Volvo Cars avaa uuden 700 työpaikkaa luovan teknologiakeskuksen Tukholmaan

Report this content

Volvo Cars laajentaa toimintojaan Tukholmassa investoimalla pääkaupungin keskustassa sijaitsevaan teknologiakeskukseen. Keskus luo yli 700 työpaikkaa ohjelmistosuunnittelun, datatieteen ja -analyysin sekä tuotehallinnan ja digitaalisen käyttökokemuksen aloilla.

Teknologiakeskus on laajennus Volvon nykyisestä Tukholman-toimipisteestä, ja se perustuu autovalmistajan osaamiselle verkkoasioinnin ja ohjelmistotuotekehityksen osa-alueilla, jotka ovat keskeisiä tekijöitä Volvon jatkuvassa muutostyössä. Laajennus tukee Volvon vahvaa kasvua sekä vuosikymmenen puolivälin tavoitteita laajentaa digitaalista toimintaa ja kehittää vähintään puolet ohjelmistoista yrityksen sisällä.

Volvo houkuttelee satoja uusia tiiminjäseniä eri puolilta maailmaa teknologiakeskukseensa. Tukholmassa on syntynyt useita maailmanlaajuisesti menestyneitä teknologiayrityksiä, ja sillä on vetovoimaa kansainvälisten teknologiapiirien keskuudessa.

“Ihmiset, joilla on oikea pätevyys ja arvot, ovat ratkaisevassa roolissa tavoitteidemme saavuttamisessa. Siksi perustamme uuden teknologiakeskuksen Tukholmaan. Kaupunki on erittäin suosittu teknologiaosaajien keskuudessa, ja haluamme luoda innovatiivisen, luovan ja yhteisöllisen työpaikan, joka houkuttelee ammattilaisia eri puolilta maailmaa. Prosessi on jo käynnistynyt, ja etsimme parhaillaan uusia tiiminjäseniä, jotka vievät yhtiötämme eteenpäin”, Volvon yritystoimintojen johtaja Hanna Fager sanoo.

“Sen lisäksi, että teemme autoistamme turvallisempia teknologian avulla ja ympäristöystävällisempiä sähköistämisellä, haluamme muuttaa auton omistajuuskokemuksen henkilökohtaisemmaksi. Siksi investoimme tuotteisiin ja teknologiaan ja laajennamme toimintojamme Tukholmassa. Keskitymme uusien tiimiläisten kanssa tuotehallintaan, ohjelmistosuunnitteluun ja käyttäjäkokemukseen”, Volvon tuotepäällikkö Henrik Green toteaa.

Volvo siirtää ohjelmistokehityksen yrityksen sisälle saavuttaakseen digitaaliset tavoitteensa. Autoja arvioidaan enenevissä määrin ohjelmistojen perusteella perinteisten ominaisuuksien sijaan. Valmistaakseen parhaita ohjelmistoja ja autoja ja hyötyäkseen aidosti sisäisestä ohjelmistojen kehitystyöstä Volvo keskittää tietojenkäsittelyn täyssähköautoissaan tehokkaaseen ydinjärjestelmään. Tämä auttaa Volvoa esittelemään jatkossa uusia ohjelmistoja ja ominaisuuksia asiakkaille automaattisten langattomien päivitysten kautta, jolloin autoista tulee ajan myötä entistä parempia.

Teknologiakeskuksen työtila uudistetaan myöhemmin tänä vuonna, ja keskus toimii myös tukikohtana Volvon liiketoiminnoille laajemmalla Tukholman alueella.

15.3.2022 

Volvo Car Finland 
 
PR & Communications Mia Pelttari
mia.pelttari@volvocars.com
puh. 0400 441117 
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita: www.media.volvocars.com
Kaikki videot löytyvät täältä
www.volvocars.fi
www.linkedin.com/company/volvo-car-finland/

Volvo Cars vuonna 2021

Volvo Car Group saavutti liikevoitoksi 2,0 miljardia euroa. Tuotot vuonna 2021 olivat 27,0 miljardia euroa, ja maailmanlaajuinen kokonaismyynti käsitti 698 700 autoa.

Tietoja Volvo Car Groupista

Volvo on perustettu vuonna 1927. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista automerkeistä, jonka autoja myydään asiakkaille yli 100 maassa. Volvo Cars on listattu Tukholman Nasdaq-pörssiin lyhenteellä “VOLCAR B”.

Volvo haluaa tarjota asiakkailleen liikkumisen vapautta henkilökohtaisella, kestävällä ja turvallisella tavalla. Volvon tavoitteena on olla pelkkien sähköautojen valmistaja vuoteen 2030 mennessä, ja se on sitoutunut jatkuvaan hiilijalanjäljen pienentämiseen tavoitteenaan olla ilmastoneutraali yhtiö vuoteen 2040 mennessä.

Volvolla oli vuoden 2021 joulukuussa noin 41 000 kokopäiväistä työntekijää. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa (Ruotsi), Gentissä (Belgia), Etelä-Carolinassa (USA) sekä Chengdussa, Daqingissa ja Taizhoussa (Kiina). Volvolla on lisäksi tutkimus- ja kehitystyö- sekä muotoilukeskuksia Göteborgissa, Camarillossa (USA) ja Shanghaissa (Kiina).

Volvo Car Finland Oy Ab on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa. Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Avainsanat: