Volvo Cars esittelee autoja ja palveluita uudella tavalla

Report this content

Premium-autonvalmistaja Volvo keskittyy jatkossa perinteisten autonäyttelyiden sijaan yhä enemmän omiin erikoistapahtumiinsa, joissa se esittelee uusia autoja, teknologioita ja palveluja medialle ja kuluttajille.

Siirtyminen kohti kohdistettua viestintää tukee yhtiön tavoitteita uudistaa asiakaskokemus. Tarkoituksena on muodostaa yli viisi miljoonaa suoraa asiakassuhdetta ensi vuosikymmenen puoliväliin mennessä.

Volvon viimeisimmät uusien autojen lanseeraukset olivat kompakti katumaasturi XC40 vuoden 2017 Milanon muotiviikoilla ja uusi keskikokoinen V60 Sportswagon erään tukholmalaiskodin pihatiellä.

Myöhemmin tässä kuussa Volvo julkistaa uuden urheilullisen S60 sedanin yhtiön ensimmäisen yhdysvaltalaisen tuotantolaitoksen avajaistilaisuudessa Charlestonissa, Etelä-Carolinassa.

Koska Volvon strategiana on tavoitella uutta asiakaskuntaa ja kehittää omia tapahtumia, yhtiö on päättänyt, ettei se osallistu vuoden 2019 Geneven autonäyttelyyn.

– Volvo haluaa tavoittaa uusia potentiaalisia asiakkaita ja kehittää uusia tapoja tuoda tuotteita markkinoille. Meidän ei ole enää perusteltua osallistua automaattisesti alan perinteisiin tapahtumiin, vaan meidän täytyy luoda oma viestintätapamme, joka korostaa omaa sanomaamme ja esittelemäämme teknologiaa.

– Emme sano, ettemme osallistu enää koskaan autonäyttelyihin. Odotamme Geneven autonäyttelyn kaltaisten tapahtumien kehittyvän edelleen, ja voimme palata niihin tulevaisuudessa, kertoo Volvon strategia-, brändi- ja vähittäismyyntijohtaja Björn Annwall.

Uusi urheilullinen S60 sedan täydentää Volvo -malliston menestyksekästä uudistusohjelmaa, joka alkoi XC90 -mallin esittelyllä vuonna 2014. Volvo on sittemmin tehnyt myyntiennätyksen neljänä peräkkäisenä vuotena.

Volvo aloittaa nyt uuden vaiheen historiansa vahvimman kansainvälisen malliston turvin ja jatkaa innovaatioiden ja palvelujen kehitystyötä.

8.6.2018

Lisätietoja: Volvo Car Finland
Tiedotusjohtaja Thomas Hallbäck, thomas.hallback@volvocars.com, puh. 09-5044 5325
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita:
www.media.volvocars.com
www.volvocars.fi
www.volvooceanrace.com

Volvo Car Group vuonna 2017

Tilivuonna 2017 Volvo Car Group saavutti liikevoitoksi 1 421,6 miljoonaa euroa (1 113,5 miljoonaa euroa vuonna 2016). Tuotot jakson aikana olivat yhteensä 21,3 miljardia euroa (18,3 miljardia euroa). Vuoden 2017 myynti käsitti ennätykselliset 571 577 autoa, mikä merkitsi 7,0 prosentin kasvua vuoteen 2016 verrattuna. Ennätysmyynti ja liikevoitto antavat Volvo Car Groupille eväät jatkaa toiminnan kehittämiseen tehtäviä investointeja. 

Tietoja Volvo Car Groupista

Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista autonvalmistajista. Yhtiön myynti oli vuonna 2017 yhteensä 571 577 autoa noin 100 maassa. Volvo on ollut kiinalaisen Zhejiang Geely Holdingin (Geely Holding) omistuksessa vuodesta 2010 lähtien. Se oli osa ruotsalaista Volvo Groupia ennen kuin amerikkalainen Ford Motor Company osti sen vuonna 1999. Geely Holding osti Volvon vuonna 2010.

Volvolla oli vuonna 2017 keskimäärin noin 38 000 kokopäiväistä työntekijää. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Volvon Kiinan pääkonttori sijaitsee Shanghaissa. Yhtiön päätuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa (Ruotsi), Gentissä (Belgia) sekä Chengdussa ja Daqingissa (Kiina), ja moottorit valmistetaan Skövdessä (Ruotsi) ja Zhangjiakoussa (Kiina) ja korikomponentit Olofströmissä (Ruotsi).

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

. Meidän ei ole enää perusteltua osallistua automaattisesti alan perinteisiin tapahtumiin, vaan meidän täytyy luoda oma viestintätapamme, joka korostaa omaa sanomaamme ja esittelemäämme teknologiaa.
Volvon strategia-, brändi- ja vähittäismyyntijohtaja Björn Annwall