Volvo Cars parantaa turvallisuutta asiakkaiden autojen reaaliaikaisia tietoja hyödyntämällä

Report this content

Seuraavan sukupolven Volvot ovat yhtiön kaikkien aikojen turvallisimpia edistyksellisellä ohjelmistolla ja laitteistolla sekä turvallisuusominaisuuksien nopealla ja jatkuvalla kehityksellä reaaliaikaisten tietojen avulla.

Volvo on aina hyödyntänyt tosielämän tilanteiden liikennetietoja uusien turvallisuusteknologioiden kehitystyössä. Seuraavan sukupolven autoissa Volvo tutkii mahdollisuutta käsitellä asiakkaiden autojen tietoja reaaliajassa, jos asiakkaat haluavat tällä tavoin auttaa Volvoa tekemään autoista entistä turvallisempia.

Tarjoamalla asiakkaille mahdollisuuden olla mukana parantamassa liikenneturvallisuutta Volvo voi tehdä jatkuvia ja nopeampia parannuksia autoihinsa. Tarkkailtavia tietoja voivat olla esimerkiksi jatkuvat tiedot auton ympäristöstä anturien, kuten Luminarin suuritarkkuuksisen LiDARin, kautta.

Volvon suunnittelijat voivat vahvistaa autonomisen ajamisen ominaisuuksia nopeammin ja edesauttaa autonomisen ajoteknologian turvallista käyttöönottoa. Kymmenien tuhansien Volvo -kuljettajien ajamien miljoonien kilometrien ansiosta suunnittelijat voivat vahvistaa autonomisen ajon ominaisuuksia tietyissä maantieteellisissä sijainneissa huomattavasti nopeammin kuin pienemmän autojoukon kanssa testiradalla.

Vahvistetut päivitykset nykyisiin järjestelmiin ja uudet ominaisuudet voidaan tuoda käyttöön nopeasti langattomasti, mikä parantaa Volvojen turvallisuutta askel askeleelta. Ensimmäinen tästä turvallisuuskehityksestä hyötyvä malli on yhtiön ensimmäinen uudelle sähköiselle teknologia-alustalle rakennettu SUV-malli.

“Voimme tosielämän tietojen avulla nopeuttaa kehitysprosesseja ja lyhentää kehitysaikaa vuosista päiviin. Reaaliaikaisen tiedonkeruun tarjotessa enemmän dataa voimme luoda parempia ja laadukkaampia tietojoukkoja, jotka auttavat meitä tekemään parempia ja nopeampia päätöksiä seuraavien turvallisuusratkaisujen suhteen. Otamme valtavan harppauksen eteenpäin autojen ja niiden ympäristön turvallisuuden parantamisessa”, toteaa Volvon autonomisen ajo-ohjelmistokumppanin Zenseactin pääjohtaja Ödgärd Andersson.

Voidakseen käsitellä kerättyjä reaaliaikaisia liikennetietoja Volvo ja Zenseact investoivat muutaman vuoden sisällä datatehtaaseen, joka sisältää yli 200 petatavua (225 miljoonaa gigatavua) tietoa. Tekoälyä käyttämällä tietoja voidaan käsitellä ennätysajassa. Asiakkaat voivat valita, kerätäänkö näitä tietoja heistä, ja kerätyt tiedot kootaan yhteen tarvittavilla suojauksilla tietosuojan varmistamiseksi.

“Turvallisuus on osa perintöämme ja yrityksemme ideologiaa. Mutta ohjelmisto on kriittinen osa Volvon nykypäivän DNA:ta. Hyödynnämme Volvon onnettomuustutkimustyöryhmän 50-vuotista kokemusta, mutta käytämme apunamme nyt myös tekoälyä uutena virtuaalisena onnettomuustutkimustyöryhmänä”, kertoo Volvon tutkimus- ja kehitystyöjohtaja Mats Moberg.

