Volvo Cars teki kaikkien aikojen parhaimman myynnin vuoden ensimmäisellä puoliskolla

Volvo ilmoitti ennätyksellisestä ensimmäisen puolen vuoden myynnistä vuonna 2019. Yhtiö myi kuuden kuukauden aikana yhteensä 340 826 autoa, mikä merkitsi 7,3 prosentin kasvua viime vuoden samaan ajanjaksoon verrattuna. Volvo myi vuoden 2018 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana 317 639 autoa.

Kiina, USA ja Eurooppa raportoivat kaikki vakaasta kasvusta kuuden kuukauden aikana. Kiinassa kirjattiin kaikkien aikojen suurimmat ensimmäisen vuosipuoliskon ja kesäkuun myyntimäärät. Volvo kasvoi tasaisesti nopeammin kuin muut premium-kilpailijat ja kasvatti markkinaosuuttaan näillä alueilla.

Ensimmäisen vuosipuoliskon tulos pohjautuu Volvon palkitun SUV-malliston (XC60, XC40 ja XC90) jatkuvaan suureen kysyntään. Yhtiön uusimmat mallit, V60-sportswagon, V60 Cross Country ja USA:ssa valmistettava S60-sedan, vaikuttivat myös myönteisesti kasvaneisiin myyntimääriin. Volvo on lisäksi aloittanut kevythybridiversioiden ensimmäiset toimitukset asiakkaille.

Volvo myi kesäkuussa yhteensä 62 775 autoa, mikä oli kaksi prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Laskusuuntaus on lähtöisin Euroopasta, jossa kuukauden myynti putosi 9 prosenttia 30 234 autoon. Volvon suurin markkina-alue Euroopassa, Ruotsi, ilmoitti 41,7 prosentin myynninlaskusta 5 762 autoon. Myynti Ruotsissa oli kesäkuussa vähäisempää, koska autoja toimitettiin viime vuonna samassa kuussa tavallista enemmän uuden päästöveron käyttöönoton vuoksi. 

Myynti Euroopassa pysyi vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana vakaana. Kasvua oli 6 prosenttia, ja myyntivetureina olivat XC40, XC60 sekä uusi V60. Kokonaismyynti tammikuusta kesäkuuhun ylsi 174 398 autoon. Iso-Britannia ja Saksa ilmoittivat 29,6 ja 32 prosentin kasvusta.

Volvo ilmoitti historiansa suurimmasta ensimmäisen vuosipuoliskon myynnistä Kiinassa. Autoja myytiin yhteensä 67 741 kappaletta, ja kasvua viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon oli 10,2 prosenttia. Paikallisesti valmistettavien XC60- ja S90-mallien vahva kysyntä vauhditti kasvua kuuden kuukauden aikana. Volvo saavutti kesäkuussa Kiinassa ennätysmyynnin yhden kuukauden aikana. Autoja myytiin yhteensä 13 238 kappaletta, ja kasvua oli 13,3 prosenttia.

Volvon myynti USA:ssa ylsi 50 120 autoon vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Kasvua edellisvuoden samaan ajanjaksoon verrattuna oli 5,2 prosenttia. Autonvalmistajan SUV-mallit (XC90, XC60 ja XC40) säilyttivät suosionsa alueella ja vaikuttivat suuresti kasvuun.  Kesäkuussa autoja myytiin USA:ssa 9 934 kappaletta (kasvua 0,7 prosenttia).

 Alla on alueellinen erittely myynnistä.

  Kesäkuu     Tammi-kesä  
  2018 2019 Muutos 2018 2019 Muutos
Eurooppa 33 213 30 234 -9 % 164 480 174 398 6 %
Kiina 11 688 13 238 13,3 % 61 480 67 741 10,2 %
USA 9 868 9 934 0,7 % 47 622 50 120 5,2 %
Muut 9 289 9 369 0,9 % 44 057 48 567 10,2 %
Yhteensä 64 058 62 775 -2 % 317 639 340 826 7,3 %

Maailmanlaajuisesti XC60 oli edelleen Volvon myydyin malli vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Sitä myytiin yhteensä 97 203 kappaletta (2018: 88 786 kappaletta). Seuraavina vuorossa olivat XC40 yhteensä 61 864 kappaleella (2018: 23 741 kappaletta) ja XC90 yhteensä 47 818 kappaleella (2018: 47 658 kappaletta).
 

5.7.2019 

Volvo Car Finland 
Tiedotuspäällikkö Mia Pelttari, mia.pelttari@volvocars.com, puh. 0400-441117 
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita: www.media.volvocars.com 
www.volvocars.fi 
www.linkedin.com/company/volvo-car-finland/
 

Volvo Car Group vuonna 2018

Tilivuonna 2018 Volvo Car Group saavutti liikevoitoksi 1 336,3 miljoonaa euroa (1 324,6 miljoonaa euroa vuonna 2017). Tuotot jakson aikana olivat yhteensä 23,8 miljardia euroa (19,7 miljardia euroa). Vuoden 2018 myynti käsitti ennätykselliset 642 253 (571 577) autoa, mikä merkitsi 12,4 prosentin kasvua vuoteen 2017 verrattuna. Ennätysmyynti ja liikevoitto antavat Volvo Car Groupille eväät jatkaa toiminnan kehittämiseen tehtäviä investointeja.  

Tietoja Volvo Car Groupista

Volvo on perustettu vuonna 1927. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista premium-autonvalmistajista. Yhtiön myynti oli vuonna 2018 yhteensä 642 253 autoa noin 100 maassa. Volvo on ollut kiinalaisen Zhejiang Geely Holdingin omistuksessa vuodesta 2010 lähtien.

Volvolla oli vuonna 2018 keskimäärin 43 000 (39 500) kokopäiväistä työntekijää. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Volvon Kiinan-pääkonttori sijaitsee Shanghaissa. Yhtiön päätuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa (Ruotsi), Gentissä (Belgia), Etelä-Carolinassa (USA) sekä Chengdussa ja Daqingissa (Kiina), ja moottorit valmistetaan Skövdessä (Ruotsi) ja Zhangjiakoussa (Kiina) ja korikomponentit Olofströmissä (Ruotsi).

Volvo haluaa tarjota asiakkailleen liikkumisen vapautta henkilökohtaisella, kestävällä ja turvallisella tavalla. Tämä näkyy yhtiön monissa liiketoimintatavoitteissa. Volvon tavoitteena on, että seuraavan vuosikymmenen puoliväliin mennessä puolet yhtiön kansainvälisestä myynnistä on lähtöisin täyssähköautoista ja puolet kaikista autoista tarjotaan asiakkaille tilauspalvelun kautta. Volvo odottaa myös, että tuolloin kolmannes myydyistä autoista on autonomisia.

Volvo Car Finland Oy Ab on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa. Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Avainsanat:

Yrityksestä

Volvo Car Finland Oy Ab on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa.Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Tilaa

Multimedia

Multimedia