Volvo Cars Tech Fundin uusina sijoituskohteina israelilaiset start-up-yritykset MDGo ja UVeye

Report this content

Volvo Cars on sijoittanut kahteen lupaavaan israelilaiseen teknologia-alan start-up-yritykseen investointiyksikkönsä Volvo Cars Tech Fundin kautta.

Sekä UVeyen että MDGon päämajat sijaitsevat Tel Avivissa. Volvo on vuodesta 2017 lähtien ollut siellä mukana DRIVE-hankkeessa, joka tukee nuoria liikkuvuussektorin yrityksiä. UVeye ja MDGo ovat kehittäneet liiketoimintaansa viime vuosina DRIVEn avulla, joka antaa yrityksille mahdollisuuksia parantaa sovellustensa laatua ja turvallisuutta. Israelilaiset yritykset edustavat Tech Fundin ensimmäisiä investointeja USA:n ja Euroopan ulkopuolella.

MDGo erikoistuu niin kutsuttuun lääketieteelliseen keinoälyyn. Se pyrkii ihmishenkien pelastamiseen käyttämällä kehittynyttä koneoppimisteknologiaa ja varmistamalla, että ihmiset saavat vammojensa mukaista hoitoa auto-onnettomuuden jälkeen.

MDGon teknologia yhdistää auton reaaliaikaisia tietoja lääketieteelliseen tietotaitoon. Tavoitteena on kehittää automatisoituja varhaisia ennusteita eri vammatyypeistä, joita ensiapu todennäköisesti kohtaa onnettomuuspaikalla.

Nämä tiedot lähetetään lääkäreille ja ensihoitajille pilvipohjaisen alustan kautta, mikä tehostaa onnettomuuteen joutuneiden henkilöiden hoitoa. Teknologialla on potentiaalia vähentää komplikaatioiden todennäköisyyttä sekä vakavien vammojen ja kuolemantapausten määrää.

– MDGon teknologia on hyvin lähellä Volvon toiminnan ydintä, eli ihmishenkien suojelemista. Yrityksen tavoitteet yhdistyvät saumattomasti meidän toimintaamme, joten olemme iloisia voidessamme tukea MDGon jatkuvaa kehitystyötä, sanoo Volvo Cars Tech Fundin pääjohtaja Zaki Fasihuddin.

Tech Fundin toinen israelilainen investointikohde, UVeye, on kehittänyt edistyksellistä teknologiaa autojen vaurioiden, kolhujen ja naarmujen automaattista ulkoista tarkastusta varten. Volvo ei investoi pelkästään itse yritykseen, vaan pohtii myös mahdollisuutta käyttää UVeyen teknologiaa tuotantolinjoilta lähtevien autojen täysimittaisen ulkoisen tarkistuksen tekemisessä.

Volvolla uskotaan, että UVeyen teknologian käyttäminen voi parantaa tehtaalta lähtevien autojen laatua entisestään, ja se varmistaa, että pienimmätkin viat havaitaan nopeasti. Ensimmäinen pilottihanke on määrä käynnistää myöhemmin tänä vuonna Volvon tehtaalla Torslandassa, Ruotsissa. Teknologiaa voi käyttää myös logistiikan eri vaiheissa ja jälleenmyyjillä.

– Premium-laatustandardit ovat Volvo -brändin keskiössä, ja UVeyen teknologian tarjoamat mahdollisuudet kiehtovat meitä. Tämäntyyppinen kehittynyt tarkastusteknologia voi auttaa meitä ottamaan seuraavan askeleen laadunvalvonnassa, Zaki Fasihuddin sanoo.

Volvo Cars Tech Fund aloitti toimintansa viime vuonna. Se sijoittaa suuren potentiaalin teknologisiin start-up-yrityksiin ympäri maailmaa. Se keskittyy strategisiin teknologiatrendeihin, jotka muuttavat autoteollisuutta. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi keinoäly, sähköistäminen, autonominen ajaminen ja digitaaliset liikkuvuuspalvelut.

Tech Fund on investoinut useisiin yrityksiin. Sen sijoituskohteita ovat olleet mm. autonomisten autojen anturitekniikan kehittäjä Luminar Technologies, lisätyn todellisuuden uranuurtaja Varjo, lasten kuljetuspalvelu Zum, sähköautojen latausyritys Freewire sekä Forciot, joka kehittää yhdistettyä, tulostettavaa ja venyvää elektroniikkaa.
 

22.7.2019 

Volvo Car Finland 
Tiedotuspäällikkö Mia Pelttari, mia.pelttari@volvocars.com, puh. 0400-441117 
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita: www.media.volvocars.com 
www.volvocars.fi 
www.linkedin.com/company/volvo-car-finland/

 

Volvo Car Group vuonna 2018
Tilivuonna 2018 Volvo Car Group saavutti liikevoitoksi 1 336,3 miljoonaa euroa (1 324,6 miljoonaa euroa vuonna 2017). Tuotot jakson aikana olivat yhteensä 23,8 miljardia euroa (19,7 miljardia euroa). Vuoden 2018 myynti käsitti ennätykselliset 642 253 (571 577) autoa, mikä merkitsi 12,4 prosentin kasvua vuoteen 2017 verrattuna. Ennätysmyynti ja liikevoitto antavat Volvo Car Groupille eväät jatkaa toiminnan kehittämiseen tehtäviä investointeja. 

Tietoja Volvo Car Groupista
Volvo on perustettu vuonna 1927. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista premium-autonvalmistajista. Yhtiön myynti oli vuonna 2018 yhteensä 642 253 autoa noin 100 maassa. Volvo on ollut kiinalaisen Zhejiang Geely Holdingin omistuksessa vuodesta 2010 lähtien. Volvolla oli vuonna 2018 keskimäärin 43 000 (39 500) kokopäiväistä työntekijää. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Volvon Kiinan-pääkonttori sijaitsee Shanghaissa. Yhtiön päätuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa (Ruotsi), Gentissä (Belgia), Etelä-Carolinassa (USA) sekä Chengdussa ja Daqingissa (Kiina), ja moottorit valmistetaan Skövdessä (Ruotsi) ja Zhangjiakoussa (Kiina) ja korikomponentit Olofströmissä (Ruotsi).

Volvo haluaa tarjota asiakkailleen liikkumisen vapautta henkilökohtaisella, kestävällä ja turvallisella tavalla. Tämä näkyy yhtiön monissa liiketoimintatavoitteissa. Volvon tavoitteena on, että seuraavan vuosikymmenen puoliväliin mennessä puolet yhtiön kansainvälisestä myynnistä on lähtöisin täyssähköautoista ja puolet kaikista autoista tarjotaan asiakkaille tilauspalvelun kautta. Volvo odottaa myös, että tuolloin kolmannes myydyistä autoista on autonomisia.

Mia Pelttari
PR Manager
mia.pelttari@volvocars.com

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit