljardia euroa. Tuotot vuonna 2022 olivat 29,6 miljardia euroa, ja maailmanlaajuinen kokonaismyynti käsitti 615 121 autoa.

Tietoja Volvo Car Groupista

Volvo on perustettu vuonna 1927. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista automerkeistä, jonka autoja myydään asiakkaille yli 100 maassa. Volvo Cars on listattu Tukholman Nasdaq-pörssiin lyhenteellä “VOLCAR B”.

Volvo haluaa tarjota asiakkailleen liikkumisen vapautta henkilökohtaisella, kestävällä ja turvallisella tavalla. Volvon tavoitteena on olla pelkkien sähköautojen valmistaja vuoteen 2030 mennessä, ja se on sitoutunut jatkuvaan hiilijalanjäljen pienentämiseen tavoitteenaan olla ilmastoneutraali yhtiö vuoteen 2040 mennessä.

Volvolla oli vuoden 2022 joulukuussa noin 43 200 kokopäiväistä työntekijää. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa (Ruotsi), Gentissä (Belgia), Etelä-Carolinassa (USA) sekä Chengdussa, Daqingissa ja Taizhoussa (Kiina). Volvolla on lisäksi tutkimus- ja kehitystyö- sekä muotoilukeskuksia Göteborgissa, Camarillossa (USA) ja Shanghaissa (Kiina).

Volvo Car Finland Oy Ab on perustettu vuonna 1928, ja se on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa. Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Avainsanat: