Volvo Cars keskittyy uuden sukupolven täyssähköautoissa toimintamatkaan ja pikalataukseen

Report this content

Volvo Carsin muutos pelkkien täyssähköautojen valmistajaksi etenee hyvää vauhtia. Autonvalmistaja tuo akkukennoteknologian kehitystyön ja tuotannon lähemmäksi päämajaa ja aikoo räätälöidä tulevat akut asiakkaiden tarpeiden mukaan tarjoten pidempiä toimintamatkoja ja nopeampia latausaikoja.

Tämä saavutetaan parantamalla litiumioniakkuteknologiaa tulevissa toisen sukupolven sähköautoissa alkaen yhtiön ensimmäisestä uudelle sähköiselle teknologia-alustalle rakennetusta SUV-mallista.

Volvo suunnittelee parantavansa toimintamatkaa entisestään ja integroivansa akuston auton alustaan käyttämällä kennorakennetta auton jäykkyyden lisäämiseen ja tehokkuuden parantamiseen.

Lähitulevaisuudessa Volvo aikoo työskennellä yhdessä johtavan ruotsalaisen akkuyhtiön Northvoltin kanssa lisätäkseen akkukennojen energiatiheyttä jopa 50 prosentilla markkinoiden nykyisiin ratkaisuihin verrattuna. Myöhemmin tällä vuosikymmenellä Volvo haluaa rikkoa 1 000 Wh/l:n energiatiheyden raja-arvon ja saavuttaa autojen todelliseksi toimintamatkaksi 1 000 kilometriä.

Nykyisten latausaikojen odotetaan lähes puolittuvan vuosikymmenen puoliväliin mennessä paremman akkuteknologian sekä ohjelmistojen ja pikalatausteknologian kehittymisen myötä.

“Haluamme koko ajan tarjota Volvon sähköautojen kuljettajille lisää etuja. Yksinkertaistamalla akkukennojen rakennetta ja integrointia voimme vähentää painoa ja maksimoida tilan, mikä tuo huomattavia parannuksia akkukapasiteettiin, toimintamatkaan ja latausaikoihin”, kertoo Volvon pääteknologiajohtaja Henrik Green.

Volvon muuttuessa täyssähköautonvalmistajaksi kestävän kehityksen merkitys kasvaa samassa suhteessa. Vaikka yhtiö lisää autojen akkuenergiaa tulevina vuosina, se tekee jatkuvasti työtä myös niiden hiilivaikutusten vähentämiseksi. 

Akkukennot Volvon suunnitellusta yhteistyöstä Northvoltin kanssa on tarkoitus tuottaa 100-prosenttisesti uusiutuvalla energialla. Muiden akkutoimittajien odotetaan ottavan tästä mallia vuoteen 2025 mennessä.

Volvolla on selkeä strategia vähentää akkujen hiilivaikutusta hyödyntämällä paremmin niissä olevia arvomateriaaleja. Volvo aikoo, aina kun mahdollista, valmistaa tai käyttää akkuja uudelleen, ja se tutkii myös potentiaalisia uusiokäyttöratkaisuja, kuten energian varastointia.

Käyttöikänsä loppuun tulleet akut kierrätetään mahdollisuuksien mukaan valtuutetuissa kierrätyspisteissä, jotka voivat tarjota kriittisten materiaalien suljetussa kierrossa tapahtuvaa kierrätystä. Volvo Car Groupin suunniteltu yhteistyö Northvoltin kanssa antaa myös mahdollisuuden hyödyntää akkuyhtiön edistyneitä kierrätystoimintoja.

Volvo keskittyy akkujen vastuulliseen hankintaan lohkoketjuteknologian laaja-alaisemman käytön kautta. Työskentelemällä läheisesti yhteistyökumppanien ja toimittajien kanssa Volvo tukee vastuullista louhintaa.

Volvo tarjoaa tulevassa uudessa SUV-mallissaan kaksisuuntaista latausta, minkä ansiosta asiakkaat voivat siirtää auton akun liikasähkön sähköverkkoon. Tämä tarkoittaa, että Volvo -kuljettajat voivat siirtää energiaa sähköverkkoon, kun sähköntuotantoon liittyvät hinnat ja CO2-päästöt ovat päivän huipputasolla, ja ladata autoa, kun päästöt ovat pienemmät.

“Haluamme tarjota asiakkaillemme ympäristöystävällisiä täyssähköautoja, jotka tekevät elämästä helpompaa ja nautinnollisempaa. Älykkään innovoinnin ja yhteistyön ansiosta voimme antaa asiakkaille juuri sitä mitä he haluavat – pidempiä toimintamatkoja, nopeampaa latausta ja alhaisempia hintoja – ja edesauttaa sähköisen liikkumisen leviämistä”, Volvon pääteknologiajohtaja Henrik Green kertoo.

Volvon sähköistämissuunnitelma keskittyy integrointiin, joka käsittää akkujen, sähkömoottorien ja ohjelmistojen suunnittelun, kehityksen ja tuotannon yrityksen sisällä yhteistyössä strategisten kumppanien kanssa. Tavoitteena on saavuttaa mahdollisimman paljon synergioita akkujen koko toimitusketjussa.

Volvo Car Group ilmoitti aikaisemmin tässä kuussa suunnitellusta yhteistyöstä Northvoltin kanssa kestävän kehityksen mukaisten akkujen kehittämiseksi ja valmistamiseksi. Kestävät akut räätälöidään uuden sukupolven sähköisiä Volvon ja Polestarin autoja varten, ja ne varmistavat tarvittavan volyymin kasvun takaamiseksi.

Yhteistyö Northvoltin kanssa on keskeisessä roolissa Volvon tavoitteessa tulla premium-sähköautojen segmentin johtajaksi ja myydä pelkkiä täyssähköautoja vuoteen 2030 mennessä. Se on myös tärkeä askel yhtiön sisäisten tuotanto- ja kehitystoimien laajentamisessa teknologiajohtajien kanssa.

 

30.6.2021 

Volvo Car Finland 
Tiedotuspäällikkö Mia Pelttari
mia.pelttari@volvocars.com, puh. 0400-441117 
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita: www.media.volvocars.com
Kaikki videot löytyvät täältä
www.volvocars.fi
www.linkedin.com/company/volvo-car-finland/

Volvo Car Group vuonna 2020
Tilivuonna 2020 Volvo Car Group saavutti liikevoitoksi 834,5 miljoonaa euroa (1 403,9 miljoonaa euroa vuonna 2019). Tuotot jakson aikana olivat yhteensä 25,8 miljardia euroa (26,9 miljardia euroa). Vuoden 2020 kansainvälinen myynti käsitti 661 713 (705 452) autoa, mikä merkitsi 6,2 prosentin laskua vuoteen 2019 verrattuna.

Tietoja Volvo Car Groupista
Volvo on perustettu vuonna 1927. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista automerkeistä. Yhtiön myynti oli vuonna 2020 yhteensä 661 713 autoa noin 100 maassa. Volvo on ollut Zhejiang Geely Holdingin omistuksessa vuodesta 2010 lähtien.

Volvolla oli vuoden 2020 joulukuussa keskimäärin 40 000 (41 500) kokopäiväistä työntekijää. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Volvon APAC-alueen pääkonttori sijaitsee Shanghaissa. Yhtiön päätuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa (Ruotsi), Gentissä (Belgia), Etelä-Carolinassa (USA) sekä Chengdussa ja Daqingissa (Kiina), ja moottorit valmistetaan Skövdessä (Ruotsi) ja Zhangjiakoussa (Kiina) ja korikomponentit Olofströmissä (Ruotsi).

Volvo haluaa tarjota asiakkailleen liikkumisen vapautta henkilökohtaisella, kestävällä ja turvallisella tavalla. Tämä näkyy yhtiön monissa liiketoimintatavoitteissa. Volvon tavoitteena on, että tämän vuosikymmenen puoliväliin mennessä puolet yhtiön kansainvälisestä myynnistä on lähtöisin täyssähköautoista ja yhtiö onnistuu luomaan viisi miljoonaa suoraa asiakassuhdetta. Volvo on myös sitoutunut jatkuvaan hiilijalanjäljen pienentämiseen, ja sen tavoitteena on olla ilmastoneutraali yhtiö vuoteen 2040 mennessä.

Volvo Car Finland Oy Ab on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa. Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Avainsanat: