Volvo Carsilla ei yhtään autoa Automobility LA -tapahtumassa

Report this content

Volvo osallistuu tänä vuonna Automobility LA -tapahtumaan ilman ainuttakaan näytteille asetettavaa autoa. Sen sijaan yhtiö esittelee visiotaan siitä, millainen auto voi olla.

Autonäyttelyjen alkupäivistä asti itse auto on aina ollut kaiken keskipiste, jota esitellään pyörivillä alustoilla tai piilotellaan kutkuttelevasti silkkikankaiden alla. Mutta autot ja koko autoteollisuus ovat muuttumassa, kuten ovat myös autoja käyttävien ihmisten odotukset. Volvo kuvastaa näitä muutoksia Automobility LA -tapahtumassa.

Tapa, jolla kuluttajat kokevat automerkin, on tänä päivänä tärkeämpää kuin kromi, nahka tai hevosvoimat, Niinpä Volvon osastolla vierailijat voivat katsella tavallisesti autoille varattua tilaa ja ihmetellä yksinkertaista ja yllättävää julkistusta: ”Tämä ei ole auto”’.

– Antamalla messutapahtumalle nimen Automobility LA järjestäjät ovat huomioineet alaamme koettelevat muutokset. Me haluamme osoittaa, että olemme ymmärtäneet sanoman, ja haluamme aloittaa keskustelun autoilun tulevaisuudesta. Sen sijaan, että toisimme paikalle konseptiauton, keskitymme keskustelemaan auton konseptista. Emme voita tänä vuonna messujen parhaan auton palkintoa, mutta se ei haittaa. Kyseessähän ei ole autonäyttely, kertoo Volvon tuotestrategiajohtaja Mårten Levenstam.

Tämän voimakkaan kannanoton lisäksi Volvolla on osastollaan useita interaktiivisia esityksiä eri yhteyspalveluista, kuten verkko-ostosten toimituspalvelusta ja auton jakamisesta, sekä Volvo 360 -konseptin tarjoamasta autonomisen ajamisen visiosta ja Volvon omasta autojen tilauspalvelusta, Care by Volvosta.

– Autoteollisuus on muuttumassa. Sen sijaan, että vain valmistamme ja myymme autoja, haluamme tarjota asiakkaille vapauden liikkua henkilökohtaisella, kestävällä ja turvallisella tavalla. Asiakkaat saavat käyttöönsä auton lisäksi houkuttelevia erikoispalveluja, toteaa Volvon pääjohtaja Håkan Samuelsson.

Volvolla uskotaan strategisten kumppanuuksien voimaan. Volvo on viime aikoina aloittanut yhteistyön uudentyyppisten kumppanien, kuten Amazonin, Googlen ja Nvidian, sekä teknologian start-upien, kuten Luminarin ja Zenuityn, kanssa.

Volvo antaa uuden suunnan tulevaisuudelle Freedom to Move -periaatteen mukaisesti - henkilökohtaisella, kestävällä ja turvallisella tavalla. Seuraavan vuosikymmenen puoliväliin mennessä puolet Volvon vuosittaisesta automyynnistä tulee sähköautoista, kolmannes autoista on autonomisia ja Volvo on vakiinnuttanut yli 5 miljoonaa suoraa asiakassuhdetta.

Katso video täältä

21.11.2018 

Lisätietoja: Volvo Car Finland
Tiedotusjohtaja Thomas Hallbäck, thomas.hallback@volvocars.com, puh. 09-5044 5325
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita: www.media.volvocars.com
www.volvocars.fi

Volvo Car Group vuonna 2017

Tilivuonna 2017 Volvo Car Group saavutti liikevoitoksi 1 421,6 miljoonaa euroa (1 113,5 miljoonaa euroa vuonna 2016). Tuotot jakson aikana olivat yhteensä 21,3 miljardia euroa (18,3 miljardia euroa). Vuoden 2017 myynti käsitti ennätykselliset 571 577 autoa, mikä merkitsi 7,0 prosentin kasvua vuoteen 2016 verrattuna. Ennätysmyynti ja liikevoitto antavat Volvo Car Groupille eväät jatkaa toiminnan kehittämiseen tehtäviä investointeja. 

Tietoja Volvo Car Groupista

Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista autonvalmistajista. Yhtiön myynti oli vuonna 2017 yhteensä 571 577 autoa noin 100 maassa. Volvo on ollut kiinalaisen Zhejiang Geely Holdingin (Geely Holding) omistuksessa vuodesta 2010 lähtien. Se oli osa ruotsalaista Volvo Groupia ennen kuin amerikkalainen Ford Motor Company osti sen vuonna 1999. Geely Holding osti Volvon vuonna 2010.

Volvolla oli vuonna 2017 keskimäärin noin 38 000 kokopäiväistä työntekijää. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Volvon Kiinan pääkonttori sijaitsee Shanghaissa. Yhtiön päätuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa (Ruotsi), Gentissä (Belgia) sekä Chengdussa ja Daqingissa (Kiina), ja moottorit valmistetaan Skövdessä (Ruotsi) ja Zhangjiakoussa (Kiina) ja korikomponentit Olofströmissä (Ruotsi).

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Autoteollisuus on muuttumassa. Sen sijaan, että vain valmistamme ja myymme autoja, haluamme tarjota asiakkaille vapauden liikkua henkilökohtaisella, kestävällä ja turvallisella tavalla.
Volvon pääjohtaja Håkan Samuelsson