Reaaliaikaisten tietojen käyttö on osa Volvon pidemmälle kantautuvaa visiota, jossa onnettomuuksia ei enää tapahdu. Volvo varustaa autonsa markkinoiden parhaimmistoon kuuluvilla antureilla ja kehittyneillä ja jatkuvasti paranevilla turvallisuus- ja autonomisilla järjestelmillä.

Volvon tuleva täyssähköinen SUV-lippulaivamalli sisältää vakiona alan johtavaa turvallisuusteknologiaa, joka auttaa yhtiötä pelastamaan vielä enemmän ihmishenkiä. Autossa on vakiona huippuluokan anturit, kuten Luminarin kehittämä LiDAR, sekä autonomisen ajon tietokone, joka saa voimansa NVIDIA DRIVE Orin™ -järjestelmäsirusta.

Yhdistämällä huippuluokan laitteiston Volvon, Zenseactin ja Luminarin kehittämään ohjelmistoon uuden sukupolven törmäyksenestoteknologiassa Volvo odottaa turvallisuuspakettinsa vähentävän kuolemantapauksia ja onnettomuuksia yleensä.Auto paranee ajan kuluessa, ja sen laitteisto- ja ohjelmisto-ominaisuudet antavat auton puuttua tilanteeseen, jos kuljettaja ei reagoi hengenvaarallisissa tilanteissa toistuvien varoitustenkaan jälkeen. Vaikka kuljettaja on aina lopulta vastuussa auton hallinnasta, auto ja turvallisuusteknologia voivat tukea ja tarkkailla kuljettajaa.

 

30.6.2021 

Volvo Car Finland 
Tiedotuspäällikkö Mia Pelttari
mia.pelttari@volvocars.com, puh. 0400-441117 
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita: www.media.volvocars.com
Kaikki videot löytyvät täältä
www.volvocars.fi
www.linkedin.com/company/volvo-car-finland/

Volvo Car Group vuonna 2020
Tilivuonna 2020 Volvo Car Group saavutti liikevoitoksi 834,5 miljoonaa euroa (1 403,9 miljoonaa euroa vuonna 2019). Tuotot jakson aikana olivat yhteensä 25,8 miljardia euroa (26,9 miljardia euroa). Vuoden 2020 kansainvälinen myynti käsitti 661 713 (705 452) autoa, mikä merkitsi 6,2 prosentin laskua vuoteen 2019 verrattuna.

Tietoja Volvo Car Groupista
Volvo on perustettu vuonna 1927. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista automerkeistä. Yhtiön myynti oli vuonna 2020 yhteensä 661 713 autoa noin 100 maassa. Volvo on ollut Zhejiang Geely Holdingin omistuksessa vuodesta 2010 lähtien.

Volvolla oli vuoden 2020 joulukuussa keskimäärin 40 000 (41 500) kokopäiväistä työntekijää. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Volvon APAC-alueen pääkonttori sijaitsee Shanghaissa. Yhtiön päätuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa (Ruotsi), Gentissä (Belgia), Etelä-Carolinassa (USA) sekä Chengdussa ja Daqingissa (Kiina), ja moottorit valmistetaan Skövdessä (Ruotsi) ja Zhangjiakoussa (Kiina) ja korikomponentit Olofströmissä (Ruotsi).

Volvo haluaa tarjota asiakkailleen liikkumisen vapautta henkilökohtaisella, kestävällä ja turvallisella tavalla. Tämä näkyy yhtiön monissa liiketoimintatavoitteissa. Volvon tavoitteena on, että tämän vuosikymmenen puoliväliin mennessä puolet yhtiön kansainvälisestä myynnistä on lähtöisin täyssähköautoista ja yhtiö onnistuu luomaan viisi miljoonaa suoraa asiakassuhdetta. Volvo on myös sitoutunut jatkuvaan hiilijalanjäljen pienentämiseen, ja sen tavoitteena on olla ilmastoneutraali yhtiö vuoteen 2040 mennessä.

Volvo Car Finland Oy Ab on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa. Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Avainsanat: